Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta19924.04.20186
Kaupunkiympäristölautakunta21008.05.20184

3533-2007 (611)

Hirvensalon osayleiskaavaehdotus (kaavatunnus 13/2007)

Tiivistelmä:

Hirvensalon osayleiskaavaehdotus on ollut nähtävillä 18.12.2017 - 16.1.2018 kaupunginhallituksen 4.12.2017 hyväksymässä muodossa. Kaavaehdotuksesta saatiin 32 muistutusta. Natura-arvioinnin täydennyksestä on saatu erillinen luonnonsuojelulain mukainen lausunto. Muistutusten ja lausunnon perusteella osayleiskaavaehdotukseen on tehty vähäisiä muutoksia.

Kylk § 199

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, yleiskaavainsinööri Olavi Ahola 16.4.2018:

Kokonaisrakenne

Osayleiskaavalla varaudutaan pitkän tähtäimen maankäyttöön osoittaen aluevaraukset Hirvensalon saarelle noin 15 000 uudelle asukkaalle Turun kaupunkiseudun rakennemallin 2035 mukaisesti, mutta mahdollistaen myös tavoitevuotta pidemmän ajan kehitys. Yleiskaavoituksella luodaan edellytykset asemakaavoituksen tarkoituksenmukaiselle jatkamiselle sekä saaren ja mantereen välisten yhteyksien parantamiselle. Näitä varten varataan kevyen liikenteen yhteys Lauttaranta-Korppolaismäki, uusi katuyhteys ja Uittamonsilta. Sillalle johtavan kadun tuntumassa varaudutaan maankäytön tehostamiseen. Uudet yhteydet luovat myös joukkoliikenteelle tehostamismahdollisuuksia. Uittamon puolelle ei osoiteta uutta maankäyttöä, vaan korostetaan merenranta-alueen kehittämistä virkistykseen.

Maiseman muutokset ovat suurimpia Latokarin-Lauttarannan alueella ja Vaahemäen-Sorttamäen välisellä alueella, jonka läpi on osoitettu uusi sillalle johtava katu; itse siltakin toki muuttaa maisemaa huomattavasti. Avoin maisematila supistuu myös Meltoisten-Tammistontien alueella. Toisaalta saaren länsi-lounaisosassa ja Maanpäässä säilyy perinteistä maaseutumaisemaa. Länsi-luoteisosa osayleiskaava-alueesta on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Arvokkaaksi maisema-alueeksi on merkitty myös Särkilahti ympäristöineen ja Häppilän, Tammiston ja Friskalanlahden alueita.

Asumiselle varattavat alueet laajentavat kaupunkirakennetta länteen päin Tammistontien ja Kukolantien sekä Pikisaarentien-Särkilahdentien suunnilla. Uusia aluekokonaisuuksia varataan Maunulan-Rauhaniemen alueelta, Uittamonsillalle johtavan kadun varrelta sekä pohjoisosasta Syvälahden selänteen alueelta ja Latokarin-Lauttarannan alueelta. Uutena toteuttamattomana pääkokoojana varataan Kukolantien jatkaminen länteen Särkilahdentielle/Häppiläntielle. Kakskerrantien, Vanhan Kakskerrantien ja Tammistontien ympäristöä eheytetään ja tiivistetään ja kadut suunnitellaan hyvin joukkoliikennettä palveleviksi pääväyliksi.

Pyöräilyn ja kävelyn yhteyksiä pyritään parantamaan jatkuviksi reiteiksi yhdessä ulkoilureittien varausten kanssa siten, että reitit palvelevat sekä nopeampaa työ- ja asiointiliikennettä, ja että ne sijoittuvat miellyttävään ympäristöön.

Virkistys- ja vapaa-alueiden varaamisella turvataan pitkällä tähtäyksellä saarten laajojen yhtenäisten alueiden ja niiden välisten yhteyksien kehittäminen ja säilyminen. Tavoitteena on kehittää Hirvensalon pohjoisosaan pääasiassa valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle sijoittuva rantareitti, joka liittyisi uuden kävely- ja pyöräily-yhteyden kautta mantereelle Aurajokivarteen ja Pitkäsalmen rannan läheiseen reittiin. Tällä samoin kuin laskettelukeskuksen alueella on merkitystä seudullisinakin virkistyskokonaisuuksina.

Asemakaavoitettavaksi osoitettujen alueiden lisäksi osayleiskaavan tavoitteena on ohjata Hirvensalon länsiosien haja-asutuksen suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamisharkintaa sekä loma-asutusta ja muuta maankäyttöä. Haja-asutusta koskee tänä vuonna voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslain muutos, jonka perusteella kyläalueeksi merkityllä alueella suunnittelutarveratkaisu voidaan edellytysten täyttyessä myöntää useamman kuin yhden rakennuspaikan osalta. Alueellinen päätös ei saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Kyläalueeksi on merkitty eräitä alueita alueen länsiosasta, mutta ehdotusvalmistelussa esillä olleet kyläaluevaraukset Maanpään pääasiassa kaupungin omistamilla alueilla on asiantuntija-arvioiden perusteella poistettu.

Lausunnot

Natura-arvioinnin täydennysraportista on saatu 29.3.2018 ELY-keskuksen lausunto, jonka yhteenvedossa todetaan, että ”Hirvensalon osayleiskaavan ehdotus ei todennäköisesti merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden perusteella alue on valittu Natura 2000 -verkostoon”. Lausunnon perusteella osayleiskaava-alueen ulkopuolelle ulottuvaa meluntorjuntaa koskevaa kaavamääräystä on tarkistettu.

110 kV:n voimansiirtojohdon varausta on tarkistettu. Ainakin osuus Ilpoisten sähköasemalta Pitkäsalmen poikki toteutettaneen maakaapelina.

Rakennussuojelun osalta kaavaehdotukseen on lisätty kolme pienten saarten kohdetta, joiden omistajia on kuultu erikseen.

Muistutukset

Osayleiskaavaehdotus oli nähtävillä 18.12.2017 – 16.1.2018, jolloin siitä jätettiin 32 muistutusta. Muistutukset koskivat kiinteistökohtaisten tarkistustarpeiden lisäksi pääasiassa Uittamonsillan varauksen vaikutuksia lähiympäristöön.

Kaavaehdotukseen tehtiin 9 kiinteistökohtaista rajauksen tarkistusta. Rakennussuojelumääräystä muutettiin yleispiirteisemmäksi ja rakentamisalueiden kaavamääräyksistä on poistettu rakennussuojelua koskevat maininnat.

Muistutuksiin on laadittu vastineet, jotka löytyvät oheismateriaalista 4.

Muistutusten aiheuttamat tarkistukset kaavakartalle ja -määräyksiin on merkitty oheismateriaaliin 5 ja vastaavat kohdat vastineissa on merkitty punaisella tekstillä.

Kaavanlaatijan näkemyksen mukaan kaavaehdotusta ei ole olennaisesti muutettu. Muutokset ovat vähäisiä eivätkä aiheuta kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville asettamista.

Sovelletut lainkohdat

Maankäyttö- ja rakennuslaki 6 §, 9 §, 35 §, 37 §, 39 §, 40 §, 41 §, 62 §, 63 §, 65 §, 66 §, 188 §, 191 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus 1 §, 16 §, 17 §, 18 §, 19 §, 20 §, 30 §, 32 §, 32a §

Liite 1Osayleiskaavakartta Hirvensalon osayleiskaava pvm 9.4.2018

Oheismateriaali 1Osayleiskaavan selostus Hirvensalon osayleiskaava

Oheismateriaali 2Tilan Kesäranta 466:1:3 mielipide 26.10.2017

Oheismateriaali 3Muistutukset

Oheismateriaali 4Vastineet muistutuksiin

Oheismateriaali 5Osayleiskaavakarttaan ja -määräyksiin tehdyt muutokset (karttaliite)

Oheismateriaali 6Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen lausunto Hirvensalon osayleiskaavan Natura 2000 -alueisiin aiheutuvista vaikutuksista laaditusta arvioinnista, 29.3.2018

Laaditut selvitykset ja raportit Kaavahaku

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Hirvensalon osayleiskaavaehdotus, pvm 5.12.2016, muutettu 3.10.2017 (lausunnot), 24.10.2017 § 321(Ksylk), 7.11.2017 § 331 (Ksylk), 4.12.2017 § 522 (Kh) ja 9.4.2018 (muistutukset) hyväksytään.

PäätösAsia pantiin pöydälle Mannin Muurisen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kylk § 210

Pöydältä 24.4.2018 § 199.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että Hirvensalon osayleiskaavaehdotuksesta korjataan Rauhalan Nepontien alueen kaavamerkintä A3 merkinnäksi AT-1.

Mannin Lintusen kannattamana tekemä muutosehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös asiassa tehtiin äänin 11-2.

Liite 2Osayleiskaavakartta Hirvensalon osayleiskaava muutettu 8.5.2018 (§ 210 KYLK)

Ennen päätöksentekoa äänestettiin yksimielisesti hyväksytyn muutetun pohjaehdotuksen ja Sandelinin Lähteenmäen kannattamana tekemän seuraavansisältöisen muutosehdotuksen välillä:

"Hirvensalon osayleiskaavaehdotus (kaavatunnus 13/2007) (Ks) hyväksytään siten muutettuna, että Hirvensalon aluevarauksia kevennetään siten, että saarten (Hirvensalo, Satava, Kakskerta) yhteenlaskettu asukasmäärä ei ylitä yli 20 000 asukasta ja saarten liikennejärjestelyt voidaan toteuttaa ilman uutta Uittamonsiltaa.

Kaavasta poistetaan Uittamonsilta ja siihen liittyvä tievaraus. Vaahemäen ja Sorttamäen suojelualueiden S-1 väliin sijoitettu AK-1 kerrostalovaltainen asuinalue -merkintä poistetaan kaavasta ja se korvataan VL virkistysaluemerkinnällä."

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä muutetun pohjaehdotuksen puolesta äänestivät Peltonen, Lintunen, Anttila, Helin, Laukkanen, van Ooik, Lindell, Rantanen, Palmunen, Manni ja Ilvessalo.

Sandelinin muutosehdotuksen puolesta äänesti hänen lisäkseen häntä kannattanut Lähteenmäki.

Mannin yksimielisesti hyväksytyn muutosehdotuksen perustelut:

"Muutos ei aiheuta haittaa naapureille eikä vaikuta muuhun jatkokaavoitukseen mutta mahdollistaa yhden uudisrakennuspaikan rakentamisen tilan alueille."

Sandelinin muutosehdotuksen perustelut:

"Osayleiskaavan asukasmitoitus on ylimitoitettu ja kestävän kaupunkirakenteen vastainen. Uittamonsilta ja siihen liittyvä tieyhteys on haitallinen sen välittömässä läheisyydessä olevalle Katariinanlaakson luonnonsuojelualueelle sekä Hirvensalon puolella olevien Sorttamäen ja Vaahemäen suojelualueille. Kaavassa esitetyt niin sanotut lieventämistoimenpiteet eivät poista sillasta koituvia ympäristöhaittoja."

Jakelu

esiKaupunginhallitus


Liitteet:

Kylk § 199
Liite 1:Osayleiskaavakartta Hirvensalon osayleiskaava pvm 9.4.2018

Kylk § 210
Liite 1:Osayleiskaavakartta Hirvensalon osayleiskaava pvm 9.4.2018
Liite 2:Osayleiskaavakartta Hirvensalon osayleiskaava muutettu 8.5.2018 (§ 210 KYLK)