Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Ympäristötoimiala 
Loppupvm 31.12.2017, Toimialajohtaja8712.12.2017 

13335-2017 (121)

Kertapalkkion maksaminen ympäristötoimialan henkilöstölle 2017

Toimialajohtaja Christina Hovi 12.12.2017:

Kaupungin ohjeistuksen mukaan kertapalkkioiden myöntämiseen saadaan käyttää enintään 0,4 % viraston/ laitoksen kuukausipalkkaisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkojen yhteismäärästä ja yksittäinen myönnettävä lisä voi olla enintään 5 % viranhaltijan/ työntekijän vuotuisesta tehtäväkohtaisesta palkasta. Kertapalkkion maksaminen ei voi olla peruste talousarvion ylittämiselle.

Kaupunkisuunnittelun palvelualueen työmäärä on vuoden aikana ollut poikkeuksellisen suuri. Kaavoja laatimalla luodaan edellytykset kaupungin kasvun jatkumiseen myös tulevaisuudessa. Kaavojen kerrosalamäärä on ylittänyt tavoitteen reilusti. Liikenne- ja katusuunnitelmien pohjalta toteutetaan kaava-alueiden infraa tontinluovutuksen toteutumiseksi. Työmäärä on näkynyt kaupunkisuunnittelun lisääntyneinä työpaineina, joista henkilökunta on kiitettävästi selvinnyt vajaista henkilöresursseista huolimatta.

Kaavoituksen tulot ovat kasvaneet. Kaavan valmistelusta muodostuva laskutus on kuluvana vuonna yhteensä yli 400 000 euroa perustuen toteutuneisiin kaavalaatimiskustannuksiin.

Seudullisen joukkoliikenteen palvelutoimistossa on ollut poikkeuksellisen raskas syksy, sillä elo-marraskuussa henkilökunnan määrä oli aivan liian vähäinen asiakasmäärään nähden. Palvelutoimiston henkilökunta on joustanut erityisellä tavalla, jotta palvelutoimisto on saatu pidettyä avoinna palvelemassa Fölin asiakkaita.

Tämän vuoksi kaupunkisuunnittelun ja joukkoliikenteen palvelutoimiston henkilöstöä tulee palkita kertapalkkiolla. Kertapalkkion määrä ei ylitä ohjeiden mukaista ylärajaa 24 500 €.

Osa toimialan hallinnon henkilöstöstä osallistuu kaupunkisuunnittelun työtehtäviin niin kiinteästi, että kertapalkkio on oikeudenmukaista maksaa kaupunkisuunnittelun henkilöstön ja joukkoliikenteen palvelutoimiston lisäksi liitteessä mainituille toimialan hallinnon henkilöille.

Liite 1Luettelo palkittavista henkilöistä (paperinen liite)

PäätösPäätin, että liitteessä mainituille henkilöille maksetaan vuodelta 2017 liitteessä tarkemmin määrätty kertapalkkio.

 

 

Christina Hovi

toimialajohtaja

Jakelu

aoao henkilöt
tpvKunnan Taitoa Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta
tiedKonsernihallinto, strateginen HR
tpvBrunila Nina
tpvHarro-Siiki Anu