Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala 
Toimialajohtaja6502.09.2020 

5033-2018 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Eerikinkatu 22 b ja VPK

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti 27.8.2020:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus palvelualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Eerikinkatu 22 b:n ja VPK:n tonteille. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan tonttien täydennysrakentamista.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Eerikinkatu 22 b ja VPK

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Eerikinkatu 22 b ja VPK sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Christina Hovi

toimialajohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.

Jakelu

aoAs Oy Eerikinkatu 22 b, Turku
aoTurun Vapaaehtoinen Palokunta - Frivilliga Brandkåren I Åbo r.y
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kyto § 65
Liite 1:Esiselvitys Eerikinkatu 22 b ja VPK