Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus11908.04.20247
Kaupunginvaltuusto4815.04.20247

313-2024 (00 01 05, 10 03 02)

Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelma

Tiivistelmä:

Karhunaukion monitoimitalon kokonaisuutta esitetään rakennettavaksi Poronpuiston / Karhunaukion alueelle. Uuteen monitoimitaloon siirtyisi Lausteen alakoulu ja Vasaramäen liikuntapainotteinen yläkoulu. Monitoimitalokokonaisuus sisältää perhetuvan, esiopetuksen, aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan, ala- ja yläkoulun, kirjaston sekä liikunnan tilat kahdessa uudisrakennuksessa. Hankkeen aikaisin arvioitu valmistumisajankohta on noin 3 vuotta asemakaavan lainvoimaisuudesta.

Kh § 119

Toimitilapäällikkö Pauliina Karjalainen ja rakennuttajainsinööri Soili Oksanen 3.4.2024:

Kaupunginhallitus teki 5.10.2021 § 456 seuraavan periaatepäätöksen Lauste – Skanssi alueen kouluverkkoratkaisusta:

”Kaupunginhallitus päätti, että Lauste – Skanssin alueen kouluverkon osalta edetään Karhunaukion monitoimitalon suunnitteluun. Periaatepäätös pitää sisällään, että Lausteen alakoulun ja Vasaramäen yläkoulun tilat korvataan Poropuiston / Karhunaukion alueelle suunniteltavalla kouluhankkeella, jonka mitoituksessa huomioidaan myös Skanssin alueen koulutarpeet.”

Kaupunginhallitus hyväksyi tarveselvityksen 20.6.2022 § 306.

Hankesuunnitelman esityksenä on, että uudet tilat toteutetaan kahteen uudisrakennukseen, joihin tulee tilat kuusisarjaiselle yläkoululle (450 oppilasta), kaksisarjaiselle alakoululle (300 oppilasta), 4 esiopetusryhmälle (84 lasta), aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnalle, perhetuvalle, kirjastolle sekä liikunnan tiloille.

Hankesuunnitelmaan koottu tilaratkaisu toteuttaa edellä mainitun kaupunginhallituksen hyväksymän tarveselvityksen mukaisen ratkaisun.

Rakennuspaikka sijaitsee Turussa, Huhkolan ja Lausteen kaupunginosissa, Karhunkadun molemmin puolin. Aluetta rajaa pohjoisessa ja lännessä Itäkaari ja etelässä ja idässä Jaaninoja. Monitoimitalon rakennuspaikalla sijaitsee ny-kyisin Poropuisto, jossa toimii Poropuiston jalkapallokenttä. Voimassa olevassa asemakaavassa rakennuspaikka on puistoaluetta (PI/PL).

Alueelle rakentaminen vaatii muutoksen asemakaavan. Päätös asemakaavoitusprosessin aloittamisesta tehtiin kaupunginhallituksessa 5.10.2021 § 456 monitoimitalon rakennuspaikkaa päätettäessä. Asemakaavamuutoksen prosessi on aloitettu ja kaava on aikataulutettu hyväksyttäväksi vuonna 2024.

Oppilasennuste

Väestöennuste on alakouluikäisten osalta tulevina vuosina noususuhdanteinen. Oppilasmäärän arviointiin on Turun kaupungin väestöennusteen lisäksi huomioitu uuden koulun houkuttelevuutta ja Skanssin tulevaa kasvua.

Tilaohjelma

Tilaohjelman mitoitusten pohjana ovat koulujen nykytilantarve sekä päiväkoti- ja perusopetuskonseptien mitoitusperiaatteet. Tilaohjelmat on läpikäyty ja tarkennettu yhteistyössä henkilökunnan kanssa.

Yläkoulu on mitoitettu 6-sarjaisena 450 oppilaalle. Alakoulu on mitoitettu 2-sarjaisena 300 oppilaalle. Yleiset tilat on mitoitettu tarveselvityksen mukaisesti 850 oppilaalle.

