Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta47120.11.20186

6325-2016 (613, 627)

Asemakaavanmuutosluonnos; Kastun koulu, Vätti (os. Pyörämäentie 4-6) (23/2016)

Tiivistelmä:

Entisen Kastun koulun tontin asemakaava muutetaan rakennuskannan uudistamista varten. Tontin pohjoisosa muutetaan AK (asuinkerrostalojen) korttelialueeksi. Tontin eteläosa muutetaan P (palvelurakennusten) korttelialueeksi.

Kylk § 471

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Thomas Hagström 14.11.2018:

Kaupunkiympäristötoimialan kaavoitusyksikkö on laatinut 1.11.2018 päivätyn asemakaavanmuutosluonnoksen.

Aloite

Kaavanmuutos valmistellaan kaupungin aloitteesta, Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätöksen 16.2.2016 § 77 mukaisesti yhteistyössä päiväkodin toteuttavan TVT Asunnot Oy:n sekä muun alueen kehittämisen osalta Prestobella Oy:n kanssa.

Edellä mainitun päätöksen mukaisesti valittiin avoimessa menettelyssä jätettyjen ilmoittautumisten perusteella Prestobella Oy kumppaniksi Kastun koulukiinteistön tontin kehittämistä koskeviin jatkoneuvotteluihin. Kaupunkihallituksen kaupunkikehitysjaosto on 22.10.2018 § 95 päättänyt hyväksyä kiinteistökaupan esisopimuksen 853-73-24-7 Prestobella Oy:n kanssa perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden lukuun.

Nykytilanne

Muutosalue on kaupungin omistama. Muutosalueelta on purettu toimintansa vuonna 2015 lopettanut Kastun koulun koulurakennus. Koulun paikalle on rakenteilla uusi päiväkoti. Tontin pohjoisosa on koulutoiminnan loputtua vailla suunniteltua käyttötarkoitusta.

Muutosalueeseen kuuluu myös Pyörämäentien katualue.

Suunnittelutilanne

Yleiskaava 2020:ssa suunnittelualue on osoitettu merkinnällä PY = ”julkisten palvelujen ja hallinnon alue” – alue varataan pääasiassa julkisten palvelujen, hallinnon, asumisen, virkistyksen sekä alueelle tarpeellisten yhdyskuntateknisen huollon ja liikenteen käyttöön. Alueen itäreuna on AP-aluetta ”pientalovaltainen asuinalue” (koulutontin itäreuna ja Pyörämäentien katualue).

Yleiskaava 2029:n luonnoksessa alue on osoitettu täydentyväksi asuinalueeksi.

Suunnittelualueella on voimassa vuonna 1963 vahvistettu asemakaava (112/1963). Asemakaavassa alue on osoitettu merkinnällä Y yleisten rakennusten korttelialueeksi alueasemakaavamääräyksellä koop IV: tonttialue oppikoulurakennuksia varten, tonttiteholuku enintään 0,5, kerrosluku enintään IV. Tontin rakennusoikeus on yhteensä 7875 k-m2.

Kaavan yhteydessä tutkitaan alueen liikenneverkko. Ehdotusvaiheessa laaditaan myös meluselvitys sekä harkinnan mukaan muitakin selvityksiä.

Suunnittelun vaiheet ja osallistuminen

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi 21.6.2016 § 198.

Kaavan vireilletulosta on ilmoitettu kaavoituskatsauksessa 2016. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin 3 mielipidettä.

Yhteenveto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saaduista mielipiteistä

Mielipiteitä saatiin nuorisovaltuustosta sekä lähialueen asukkailta.

Nuorisovaltuusto nosti esille, että Kastun koulun sisäpeli- ja sisäliikuntatilat ovat olleet urheilu- ja nuorisoseurojen aktiivisessa käytössä, ja ehdottaa, että kaupunki voisi halutessaan toteuttaa korvaavat liikuntatilat uuden päiväkodin yhteyteen.

Lähialueen asukkaat ovat huolissaan lisääntyvästä liikenteestä Vakoistentiellä ja Pyörämäentiellä. Molemmissa mielipiteissä vaaditaan, että liikenne uusille kerrostaloille ei saa ohjata em. teitä pitkin, vaan esim. Rauninaukion kautta, jalkapallokentän ja vanhan Rauninaukion päiväkodin välistä.

He kyseenalaistavat myös kerrostalojen rakentamisen keskelle pientaloaluetta ja kysyvät miten käy alueella olevan luistelu-/ jalkapallokentän. Aluetta tulisi mieluummin kehittää pientaloalueena ja / tai puistona.

Päiväkotia ei mielipiteissä vastusteta.

Kaupunkisuunnittelu:

Pyörämäentie on tällä hetkellä sorapintainen tie, jossa ei ole jalkakäytäviä tai erillisiä pyörä- / jalankulkukaistoja. Kaavanmuutoksen yhteydessä tutkitaan alueen liikenneverkko.

Asemakaavanmuutosluonnos

Tontti 24.-6

Tontille on rakenteilla päiväkoti. Asemakaava muutetaan vastaamaan nykytilannetta, korttelialue muutetaan palvelurakennusten korttelialueeksi (P).

Tontti 24.-7

Tontille esitetään kolme pienkerrostaloa (III ½ kerrosta). Korttelialueen asemakaavamääräys muuttuu asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK).

Pyöräläntie

Kaavanmuutoksen yhteydessä tutkitaan alueen liikenneverkko. Liikenteen osalta selvitys ulottuu myös Vakoistentielle.

Tekniset luvut

Tontti 24.-6

Tontin pinta-ala on 8438 m2. Rakenteilla olevan päiväkodin käytetty rakennusoikeus on 1640 k-m2, mikä vastaa tehokkuuslukua e = 0,19. Päiväkotitontin osalta on tarkoituksenmukaista varautua pieniin laajennuksiin ilman, että kaavanmukainen rakennusoikeus ylittyy. Tontin rakennusoikeudeksi esitetään 2200 k-m2 (e = 0,26).

Tontti 24.-7

Tontin pinta-ala on 7312 m2. Tontin rakennusoikeudeksi esitetään 5550 k-m2, mikä vastaa tehokkuuslukua e = 0,76.

Voimassa olevassa kaavassa tontit 6 ja 7 muodostavat yhden korttelialueen, jonka tehokkuusluku on e = 0,5, yhteenlaskettu rakennusoikeus on 7875 k-m2.

Luonnoksessa korttelialueiden rakennusoikeus on määritelty siten, että koko muutosalueen rakennusoikeus pysyy nykykaavaan verrattuna lähes muuttumattomana (e = 0,49), yhteenlaskettu rakennusoikeus 7750 k-m2.

Liite 1Luonnos Kastun koulu 1.11.2018 (8 sivua)

Oheismateriaali 1Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (18.8.2016)

Oheismateriaali 2Mielipiteet (3 kpl)

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä 1.11.2018 päivätyn luonnoksen laadittavan asemakaavanmuutosehdotuksen Kastun koulu pohjaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus


Liitteet:

Kylk § 471
Liite 1:Luonnos Kastun koulu 1.11.2018 (8 sivua)