Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala 
Toimialajohtaja7121.09.2020 

4297-2020 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Vaalan eritasoristeys

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Jani Eteläkoski 8.9.2020:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus palvelualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Pääskyvuoren, Vaalan ja Varissuon kaupunginosiin työnimellä Vaalan eritasoristeys. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt Turun kaupunki. Kaavahankkeella tavoitellaan Karjaan radan kohdalla olevan tasoristeyksen poistamista Vaalassa. Tasoristeyksen korvaaminen eritasoristeyksellä liittyy ns. tunnin junan toteutukseen.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Vaalan eritasoristeys

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Vaalan eritasoristeys sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Christina Hovi

toimialajohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kyto § 71
Liite 1:Esiselvitys Vaalan eritasoristeys