Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta49327.11.201810

280-2017 (234, 021)

Turun hallinto-oikeuden päätös 2.11.2018 / Metsästyslupa Turun kaupungin omistamille maa-alueille, Varsinais-Suomen Eräjormat ry

Tiivistelmä: -

Kylk § 493

Kaupunkiympäristötoimiala, hallintojohtaja Harri Lehtinen 19.11.2018:

Ympäristönsuojelujohtaja on 31.5.2017 § 82 tehnyt päätöksen, jolla on hylätty Varsinais-Suomen Eräjormat ry:n tekemä hakemus pienriistan (ml. metsäkauris) metsästysluvan saamiseksi Turun kaupungin omistamille maa-alueille Turun Hirvensalon Maanpäähän.

Hylkäyspäätöstä on perusteltu sillä, että alueelle oli jo aikaisemmin annettu metsästyslupa Kakskerran Erä ry:lle ja kaupungin ohjeistuksen mukaan lupa voidaan samalla alueella myöntää vain yhdelle metsästysseuralle.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on hylännyt päätöksellään 8.8.2017 § 227 ympäristönsuojelujohtajan päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

Varsinais-Suomen Eräjormat ry:n valitettua lautakunnan päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle, on hallinto-oikeus 2.11.2018 antamallaan päätöksellä hylännyt yhdistyksen valituksen.

Hallinto-oikeuden perustelujen mukaan kaupunki päättää itsehallintonsa nojalla omistamiensa maa-alueiden käytöstä. Kaupungin harkintaa metsästyslupien myöntämisessä rajoittavat hallinnon oikeusperiaatteet kuten tasapuolisen kohtelun vaatimus ja tarkoitussidonnaisuuden periaate.

Päätöksen mukaan ympäristönsuojelujohtajan ja lautakunnan päätökset olla myöntämättä metsästyslupaa Varsinais-Suomen Eräjormat ry:lle eivät ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaisia. Päätösten tarkoituksenmukaisuuden tutkiminen ei kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Oheismateriaali 1Turun hallinto-oikeuden päätös 2.11.2018

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.