Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta40809.10.20186

1838-2016 (613, 627)

Asemakaavanmuutosehdotus sekä tonttijaon/ tonttijaonmuutosehdotus; Tammitien kulma, Nummi (os. Vanha Hämeentie, Tammitie ja Hakakatu) (12/2017)

Tiivistelmä:

Kaavamuutoksella muutetaan alueen vanhojen asemakaavojen pääosin pienteollisuustoimintaa edistävä sisältö 2 - 5 kerroksisen kerrostaloasumisen käyttöön. Matalin rakentaminen sijoittuu Vanhan Hämeentien varteen. Suunnittelualueen kokonaisrakennusoikeus on n. 31700 k-m². Alueelle arvioidaan tulevan n. 530 asuntoa ja niihin n. 650 asukasta.

Kylk § 408

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Jani Eteläkoski 26.9.2018:

Kaavoituksessa on laadittu 15.5.2018 päivätty ja 20.9.2018 lausuntojen perusteella muutettu asemakaavanmuutosehdotus Nummen kaupunginosaan.

Nykytilannetta ja suunnittelutilannetta kuvataan kaavaselostuksen kappaleessa 3. Lähtökohdat

Asemakaavanmuutoksen tarkoitus

Tavoitteena on muuttaa koko kaava-alueen korttelialueiden asemakaavaa niin, että mahdollistetaan 2 – 5 kerroksisten asuinkerrostalojen toteutus. Tonteilla oleva heikkokuntoinen, vajaakäyttöinen ja nykykäytöltään epätarkoituksenmukainen rakennuskanta on tarkoitus korvata ajanmukaisilla ja samalla alueen kulttuurihistorialliseen ympäristöön sopivilla asuinrakennuksilla. Nummenmäen rakentamistavan ominaispiirteet ohjaavat tulevaa rakentamista. Erityinen huomio kohdistetaan Vanhan Hämeentien varren täydentyvään rakentamistapaan ja aluehistorialliseen merkitykseen. Tarvittavien autopaikkojen on tarkoitus sijoittua osittain maan alle. Muutoksilla voidaan kohentaa alueen siisteyttä ja viihtyisyyttä sekä kasvattaa alueen vetovoimaa.

Asemakaavaehdotus

Kaikki kaava-alueen tontit on osoitettu asuinkerrostalorakentamiseen. Rakentaminen jakaantuu kahteen kortteliin, jotka erottaa toisistaan monien asukkaiden toivoma ja lautakunnan luonnoskäsittelyn yhteydessä edellyttämä korttelin halkova pyöräily- ja kävely-yhteys.

Asuinkerrostalojen korttelialueelle voi sijoittua myös asuinkerrostalojen ja pientalojen yhdistelmiä sekä palveluasuntoja. Asuinrakennusten maantasokerroksiin voi sijoittaa liike- tai toimistotiloja sekä päivähoidon tiloja.

Rakentamista ohjataan laajahkoin rakennusaloin, joille voi sijoittua pääsääntöisesti useampi kuin yksi asuinkerrostalo. Kaavamääräyksin ohjataan uusien rakennusten mitoitusta, pienimittakaavaisuutta, kokonaiskorkeutta ja räystäiden sijoittelua ja rakentamisperinteen huomioon ottavaa, tulevaa arkkitehtuuria.

Noin 4,9 ha:n kokoisen suunnittelualueen rakennusoikeus on yhtä muuntamoa lukuun ottamatta osoitettu kaikki asumiseen. Rakennusoikeutta on n. 31700 k-m2. Kokonaiskerrosalassa on lisäystä aikaisempaan verrattuna n. 15700 k-m2. Rakentamistehokkuus asumisen korttelialueilla on keskimäärin e = 0,95.

Alueelle arvioidaan tulevan n. 530 asuntoa ja n. 650 asukasta. Asuntojen tarvitsemista n. 370 autopaikasta noin puolet sijoittuu pihakansien alle.

