Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta46015.12.20206

2731-2020 (02 02 02)

Kaupunkiympäristötoimialan kuukausiraportti 11 - 2020

Tiivistelmä: -

Kylk § 460

Talous ja rahoitus, vs. kiinteistötalouspäällikkö Salla Lindström 9.12.2020:

Kaupunginhallitus on 19.12.2019 § 504 strategisten sopimusten hyväksymisen yhteydessä päättänyt, että toimielinten tulee jatkuvasti arvioida oman toimialansa talouden ja toiminnan toteutumista ja esittää kaupunginhallitukselle niiden pohjalta välittömästi tai osavuosikatsausten yhteydessä toimenpiteet talousarviossa pysymiseksi. Toimialajohtajat raportoivat toiminnan ja talouden kehittymisestä kuukausiraportein omalle lautakunnalleen. Raportoitavat tavoitteet sisältyvät toimialan operatiivisiin sopimuksiin.

Toimialajohtajan tulee erikseen annettavan aikataulun ja ohjeen mukaisesti raportoida toimialansa toiminnasta ja taloudesta kaupunginjohtajalle sekä huolehtia siitä, että kaupunginjohtajalla on valvontaa varten riittävät tiedot toimialan toiminnasta.

Käyttötalous

Suomessa vallinneet valmiuslain (1552/2011) 3 §:n 3 ja 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot ja koronaviruksen leviämisen estämiseksi 18.3. aloitetut toimenpiteet ja koronan seurannaisvaikutukset ovat heijastuneet toimialan talouteen. Valtiolta joukkoliikenteelle kohdistuva tuki parantaa merkittävästi kaupunkiympäristötoimialan v. 2020 talouden toteumaennustetta. Valtion koronatuki on Turun liikennöinnin osalta noin 4,56 miljoonaa euroa (max 47 % lipputulomenetyksestä). Tuki on saatu lokakuussa. Lisäksi toimialalla on käytetty harkintaa palvelujen ja tavaroiden hankinnassa loppuvuoden aikana, millä on saavutettu merkittäviä säästöjä.

Kaupunkiympäristötoimialan talouden ennustetaan toteutuvan 0,2 milj. euroa valtuuston sille asettamaa sitovaa tulostavoitetta parempana ennusteen ollessa -27,8 milj. euroa (TAM -28 milj. euroa). Marraskuun raportoinnin yhteydessä todetut uudet talouden toteutumiseen ennustetut muutokset ovat seuraavat:

- luvat ja valvonta: Pysäköintimaksutulojen ennustetaan toteutuvan 0,7 milj. euroa alle talousarvion (TA 3,9 milj. euroa ENN 3,2 milj. euroa). Pysäköintivirhemaksujen ennustetaan toteutuvan 0,6 milj. euroa alle talousarvion (TA 2,2 milj. euroa ENN 1,6 milj. euroa). Muutoksilla on 0,4 milj. euroa toimintakatetta heikentävä vaikutus edelliseen raportointitilanteeseen nähden. Luvat- ja valvonta palvelualueen myyntituloja ja pysäköintimaksujen maksutapojen jakautumista on raportoitu liitteessä 2.

- kaupunkirakentaminen: Palvelujen ostojen säästö 1,3 milj. euroa, kaupunkiympäristön kunnossapidon kustannuksista (TA 24,0 milj. euroa) ennustetaan saavutettavan säästöä. Muutoksella on 0,6 milj. euroa toimintakatetta parantava vaikutus edelliseen raportointitilanteeseen nähden.

- joukkoliikenne: Toimintamenojen rahankäytön ennustetaan alittavan talousarvion 2,8 milj. eurolla. Menoarvio perustuu jo tehtyihin ja meneillään oleviin karsintoihin. Kokonaisuudessaan on odotettavissa, että joukkoliikenne pysyy talousarvioraamissa.

Kaupunkiympäristölautakunnan alaisten toimintojen osalta toteumaennuste on 0,2 milj. euroa asetettua tavoitetasoa (TAM -9,9 milj. euroa) parempi. Kaupunkiympäristötoimialan muiden lautakuntien osalta talouden ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti. Lautakuntakohtaisten suunnittelulukujen toteumaennusteet ovat seuraavat:

- kaupunkiympäristölautakunta -9,7 milj. euroa (TAM -9,9 milj. euroa),

- Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta -18,0 milj. euroa (TAM -18,0 milj. euroa),

- rakennus- ja lupalautakunta -0,1 milj. euroa (TA -0,1 milj. euroa),

- Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta  0 milj. euroa (TAM 0 milj. euroa).

