Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen 
Kaupunkirakentamisjohtaja21815.11.2019 

13449-2019 (02 08 00, 10 03 01)

Turun yliopiston, Yliopistomäen juhlavuoden valaistuksen ulottuminen kaupungin puistoalueelle Koskenniemenkadun varrella

Yliopistokiinteistöt laajentaa ja kunnostaa Turun Yliopistomäen aluetta merkittävästi ja toteuttaa samalla koko alueen käsittävän korkeatasoisen ja aluetta yhdistävän yhtenäisen ulkovalaistuksen

Hanke liittyy Turun Yliopistomäen juhlavuoteen, ja Sopijapuolten tavoitteena on julistaa sitä toteuttamalla Yliopistonmäen yhtenäinen ja korkeatasoinen ulkovalaistus, jolla valaistaan myös kaupungin yleisillä alueilla sijaitsevia puita sekä betonikaitaleita ja käsijohteita.

Liitteenä olevassa sopimuksessa sovitaan Turun omistamalle alueelle sijoitettavien kaapeleiden, valaistuslaitteiden ja muiden tarvikkeiden hankinnasta, kaivuutöistä, rakentamisesta ja asentamisesta ja niistä syntyvistä kustannuksista sekä osapuolten välisistä velvoitteista.

Valaistusurakasta kaupungille aiheutuvat kustannukset ovat 106 362,00 euroa (alv 0 %), jotka Yliopistokiinteistöt laskuttaa Turun kaupungilta, kun työ tehty ja hyväksyttävästi vastaanotettu.

Yliopistokiinteistöt vastaa jatkossa kiinteistölle 853-1-9901-1 sijoitettujen kohdevalaisimien huolto- ja ylläpitokustannuksista.

Turku ei ole velvollinen korvaamaan mitään liitteenä olevan sopimuksen voimassaolon aikana syntyneitä ylimääräisiä kustannuksia, jotka mahdollisesti aiheutuvat tarvikehankinnoista taikka kaapeleiden, kaiderakenteiden tai valaisimien kaivuu-, asennus- tai rakennustöitä.

Liite 1Sopimus

Kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää:

PäätösPäätin hyväksyä Yliopistomäen juhlavuoden valaistuksen ulottumisen kaupungin puistoalueelle Kosken-niemenkadun varrella liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti. Valaistusurakasta kaupungille aiheutuvat kustannukset ovat 106 362,00 euroa (alv 0 %).

 

Kimmo Suonpää

Kaupunkirakentamisjohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoSuomen Yliopistokiinteistöt Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX


Liitteet:

Kytokrak § 218
Liite 1:Sopimus