Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta47803.12.20196

4579-2018 (10 03 01)

Katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat Hämeentie 44:n kohdalle saneerattavasta runkolinjapysäkistä

Tiivistelmä:

Lautakunnan hyväksyttäväksi esitetään katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat Hämeentie 44:n kohdalle saneerattavasta runkolinjapysäkistä.

Kylk § 478

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, liikennesuunnitteluinsinööri Eero Paavola, 22.11.2019:

 

Liikenne- ja toteutussuunnittelu ovat laatineet suunnitelmat Hämeentie 44:n kohdalla olevan linja-autopysäkin saneeraamiseksi. Nykyinen vastaavalla kohdalla oleva pysäkki on liian lyhyt kahdelle samanaikaiselle pysäkillä olevalle linja-autolle. Lisäksi vilkas pyöräliikenne kulkee nykyisin pysäkkikatoksen editse risteämällä bussiin nousevan tai poistuvan jalankulun kanssa. Ennen kaikkea alamäkeen kovalla nopeudella pyöräliikenne on omiaan aiheuttamaan vaaratilanteita pysäkin odotusalueella.

 

Pysäkkiä on laaditussa suunnitelmassa siirretty kohti keskustaa Saviradanpuiston kohdalle, mikä mahdollistaa pyöräliikenteen kierrättämisen pysäkkikatoksen ja pysäkin odotustilan takaa. Pysäkkiä on pidennetty ja muotoiltu siten, että seisakkeen viereen mahtuu samanaikaisesti kaksi nivelbussia. Pysäkin rakentamiskustannus on 57.000 euroa.

 

 

Suunnitelmat ovat olleet nähtävillä 27.5. – 10.6.2019 välisenä aikana, muistutuksia kyseisen pysäkin suunnitelmiin ei kohdistunut.

 

Liite 1                                  Hämeentien katusuunnitelma K 5793 138 pvm. 30.10.2019

Liite 2                                  Hämeentien liikenteenohjaussuunnitelma ote L 5793 128 pvm. 30.10.2019

 

Toimialajohtaja Christina Hovi:

 

Ehdotus        Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Hämeentien katusuunnitelman ja liitteenä 2 olevan Hämeentien liikenteenohjaussuunnitelman.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tpvKaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelu


Liitteet:

Kylk § 478
Liite 1:Hämeentien katusuunnitelma K 5793 138 pvm. 30.10.2019
Liite 2:Hämeentien liikenteenohjaussuunnitelma ote L 5793 128 pvm. 30.10.2019