Yleisopetuksen lisäksi valmistavalle opetukselle (Valmo) on varattu tilat kolmelle ryhmälle (3x12 oppilasta) ja jokaiselle perusopetuksen vuosiluokalle on varattu tilat erityisopetuksen pienluokille (9x10 oppilasta).

Suunnittelussa tullaan huomioimaan esteettömyys myös aistiesteettömyyden (valaistus, äänieristys ja akustiikka) osalta.

Alueeseen ja sen liikuntaolosuhteisiin panostaminen

Kaupunginhallituksen 30.5.2022 § 246 päättämien liikuntapaikkaverkon kehittämislinjausten toimeenpanon mukaan suurien monitoimitalojen, kuten Karhunaukion monitoimitalon, yhteyteen suunnitellaan yli 1.000 m2 liikuntasali paikkaamaan erityistä tarvetta suuriin liikuntasaleihin.

Monitoimitalon liikuntaolosuhteisiin panostetaan ja sen yhteydessä tai läheisyydessä olevia sisä- ja ulkoliikuntaolosuhteita kehitetään kaikkia kuntalaisia liikuttavana kokonaisuutena. Piha-alueiden tulisi välitunti ja leikkipihatoiminnan ohella palvella kaikenikäisiä kuntalaisia lähiliikuntapaikkana iltaisin, viikonloppuisin ja kesäaikaan. Karhunaukion monitoimitalon ulko- ja sisätilojen suunnittelussa on lisäksi huomioitava liikuntapainotteisen yläkoulun urheiluluokkatoiminnan jatkuminen. Liikuntaolosuhteista tulee suunnitella riittävät ja laadukkaat.

Liikuntatilojen suhteen tilojen jatkosuunnittelussa tulee varmistaa, että niiden käyttö on mahdollista kaikille muillekin kuin talossa aktiivisesti toimiville käyttäjille normaalien käyttöaikojen ulkopuolella.

Monitoimitalon ulkoliikuntaolosuhteet esitetään toteutettavan erillisenä hankkeenaan noin 600 metrin päähän Rummunlyöjänpuistoon. Kaava-alueelle toteutettavien koulukokonaisuuden ja liikuntaolosuhteiden ohella aluetta kehitetään parantamalla liikkumismahdollisuuksia niin kevyen, yksityisen kuin julki-senkin liikenteen osalta.

Toteutustapa ja kustannusarvio

Karhunaukion monitoimitalo toteutetaan yhteistoiminnallisena urakkana, joka pitää sisällään kehitysvaiheen. Hankkeen suunnitelmat ja tavoitehinta-arvio tarkentuvat kehitysvaiheen aikana.

Karhunaukion monitoimitalohanke on mukana myös Canemure-hankkeessa, joka edistää hiilineutraaliutta. Tehdyissä selvityksissä rakennuksen rakennuspaikan suunnitteluluokka on vaativa tai poikkeuksellisen vaativa.

Hanke toteutetaan kaupungin tytäryhtiön (Kiinteistö Oy Turun Monitoimitilat) taseeseen.

Tilahankkeen tavoitehinta-arvion vaihteluväli on 43–48 miljoonaa euroa. Arvio sisältää 15 % hankevarauksen ja 250.000 € varauksen taidehankintoihin.

Tavoitehinta-arvion ulkopuoliset kustannuksia ovat:

Vuokrakustannusarviot toimialoittain ovat rakennuskustannusarvion mukaan seuraavat:

KOPA​

211.536–236.752 €/kk​

2.538.428–2.841.025 €/v​

Kirjasto​

8.601–9.626 €/kk​

103.212–115.515 €/v​

Liikunta​

68.566–76.740 €/kk​

822.792–920.874 €/v​

Varha​

4.905–5.490 €/kk​

58.860–65.876 €/v​

Aikataulu

Tavoitteena on:

Hankkeen aikaisin arvioitu valmistumisajankohta on noin 3 vuotta asemakaavan lainvoimaisuudesta.

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.2.2024 § 18

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 6.2.2024:

Kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto:

”Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden henkilöstön edustajat olleet aktiivisesti mukana tarveselvityksen ja hankesuunnitelman laadinnassa.

