Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta14827.03.201813

12598-2015 (630)

Ratapihankadun ylittävän suojatien poisto Jarrumiehenkadun kohdalla

Tiivistelmä:

Ratapihankadulla on nykytilanteessa Jarrumiehenkadun kohdalla suojatie. Suojatie kulkee neljän kaistan yli yhtäjatkoisesti ilman keskisaareketta. Ratapihankadun liikennemäärä on noin 29 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nykyinen järjestely ei täytä turvallisuuden vaatimuksia. Jarrumiehenkatu on lyhin kulkureitti ratapihan alueelta vain pienelle alueelle. Tämän vuoksi suojatien poisto ei aiheuta jalankululle merkittävässä määrin kiertomatkoja. Vaarallinen suojatie ehdotetaan tämän vuoksi poistettavaksi.

Kylk § 148

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, liikennesuunnittelu, liikennesuunnitteluinsinööri Maija Norava ja liikennesuunnittelupäällikkö Matti Salonen, 11.3.2018:

Ratapihankadun, radan, rautatieaseman ja Koulukadun väliin jäävälle asuinalueelle on jalankulkijoille nykytilanteessa kolme eri reittiä. Käsityöläiskadun ja Koulukadun kohdilta alueelle pääsee valo-ohjattujen suojateiden kautta ja Jarrumiehenkadun risteyksen kohdalla olevan Ratapihankadun ylittävän valo-ohjaamattoman, neljä kaistaa yhtäjaksoisesti ylittävän suojatien kautta. Ratapihankadun liikennemäärä on noin 29 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Nopeusrajoitus Ratapihankadulla on 50 km/h.

Suunnitteluohjeiden mukaan 50 km/h nopeusrajoitusalueilla valo-ohjaamattomilla suojateillä yhtenäinen ylitysmatka ei saisi olla yli seitsemää metriä. Jarrumiehenkadun kohdalla Ratapihankadun ylitys on noin kolmetoista metriä.

Katualueen leveys ei mahdollista keskisaarekkeen toteuttamista ilman, että Ratapihankadulta poistettaisiin yksi ajokaista. Suojatien varustaminen liikennevaloilla puolestaan huonontaisi Rapihankadun vihreiden aaltojen toimivuutta merkittävästi aiheuttaen liikenteelle lisää pysähdyksiä ja viivytyksiä, jolloin myös liikenteestä ympäristölle aiheutuvat haitat kasvaisivat. (Nettiosoitteessa http://www.liikennevalot.info/tieto/vihreaaalto.shtml on hyvä selvitys liikennevaloristeysten välimatkojen ja vihreiden aaltojen sujuvuuden välisistä lainalaisuuksista.) Liikennevalojen aiheuttama sujuvuushaitta Ratapihankadun liikenteelle olisi liikenteen kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista, jos kyseessä olisi vilkkaampi, merkittävämpää yhteystarvetta palveleva suojatie.

Kyseisen suojatien poistaminen oli liikennesuunnittelussa vireillä jo vuonna 2015. Tuolloin Ratapihankadun, radan, rautatieaseman ja Koulukadun keskelle jääviä asianosaisia asukkaita kuultiin asiassa. Kannanottoja tuli kaksi. Toisessa kannanotossa todettiin suojatien olevan tarpeellinen ja toivottiin suojatien korotusta. Toisessa kannanotossa, joka tuli nimeämättömältä joukolta asukkaita, vastustettiin myös suojatien poistamista ja esitettiin, että Jarrumiehenkatu alueen asukkaille lyhin reitti keskustaan sekä reitti VR:n alueen pysäköintialueelle. Kannanotossa esitetään ylikulkusillan toteuttamista kyseiseen kohtaan, mikäli suojatietä ei voida säilyttää ja muuttaa liikennevalo-ohjatuksi.

Suojatien korottaminen aiheuttaisi tärinähaittaa Ratapihankadun varren puutaloille ja olisi suojatien liikenteelliseen merkitykseen nähden pääkadun liikennevirralle järeä toimenpide. Ylikulkusillan rakentaminen olisi puolestaan kaupunkikuvallisilta vaikutuksiltaan ja rakennuskustannuksiltaan epäsuhtainen suojatien liikenteelliseen merkityksen kanssa. Alueelta keskustaan kuljettaessa Käsityöläiskadun risteyksen valo-ohjatun suojatien käyttö pidentää matkaa enimmillään muutamia kymmeniä metrejä.

Vastustavista kannanotoista huolimatta esitetään suojatien poistamista, koska suojatietä ei ole mahdollista muuttaa turvallisuudeltaan hyväksyttävälle tasolle toimenpiteillä, jotka olisivat kohtuullisia suojatien vähäiseen liikenteelliseen merkitykseen nähden.

Liite 1Liikennesuunnitelma L 6481 087, 12.3.2018

Oheismateriaali 1Kannanotto 1, 11.12.2015

Oheismateriaali 2Kannanotto 2, 14.12.2015

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Ratapihankadun ylittävän suojatien poistamisen Jarrumiehenkadun risteyksen kohdalta piirustuksen L 6481 087, 12.3.2018 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tpvKaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelu


Liitteet:

Kylk § 148
Liite 1:Liikennesuunnitelma L 6481 087, 12.3.2018