Kaavaprosessin vaiheet

Aloitteen kaavanmuutoksesta ovat tehneet 15.2.2016 ja 17.6.2016 alueen kaksi yksityistä maanomistajaa. Aloitteisiin liittyi myös Telia Oyj Tammitien kulman tontillaan. Kaavoitussopimus kaavan valmistelutyöstä allekirjoitettiin 26.1.2017.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi 11.4.2017 § 124. Kaavan vireille tulosta on ilmoitettu vuoden 2017 kaavoituskatsauksessa. Vireille tulosta ilmoitettiin osallisille myös kirjeitse 28.4.2017, minkä yhteydessä lähetettiin lisäksi hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Osallisilta pyydettiin alkuvaiheen mielipiteitä 2.6.2017 mennessä. Ennen tätä järjestettiin kolme asiaa koskenutta tilaisuutta: kaksi kaavakävelyä ja yksi yleisötilaisuus.

Kaava-aluetta laajennettiin korttelin 51 tontilla 20 sen tultua toisen aloitteen tekijän omistukseen. Tämän myötä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennettiin sekä lähetettiin se tiedoksi tontin 20 lähinaapurustoon 2.10.2017.

Ensimmäisen osallistumis- ja arviointisuunnitelman lähettämisen yhteydessä saatiin yhteensä 15 mielipidettä. Kaava-alueen laajentumisen yhteydessä ei jätetty mielipiteitä.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyi luonnoksen 28.11.2017 § 359.

Tonttien 31 – 33 vuokramiehet jättivät kaupungin valtakirjalla aloitteen vuokraamiensa tonttien kaavoittamisesta teollisuuden sijasta asumiseen 29.1.2018.

Muutoksen johdosta osallistumis- ja arviointisuunnitelman tavoitteita päivitettiin ja vietiin ne kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi. Lautakunta hyväksyi päivitetyt tavoitteet 13.2.2018 § 80.

Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin tiedoksi tonttien 31 – 33 lähinaapurustoon ja kahdelle asukasyhdistykselle 16.2.2018. Tässä yhteydessä saatiin mielipide Nummenmäen Pientalot ry:ltä.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyi uuden luonnoksen 17.4.2018 § 186.

Kaavaehdotus oli nähtävillä 28.5.-26.6.2018 välisen ajan. Samaan aikaan kaavasta pyydettiin lausuntoja. Nähtävillä olo aikana saatiin yhteensä 31 muistutusta. 30 muistuttajaa vastusti tavalla tai toisella kaavaratkaisua ja 1 muistuttaja piti kaavaratkaisua hyvänä.

Nähtävillä oloajan jo päätyttyä tuli yksi korkeaa rakentamista vastustava mielipide sähköpostitse 16.7.2018.

Kaava-aineistoon on lausuntojen ja muistutusten johdosta tehty pieniä tarkistuksia. Muutokset ovat niin pienimuotoisia, etteivät ne anna aihetta asettaa kaavaa uudelleen nähtäville.

Lausunnot ja muistutukset vastineineen on kuvattu selostuksen kohdissa 4.12 Lausunnot ja 4.13 Muistutukset.

Seuraava vaihe

Kaavaehdotus etenee kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn, kun tarvittavat maankäyttösopimukset kaupungin ja yksityisten maanomistajien välillä on allekirjoitettu.

Sovelletut lainkohdat

Maankäyttö- ja rakennuslaki 50 §, 52 §, 54 §, 55 §, 57 §, 62 §, 63 §, 65 § ja 66 §.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 24 §, 25 §, 27 §, 28 §, 30 §, 32 § ja 32a §.

Liite 1Kartta Tammitien kulma

Oheismateriaali 1Selostus Tammitien kulma

Oheismateriaali 2Tilastolomake Tammitien kulma

Oheismateriaali 3Tammitien kulman meluselvitys FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 24.5.2018

Oheismateriaali 4Kaavaehdotuksesta annetut lausunnot

Oheismateriaali 5Kaavaehdotuksesta jätetyt muistutukset 31 kpl + 1 nähtävillä oloajan jälkeen

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että 15.5.2018 päivätty ja 20.9.2018 lausuntojen perusteella muutettu asemakaavanmuutosehdotus Tammitien kulma esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksytään sitovat tonttijaot/ tonttijaonmuutokset: Nummi 51-36 ja 124.-1-7.

PäätösAsia pantiin pöydälle Lähteenmäen Sandelinin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää.


Liitteet:

Kylk § 408
Liite 1:Kartta Tammitien kulma