Lapsivaikutusten näkökulma

Uuteen monitoimitilarakennukseen tulee sijoittumaan päiväkoti. Päiväkoti on ensisijaisesti uusinvestointi, jonka tarkoituksena tarjota päiväkotihoitopaikkoja alueelle muuttaville perheille. Päiväkodin suunnittelussa on otettu huomioon päiväkotikonsepti, jossa on huomioitu lasten hoidon tämänhetkiset tarpeet niin lasten itsensä kuin henkilöstönkin näkökulmasta. Myös piha-alueen suunnitteluun on kiinnitetty erityisestä huomiota.

Peruskouluun on tulossa lähinnä Lausteen koulun oppilaat ja Vasaramäen yläkoulun oppilaat. Tällä hetkellä oppilaat käyvät koulua Lausteen ja ns. Puistokoulun väistötiloissa. Lisäksi on varauduttu siihen, että oppilasmäärä kasvaa Skanssin alueella. Kulkuyhteydet saadaan nykyistä joustavammiksi ja järjestettyä turvallisemminkin uudessa sijaintikohteessa. Uuteen peruskouluun on siis tulossa ensisijaisesti alueen eri ikäiset peruskoululaiset, ja kysymys on aiemmat koulurakennukset korvaavasta uusintainvestoinnista.

Tarkoituksena on, että Lausteen koulusta (1.–6. lkt) ja Vasaramäen yläkoulusta (7.–9. lkt) muodostetaan yksi yhtenäinen peruskoulu, joka toimii Karhunaukion monitoimitalossa. Vasaramäen alakoulu jatkaa toimintaansa itsenäisenä peruskouluna nykyisellä paikalla. Viimeksi mainitun koulun oppilaiden yläkouluksi osoitetaan Karhunaukio. Uuteen kouluun tulisi noin 750 oppilasta, jolloin koulu olisi samaa kokoluokkaa yhdessä nykyisen Vasaramäen koulun taikka Syvälahden, Luostarivuoren, Nummenpakan tai Yli-Maarian kanssa.

Skanssin alueen rakentaminen on edelleen kesken, ja alueen jatkokehitys tullee ulottumaan 2030-luvulle asti. Tällä hetkellä on epävarmaa, tarvitaanko Skanssin alueelle uutta koulua. Jos sellainen tarve ilmenee, voisi hankkeena olla jonkinlainen päiväkodin ja peruskoulun yhdistelmä, jossa olisi kenties vain alkuopetusta (1.–2. lkt).

Tärkeää lapsivaikutusten näkökulmasta myös on, että yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa lapsilla ja nuorilla on aito mahdollisuus osallistua rakennuksen ja sen piha-alueiden suunnitteluun, ja koska kysymys on osaltaan myös aivan pienistä lapsista, että myös lasten kanssa toimiva henkilöstö osallistetaan monitoimitalon toteutukseen.

Suunniteltu koulukokonaisuus sijaitsee nykyistä paremmin oppilaaksiottoalueen keskellä. Tällä tavoin koulun tavoitettavuus paranee. Koulumatkojen pituus ei myöskään alueen mistään osasta muodostu kohtuuttomaksi tai turvattomaksi, koska samaan aikaan monitoimitalon rakentamisen yhteydessä on tarkoitus parantaa myös alueen liikenneinfrastruktuuria.

Lapsivaikutusten näkökulmasta ja muutenkin on erityisen kannatettavaa, että samassa yhteydessä uudistetaan myös liikunnalliset olosuhteet alueella aivan uudelle tasolle.

Alueella asuville on järjestetty informaatio- ja kuulemistilaisuuksia ja muutenkin hankkeesta on huoltajien ja muidenkin alueella asuvien aikuisten taholta esitetty monia eri arvioita.

Muuta huomioitavaa

Lausteen koulu joutui osaltaan siirtymään väistötiloihin keväällä 2019 vanhassa koulutalossa havaittujen sisäilmaongelmien vuoksi. Jos uudet tilat saadaan aikaisintaan vuonna 2027, on odotusaikaa pidettävä huomattavan pitkänä.

