Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, toimitilojen rakennuttaminen 
Toimitilojen rakennuttamispäällikkö6402.07.2020 

7612-2020 (12 03 03, 02 08 00)

Päätös avoimen taidekilpailun järjestämisestä Tommilankadun päiväkodin uudisrakennukseen

Vapaa-aikatoimiala, museopalvelut, apulaisintendentti Ville-Matti Rautjoki 25.6.2020:

Turun kaupunki järjestää avoimen taidekilpailun Tommilankadun päiväkotiin sijoitettavasta taidekokonaisuudesta. Kilpailu toteutetaan sähköisen haun kautta ja palkittavat ehdotukset valitaan määräaikaan mennessä saapuneiden ilmoittautumisten joukosta. Kilpailuun saavat osallistua kaikki Suomessa toimivat taiteilijat ja taidetyöryhmät.

Tommilankadun päiväkodissa tulee toimimaan seitsemän ryhmää, joissa on yhteensä 152 lasta. Henkilökunnan määrä tulee olemaan noin 30. Päiväkodissa tarjotaan myös vuorohoitoa, jolloin osa ryhmistä tulee käyttämään tiloja myös iltaisin. Uuden päiväkodin toiminnassa on tavoitteena toimintakulttuuri, joka on mahdollisimman avoin ja lasta liikkumaan kannustava.

Taideteoksen tai teoskokonaisuuden ensisijaiset sijoituspaikat ovat luoteen ja koillisen puoleisissa julkisivuissa sekä rakennuksen sisällä korkeassa ruokasalissa ja aulan portaikossa. Etenkin sisälle ehdotettavan teoksen materiaalivalinnoissa ja rakenteissa on hyvä ottaa huomioon teoksen pintojen säännöllisen puhtaanapidon vaatimus sekä tilojen käyttäjien turvallisuus.

Kilpailuohjelmassa on määritelty, että teoskokonaisuuden suunnittelu-, materiaali- ja toteutuskustannukset saavat maksimissaan olla 58.000,00 € (alv. 0 %). Taiteilijan tulee laatia eritelty kustannusarvio, josta käy ilmi myös taiteilijapalkkion osuus.

Avoimen taidekilpailun järjestämisestä ja kilpailuvaiheen kustannuksista vastaa museopalvelut, joka on saanut kilpailun järjestämiseen avustuksen Taiteen edistämiskeskukselta. Taideteoksen toteutuskustannukset sisällytetään rakennushankkeen kustannuksiin. Avoimessa taidekilpailussa jaetaan kolme palkintoa: 1. palkinto (5.000,00 €), 2. palkinto (3.000,00 €) ja 3. palkinto (2.000,00 €). Palkintojen saajat ja toteutettavan teoskokonaisuuden valitsee tuomaristo, jossa on edustajat toimitilojen rakennuttaminen -yksiköstä, pääsuunnittelusta vastaavasta arkkitehtitoimistosta, käyttäjäkunnasta, kaupunkiympäristölautakunnasta, kasvatus- ja opetuslautakunnasta, museopalveluista sekä Suomen Taiteilijaseura ry:stä.

Kilpailun tuomaristo valitsee ehdotuksista taiteellisesti, teknisesti ja taloudellisesti sopivimman kokonaisuuden toteutettavaksi. Arvioinnissa painotetaan ehdotuksen visuaalista sijoittumista osaksi rakennuksen sisä- ja/tai ulkotiloja sekä sisällöllistä yhteyttä rakennuksen käyttötarkoitukseen, sen arkkitehtuuriin ja päiväkodin toimintakulttuuriin. Lopullisesta hankinnasta päättää Turun kaupunki, jolla on oikeus tilata teos minkä tahansa kilpailussa sijoittuneen luonnoksen pohjalta. Virallisen päätöksen taidehankinnasta tekee Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.  Teoksen toteutuksesta tehdään erillinen sopimus tulosten julkistamisen jälkeen.

Kilpailuaika alkaa 1.7.2020 klo 9.00 ja päättyy 30.9.2020. Palkintojen saajat valitaan ja tulokset julkistetaan lokakuussa 2020.

Toimitilojen rakennuttamispäällikkö Anne Antola:

Päätös

Päätin, että Tommilankadun päiväkodin taidekokonaisuudesta järjestetään avoin taidekilpailu, joka on suunnattu kaikille Suomessa toimiville taiteilijoille. Taidekilpailun järjestämisestä ja kilpailukustannuksista vastaa museopalvelut. Kilpailun kustannukset ovat maksimissaan 20.000,00 € (alv 0 %). Tuomariston valitseman taidekokonaisuuden toteutuskustannukset ovat maksimissaan 60.000,00 € (alv 0 %), joka sisällytetään rakennushankkeen kustannuksiin.

 

Anne Antola

toimitilojen rakennuttamispäällikkö

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX