Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta40309.10.20186

3720-2013 (611)

Satava-Kakskerran osayleiskaavan valmistelun tilannekatsaus ja esittely (10/2013)

Tiivistelmä:

Osayleiskaava-alueelle tehtiin maastokatselmus 25.9.2018. Syksyn 2018 aikana pidetään kaksi yleisötilaisuutta, joissa esitellään osayleiskaavan lisäksi vesihuollon järjestämistä sekä talousjätevesien käsittelyä viemäriverkoston ulkopuolella.

Kylk § 403

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, yleiskaavainsinööri Olavi Ahola 1.10.2018:

Kaupunkiympäristötoimialan kaavoitusyksikkö on laatinut 14.3.2017 päivätyn ja 26.4.2017 muutetun (KSYLK § 132) osayleiskaavaluonnoksen, josta on saatu mielipiteet ja lausunnot. Näiden pohjalta on valmisteltu osayleiskaavaehdotusta.

Maankäyttö

Osayleiskaavalla varaudutaan noin 3600 asukkaan yhdyskuntaan v. 2050, mikä merkitsee tilavarauksia noin 2200 uudelle asukkaalle. Tavoitteena on osoittaa asemakaavoitettavien asuntoalueiden lisäksi kyläalueita, joilla voidaan tehdä suunnittelutarveratkaisu myös useamman kuin yhden rakennuspaikan osalta, ns. alueellinen suunnittelutarveratkaisu. Kyläalueiden osoittamisen päämääränä on mahdollistaa niiden maaseutumainen täydentäminen. Yleispiirteisesti osoitetuilla kyläalueilla ei esitetä rakennuspaikkojen sijaintia, sen sijaan tilakohtaisen rakennusoikeuden määräytymisperusteet.

Osayleiskaavaehdotuksen valmistelussa taajamoituneimpia osia Kakskerrantien varrelta Höyttistensuntin ympäristöön on varattu asemakaavoituksella ratkaistavaksi pientalovaltaisiksi alueiksi. Nämä sekä taajamoituneet kyläalueet sisältyvät 27.8.2018 voimaan tulleeseen Varsinais-Suomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan taajamatoimintojen alueeseen.

Rannat ovat lähes kauttaaltaan rakennettuja, alun perin loma-asumiseen, mutta suuri osa loma-asutuksesta on muuttunut pysyvän asumisen käyttöön etenkin Satavan länsi- ja pohjoisosissa ja Kakskerran pohjoispuolella. Nämä ranta-alueet onkin esitetty osayleiskaavan valmistelussa kyläalueiksi, jotka on tarkoitettu lähtökohtaisesti pysyvään asumiseen. Loma-asuntoalueiksi merkityillä alueilla vapaa-ajan asunnon muuttaminen pysyvään asuinkäyttöön edellyttää tapauskohtaista poikkeamispäätöstä.

Suunnittelualueen sisämaalla on laajat maa- ja metsätalousalueet, joiden uutta haja-asutusta pyritään rajoittamaan ja ohjaamaan. Uusien rakennuspaikkojen määrä määrittyisi myös näillä alueilla pinta-alaperusteisesti ja sijoittumista ohjataan olevan harvan asutuksen tuntumaan.

Virkistykseen on osoitettu rantojen läheisiä, pääosin kaupungin omistamia alueita. Näitä alueita tulee jatkossa kehittää yleiseen virkistyskäyttöön, koska rantaanpääsypaikkoja on hyvin rajallisesti. Laajat, rakentamattomat sisämaan ulkoilualueet (MU) ovat pääosin kaupungin omistamia. Maa- ja metsätalousalueilla (M) jokamiehen oikeudella tapahtuvaa virkistyskäyttöä pyritään kanavoimaan ulkoilureittien varauksilla.

Vesihuoltolaki ja ympäristönsuojelulaki

Vesihuollon kehittämissuunnitelman yhteydessä on käsitelty Kakskerta-Satavan vesiosuuskunnan hakemusta toiminta-alueeksi, joka on ollut nähtävänä kesällä 2018. Toiminta-alue-esitys on tulossa kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn syksyn aikana.

Ympäristönsuojelulain muutoksen mukaan kiinteistön omistajan on huolehdittava talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla niin, että enintään 100 metrin etäisyydellä vesistöstä tai merestä olevalla alueella jätevesien käsittelyjärjestelmä, joka on tehty ennen vuotta 2004, on saatettava lain 154 b §:ssä säädetyn mukaiseksi viimeistään 31. lokakuuta 2019.

Oheismateriaali 1Otteita vesihuoltolaista, ympäristönsuojelulaista ja talousjätevesiasetuksesta

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää merkitä tilannekatsauksen ja esittelyn tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli esittelemässä Olavi Ahola.

Asian esitteli kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää.