Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta14627.03.201811

3064-2018 (08 00 00, 08 01 03, 08 01 00)

Kauppatorin ympäristön väliaikaiset liikennejärjestelyt

Tiivistelmä:

Kauppatorin alueen rakennushankkeiden aikaisten liikennejärjestelyiden lähtökoh-daksi esitetään bussiliikenteen siirtämistä ydinkeskustassa Eerikinkadulta Linnankadulle ja Brahenkatua kaksisuuntaistettuna bussien reitiksi ydinkeskustasta Aninkaistensillan suuntaan. Lähtökohdissa otetaan kantaa myös mm. joukkoliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi asetettaviin läpiajokieltoihin ja pysäköintipaikkojen poistoihin sekä korvaavien pysäköintipaikkojen järjestämiseen.

Kylk § 146

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, liikennesuunnittelu, liikennesuunnittelupäällikkö Matti Salonen, 19.3.2018:

Kauppatori -projektiin sisältyvien Toriparkin, torialueen ja torin lähikatujen rakentaminen kestää kokonaisuudessaan noin kolme vuotta. Valtaosin Kauppatoria ympäröivät kadut tarvitaan työn ajaksi joko väliaikaiseksi torikaupan alueeksi tai työmaa-alueeksi. Kauppatorin arkeologisten kaivausten on määrä alkaa huhtikuussa 2018. Arkeologisten kaivausten edetessä alkaa pysäköintilaitoksen rakentaminen torin alueella. Rakennustyömaan on määrä edetä katualueille syksyllä 2018 ja joukkoliikenne tulee siirtää pois torin ympäristöstä talviaikataulujen astuessa voimaan syyskuussa.

Joukkoliikenteen siirtämisen lähtökohtana on ollut, että joukkoliikenne pysyy samoilla väliaikaisilla reiteillä koko rakentamisen ajan, eikä reittejä tule muuttaa useaan otteeseen. Lisäksi joukkoliikennelinjat on haluttu pitää mahdollisimman lähellä kaupallista keskustaa, jotta vaikutukset asiakasvirtoihin jäävät mahdollisimman pieniksi, ja että vaihtomatkat eivät kasva kohtuuttoman suuriksi. Tämä edellyttää ydinkeskustan liikenteessä merkittäviä tilapäisjärjestelyjä koko hankkeen ajaksi. Suunniteltavien, tilapäisten liikennejärjestelyiden lähtökohdat on esitetty liitteessä 1. Näiden lähtökohtien mukaisesti Brahenkatu muutettaisiin kaksisuuntaiseksi koko matkalla ja se olisi joukkoliikenteen pääreitti keskustan ja Aninkaistensillan välillä. Aninkaistensillan suunnasta bussit siirtyisivät Brahenkadulle Läntistä Pitkäkatua käyttäen ja keskustasta tultaessa bussit ajaisivat Brahenkadulta Aninkaistenkadulle Maariankatua käyttäen. Eerikinkadulta joukkoliikenne siirrettäisiin Aurakadun ja Brahenkadun väliseltä osuudelta Linnankadulle. Kauppatorin reunalta poistuvat pysäkit korvattaisiin Linnankadulle ja Aurakadulle sijoittavilla tilapäisillä pysäkeillä.

Suunniteltavissa tilapäisjärjestelyssä Linnankadun ja Aurakadun risteyksestä muodostuisi vastaava joukkoliikenteen solmupiste kuin Eerikinkadun ja Aurakadun risteys on nykyisellään. Uusien kääntyvän bussiliikenteen ajosuuntien vuoksi risteyksestä jouduttaisiin poistamaan ajokaistoja, jotta kääntyville busseille saataisiin risteykseen riittävästi ajotilaa. Jotta risteyksessä voitaisiin saavuttaa bussiliikenteelle kohtuullinen sujuvuus, joudutaan Kauppatorin ja Aurajoen väliselle alueelle Aurakadulle, Linnankadulle ja Brahenkadun eteläpäähän asettamaan läpiajokielto. Lisäksi tarvittaneen toinen läpiajokielto Brahenkadulle Eerikinkadun ja Maariankadun väliselle osuudelle. Kadut, joille asetettaisiin bussiliikenteen sujuvuuden edellyttämiä läpiajokieltoja, on esitetty myös liitteessä 1. Lähtökohdat antavat kaksi vaihtoehtoa pohjoisten kaupunginosien bussilinjojen nykyisin Kauppatorilla sijaitsevien päätepysäkkien järjestämiselle. Ne voidaan sijoittaa joko Puutorille tai Linnankadulle. Päätökset bussilinjojen väliaikaisista reiteistä tekee seudullinen joukkoliikennelautakunta.

Liitteen 1 mukaisesti Kauppiaskadulle, Aurakadulle ja Maariankadulle lisättäisiin lyhytaikaista asiakaspysäköintiä korvaamaan ydinkeskustasta rakennushankeen ajaksi väliaikaisesti poistuvia paikkoja. Väliaikaiset pysäköintipaikat ovat käytössä siihen asti kunnes pysäköintilaitos on valmis. Ydinkeskustan väliaikaiset liikennejärjestelyt poistaisivat kaduilta yhteensä noin 150 pysäköintipaikkaa. Korvaavia uusia väliaikaisia pysäköintipaikkoja voidaan lisätä mm. busseilta vapautuvaan katutilaan noin puolet poistuvien paikkojen määrästä. Nettovaikutuksena väliaikaiset liikennejärjestelyt vähentäisivät ydinkeskustasta rakennustöiden ajaksi noin 75 pysäköintipaikkaa.

Joukkoliikenteen sujuvuuden edellyttämät läpiajoliikenteen rajoitukset poistaisivat mahdollisuuden ajaa Linnankadun ja Aurakadun risteyksen kautta esimerkiksi Stockmannin ja Wiklundin pysäköintilaitoksiin. Ajo pysäköintilaitoksiin ja kadunvarsien pysäköintipaikoille tapahtuisi pääosin ns. ulkoa syötön periaatteella suoraan keskustan pääkatujen eli Aninkaistenkadun, Koulukadun ja Puistokadun suunnilta. Joinakin ajanjaksoina Toriparkin rakentamisen aikana on kuitenkin mahdollista avata Eerikinkatu torin kohdalla liikenteelle läpiajoliikenne mahdollistaen. Tällöin Eerikinkadun käyttömahdollisuus osin korvaisi henkilöautoliikenteelle Linnankadun ja Aurakadun läpiajokieltoalueesta koituvia haittoja.

Suunnitelluista väliaikaisista liikennejärjestelyistä on kuultu Turun Ydinkeskustayhdistystä. Antamassaan lausunnossaan yhdistys pitää suunnitelmaa puutteellisena ja kokee sen vaikuttavan haitallisesti keskustan saavutettavuuteen ja kaupalliseen toimintaan. Yhdistys peräänkuuluttaa lyhytaikaisen pysäköinnin tärkeyttä sekä yksityisautoilun merkitystä keskustan asiakasvirrassa. Yksityisautoilun olosuhteiden parantamiseksi yhdistys kokee, että joukkoliikennejärjestelmä tulee suunnitella hajautettuna laajemmalle alueelle siten, että yksityisautoilulle jää tilaa kaikilla katualueilla. Turun ydinkeskustayhdistyksen huoleen pyritään vastaamaan sallimalla läpiajoliikenne Eerikinkadulla silloin kuin se on mahdollista rakentamisen eri vaiheet huomioiden sekä lisäämällä korvaavia uusia väliaikaisia pysäköintipaikkoja edellä kuvatulla tavalla.

Vuonna 2015 tehdyn joukkoliikenneselvityksen mukaan joukkoliikenteellä on torilla yhteensä noin 22000 linja-autoon nousua päivässä. Keskustan asiakasvirrasta 30 % käyttää joukkoliikennettä ja 50 % saapuu henkilöautolla. Mikäli joukkoliikennejärjestelmä hajautetaan laajemmalle alueelle ja joukkoliikenteen käyttö hankaloituu vielä enemmän kuin mitä nyt on suunniteltu, tarkoittaisi se mahdollisesti joukkoliikenteen käyttäjien jäämistä kaupallisen keskustan ulkopuolelle. Keskustan ollessa suurten muutosten alla, on tärkeää varmistaa erityisesti joukkoliikenteen ja vaihtomatkojen sujuvuus, joilla on merkittävä vaikutus ihmisten työ- ja koulumatkoihin koko kaupunkiseudulla. Toisaalta kaikki mahdollinen vapaa katualue käytetään väliaikaisten pysäköintipaikkojen järjestämiseen. Linja-autojen pysäkkialueet on tuotu niin lähelle kaupallista keskustaa kuin on ollut mahdollista. Vuonna 2015 laaditun selvityksen mukaan jo pysäkkien siirtyminen 100 metriä kauemmas ja näköyhteyden puute keskustan keskeisiin kaupallisiin kohteisiin vaikuttaa negatiivisesti asiakasvirtoihin. Tällä perusteella ei ole tarkoituksenmukaista siirtää joukkoliikenteen pysäkkejä nyt suunniteltua etäämmälle kauppatorista. Kauppatori-projektissa tullaan myös erityisesti panostamaan liikennejärjestelyistä tiedottamiseen ja liikkujien opastamiseen väliaikaisista liikennejärjestelyistä koituvien haittojen minimoimiseksi.

Yksityiskohtaiset suunnitelmat ydinkeskustan väliaikaisista liikennejärjestelyistä hyväksytään toimialajohtajan hallinnonjärjestämispäätöksen mukaisesti virkamiespäätöksillä (toimialajohtajan päätöspöytäkirja 2.1.2018 § 4) tämän päätöksen lähtökohtien mukaisesti.

Liite 1Ydinkeskustan väliaikaisten liikennejärjestelyiden lähtökohdat, 16.3.2018.

Oheismateriaali 1Joukkoliikenteen reittivaihtoehtoja

Oheismateriaali 2Suunnittelun lähtökohtien mahdollistamia yksityiskohtaisia liikennejärjestelyjä

Oheismateriaali 3Turun Ydinkeskustayhdistyksen lausunto, 19.3.2018

Oheismateriaali 4Keskustan kaupallisten toimijoiden kannanotto

Oheismateriaali 5Kannanotto

Oheismateriaali 6Kannanotto Isännöinti-Saarto

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaiset ydinkeskustan väliaikaisten liikennejärjestelyjen lähtökohdat laadittavien yksityiskohtaisten liikennejärjestelysuunnitelmien pohjaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin seuraavalla van Ooikin Lintusen kannattamana tekemällä lisäyksellä:

"Lisäksi lautakunta päättää, että pysäkkejä ja muita liikennejärjestelyjä suunniteltaessa turvataan edellytykset oheismateriaalista 1 ilmenevän vaihtoehdon 2 toteuttamiseksi."

Lisäys päätökseen hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut:

"Seudullisella joukkoliikennelautakunnalla tulee olla mahdollisuus niin halutessaan toteuttaa bussilinjojen väliaikaiset reitit myös vaihtoehdon 2 mukaisesti, mikä toisi kaikki päätepysäkit lähemmäksi keskustaa."

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tpvKaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelu


Liitteet:

Kylk § 146
Liite 1:Kauppatorin ympäristön väliaikaisten liikennejärjestelyiden yleisperiaatteet, 16.3.2018.