Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus 
Maankäyttöjohtaja2206.06.2019 

6620-2006 (641)

Rakennusvelvollisuusajan jatkaminen tontilla 853-93-2-20, os. Piiskakuja 9

Tonttipalvelut, tonttipäällikkö Timo Laiho 31.5.2019:

 

Turun kaupunki on myynyt 17.10.2007 allekirjoitetun kauppakirjan perusteella Mastermark Oy -nimiselle yhtiölle tontin 853-93-2-20 osoitteesta Piiskakuja 9.

 

Voimassa olevan 17.5.1983 vahvistetun asemakaavan mukaan ko. vuokra-alue on merkitty kuuluvaksi teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeseen (T).

 

Kauppakirjan kohta 6 ”Rakennusvelvollisuus” kuuluu:

 

”Tontille on rakennettava hyväksyttyjen piirustusten, rakennusjärjestyksen sekä liitteenä mahdollisesti annettujen rakentamisohjeiden mukaisesti tontin kerrosalasta vähintään 1000 k-m2 neljän vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta lukien siten, että rakennuslupaviranomainen voi suorittaa käyttöönottokatselmuksen mainittuun määräaikaan mennessä.”

 

Rakennusvelvollisuusaikaa on jatkettu aiemmin kolme kertaa Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätöksin.

 

Mastermark Oy:n / Kiinteistöyhtiö Turun Talo-rent Oy:n edustajat ovat käyneet neuvotteluja Turun kaupungin edustajien kanssa edellä mainitun rakentamisvelvoiteajan loppuun saattamiseksi. Mastermark Oy / Kiinteistöyhtiö Turun Talo-rent Oy on jättänyt syksyllä 2018 rakennuslupahakemuksen rakennusvalvontaan ja rakennushanke on käynnistymässä vuoden 2019 aikana. Rakennusvelvollisuusaikaa ehdotetaan jatkettavaksi 31.5.2021 saakka.

 

Maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi:

 

Päätös          Päätin jatkaa Mastermark Oy:lle myydyn Turun kaupungin Metsämäen kaupunginosan 2 korttelin tontin 20 (853-93-2-20) 17.10.2007 allekirjoitetun kauppakirjan 6. kohdan mukaista rakennusvelvollisuusaikaa 31.5.2021 asti.

 

 

 

Jyrki Lappi

maankäyttöjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.

Jakelu

aoMastermark Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta