Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta49227.11.20189

13778-2018 (00 00 01)

Kaupunkiympäristölautakunnan kevään 2019 kokoukset

Tiivistelmä:

Lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tiistaisin ja pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jossa se julkaistaan kokousta seuraavan viikon keskiviikkona.

Kylk § 492

Kaupunkiympäristötoimiala, toimialajohtaja Christina Hovi:

Turun kaupungin hallintosäännön 111 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina toimielimen päättämässä paikassa. Hallintosäännön 122 §:n mukaan lautakunnan pöytäkirja tarkastetaan lautakunnan päättämällä tavalla ja pidetään nähtävänä yleisessä tietoverkossa toimielimen päättämänä aikana. Ajankohdasta päätettäessä tulee ottaa huomioon kaupunginhallituksen kokousaikataulu, jotta turvataan kaupunginhallituksen mahdollisuus ottaa pöytäkirjassa oleva asia käsiteltäväkseen.

Kokouspäiväksi on vakiintunut tiistai ja alkamisajankohdaksi klo 16.15. Kokouspaikka on Tuuminki, Puutarhakatu 1, 1. krs. Pöytäkirja on ollut tapana tarkastaa kokousta seuraavan viikon tiistaina ja pitää nähtävänä kokousta seuraavan viikon keskiviikkona. 1.6.2017 voimaan tulleen kuntalain mukaan pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa vähintään oikaisuvaatimus- tai valitusajan. Keskimäärin joka neljäs viikko kokousta ei ole pidetty.

Kevätkaudella ensimmäinen kokous pidetään 8.1.2019 ja viimeinen kokous ennen kesätaukoa 18.6.2019. Elokuun ensimmäinen kokous ehdotetaan pidettäväksi 6.8.2019.

Keskimäärin kuukaudessa on kolme kokousta. Kaupunginhallituksen viimeinen kokous on 20.6.2019.

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää kokoontua kevätkaudella 2019 tiistaisin (paitsi keskiviikko 24.4.) klo 16.15 kokoushuoneessa Tuuminki (Puutarhakatu 1, 1. krs) ja pitää pöytäkirjan nähtävänä seuraavasti:

KokousaikaPöytäkirja nähtävänä
08.01.201916.01.2019
15.01.201923.01.2019
22.01.201930.1.2019
05.02.2019 13.02.2019
12.02.201920.02.2019
26.02.201906.03.2019
12.03.201920.03.2019
19.03.201927.03.2019
26.03.2019 03.04.2019
09.04.201917.04.2019 talousseminaari + kokous
16.04.201924.04.2019
24.04.2019 (keskiviikko)02.05.2019
07.05.201915.05.2019
21.05.201929.05.2019
28.05.201905.06.2019
04.06.201912.06.2019
11.06.201919.06.2019
18.06.201826.06.2019 
06.08.201914.08.2019

Kokous voidaan asioiden vähyyden takia jättää pitämättä.

Lisäksi lautakunta päättää, että lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavan viikon tiistaina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön kunnossapito
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, luvat ja valvonta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, paikkatieto ja kaupunkimittaus
tiedKaupunkiympäristötoimiala, pysäköinninvalvonta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, rakennusvalvonta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, seudullinen joukkoliikenne
tiedKaupunkiympäristötoimiala, toimitilojen rakennuttaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, tonttipalvelut
tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu
tiedKaupunkiympäristötoimiala, ympäristöterveys