Talouden ja toiminnan toteutuminen sekä työvoiman käyttö on esitetty liitteessä 1 Kaupunkiympäristötoimiala talousdiat 11 2020.

Investoinnit, maanhankinnat, myynnit ja maankäyttösopimuskorvaukset

Kaupunkiympäristötoimialan investointien ennustetaan alittavan talousarvioon vuodelle 2020 varatun rahoituksen 0,7 milj. eurolla (TAM 2,2 milj. euroa). Pysäköintimittareiden hankinnasta ennustetaan säästyvän 0,3 milj. euroa (TA 1,1 milj. euroa, ennuste 0,8 milj. euroa). Muiden mm. ohjelmistoihin kohdistuvien investointimäärärahojen ennustetaan alittavan talousarvion 0,4 milj. eurolla (TA 0,6 milj. euroa, ennuste 0,2 milj. euroa). Joukkoliikenteen investointien ennustetaan toteutuvan liki talousarvion mukaisesti (TA 0,5 milj. euroa).   

Kaupunkiympäristön rakennuttamisen, toimitilojen rakennuttamisen sekä kiinteän omaisuuden hankintojen (kh-omaisuusyksikkö) investointimäärärahojen (TAM 83,2 milj. euroa) ennustetaan toteutuvan noin 22,9 milj. euroa talousarviota pienempänä. Kaupunkiympäristön rakennuttamisen investointihankkeiden ennustettu toteuma on 37,3 milj. euroa (TAM 54,2 milj. euroa) ja toimitilojen rakennuttamisen investointien ennuste on 19,5 milj. euroa (TAM 25,5 milj. euroa). Kiinteän omaisuuden hankintojen ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisesti (TA 3,5 milj. euroa).

Vuoden 2020 maan myyntitulojen ennustetaan tällä hetkellä toteutuvan talousarvion mukaisesti (TA 23,7 milj. euroa). Myyntivoittoja ennustetaan kertyvän niinikään talousarvion mukaisesti (TA 19,2 milj. euroa).

Maankäyttösopimustuloja ennustetaan kertyvän 8,3 milj. euroa (TA 5,0 milj. euroa).

Yhteenveto

Kaupunkiympäristötoimialan talouden ennustetaan toteutuvan 0,2 milj. euroa valtuuston sille asettamaa sitovaa tulostavoitetta parempana ennusteen ollessa -27,8 milj. euroa (TAM -28 milj. euroa). Kaupunkiympäristölautakunnan osalta toteumaennuste on -9,7 milj. euroa (TAM -9,9 milj. euroa). Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnan (TAM 0,0 milj. euroa), rakennus- ja lupalautakunnan (TAM -0,1 milj. euroa) sekä Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan (TAM -18 milj. euroa) osalta talouden toteumaennuste on talousarvion mukainen. Valtiolta joukkoliikenteelle kohdistuva tuki parantaa merkittävästi kaupunkiympäristötoimialan v. 2020 talouden toteumaennustetta. Lisäksi toimialalla on käytetty harkintaa palvelujen ja tavaroiden hankinnassa loppuvuoden aikana, millä on saavutettu merkittäviä säästöjä.

Maan myyntitulojen ennustetaan tässä vaiheessa toteutuvan talousarvion mukaisesti (TA 23,7 milj. euroa). Myyntivoittoja ennustetaan kertyvän niinikään talousarvion mukaisesti (TA 19,2 milj. euroa).

Maankäyttösopimustuloja ennustetaan toteutuvan 3,3 milj. euroa talousarviota enemmän (TA 5,0 milj. euroa).

Kaupunkiympäristön ja toimitilojen rakennuttamisen investointien ennustetaan toteutuvan 22,9 milj. euroa talousarviota pienempänä.

Kaupunkiympäristötoimialan omien investointien ennustetaan alittavan talousarvion 0,7 milj. eurolla (TAM 2,2 milj. euroa).

Liite 1Kaupunkiympäristötoimiala talousdiat 11 2020

Oheismateriaali 1Luvat ja valvonta, myyntitulot ja pysäköintimaksujen maksutapajakaumat, 1.1.-30.11.    

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää merkitä tiedokseen kaupunkiympäristötoimialan kuukausiraportin 11 -2020.                  

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Kylk § 460
Liite 1:Kaupunkiympäristötoimiala talousdiat 11 2020