Positiivista on huomata, että varautumiseen on kohteessa kiinnitetty poikkeuksellista huomiota. Rakennukseen on tarkoitus hyödyntää aurinkoenergiaa. Linnakaupungin tapaan rakennukseen olisi tarpeen sijoittaa myös varavoimakone. Tämä tarjoaa mahdollisuudet järjestää varhaiskasvatusta ja opetusta myös sellaisissa olosuhteissa, että sähköenergian saannissa on laajoja puutteita.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan tietoon on eri yhteyksissä saatettu lukuisia eri kaupunkilaisten ja muiden tahojen kannanottoja monitoimitaloasiaan. Kannanottoihin on huolellisesti tutustuttu. Hankesuunnitelman pohjalta laaditaan lopulliset suunnitelmat ja kaupunkilaisten kuuleminen jatkuu eri yhteyksissä hankkeen edetessä.

Liikuntalautakunta 27.2.2024 § 19

Liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi ja liikuntasuunnittelija Janina Mäkinen:

Kaupunginhallitus on pyytänyt lausuntoa Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelmasta kasvatus- ja opetuslautakunnalta, kulttuuri- ja nuorisolautakunnalta sekä liikuntalautakunnalta 5.2.2024 (313–2024). Lausunnosta tulee käydä ilmi, hyväksyykö lautakunta osaltaan laaditun hankeselvityksen.

Monitoimitalon sisäliikuntaolosuhteet

Hankesuunnitelmassa on esitetty toteutettavan Karhunaukion monitoimitaloon kaupunginhallituksen 30.5.2022 § 246 päättämien liikuntapaikkaverkon kehittämislinjausten toimeenpanon mukaisesti 1​ 060 m2 kokoinen liikuntasali. Kyseinen liikuntasali tulee paikkaamaan erityistä tarvetta suuriin liikuntasaleihin ja täydentämään alueen olosuhdeverkostoa.

Iso liikuntasali tulee palvelemaan hankesuunnitelman mukaisesti monitoimitalon arvioitua oppilasmäärää tarkoituksenmukaisella tavalla ja tarjoaa lisäksi liikunta- ja harjoitusolosuhteet muun muassa seura- ja yhdistystoiminnalle, varhaiskasvatukselle, Turun Seudun Urheiluakatemialle sekä eri-ikäisille omatoimiliikkujille. Liikuntasalin tulee olla jaettavissa ääntä vaimentavilla väliverhoilla kolmeen lohkoon. Suunnitteluvaiheessa voidaan pohtia ratkaisuja, joilla yhden lohkon saisi edelleen jaettua kahteen osaan kevyellä väliverholla. Salin jakaminen lohkoihin mahdollistaa usean käyttäjäryhmän saman aikaisen liikkumisen tilassa. Iso 1​ 060 m2 kokoinen liikuntasali mahdollistaa täysimittaiset kentät salibandyyn, futsaliin, käsipalloon, koripalloon, lentopalloon ja sulkapalloon. Lisäksi salin lohkot mahdollistavat lento- ja koripallon harjoituskentät sekä sulkapallokentät. Kenttien mitoituksessa tulee ottaa huomioon väliverhojen vaatima tila. Salin vapaaksi korkeudeksi esitetään kahdeksaa metriä. Liikuntasaliin on esitetty 100 m2 kokoista varastotilaa, johon on pääsy kaikilta kolmelta isommalta kenttälohkolta. Varastotilan tulee olla suorakulmion muotoinen, jotta tilaa pystytään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti.

Liikuntasalin lisäksi rakennuksen yhteyteen on tavoitteena toteuttaa 50 m2 kokoinen lämmittelytila sekä 200 m2 kokoinen peilisali, joka palvelee erityisesti pienryhmiä, kuten päiväkotia ja kerhoja sekä yhdistystoimintaa. Lisäksi liikuntatilojen yhteyteen on tavoitteena toteuttaa hankesuunnitelman mukaisesti 100 m2 kokoinen kuntosali, joka palvelee koulun lisäksi myös vapaa-ajankäyttäjiä. Edellä mainitut tilat soveltuvat hyvin muun muassa oheisharjoitteluun ja erilaisten pienryhmien käyttöön. Puku-, pesu- ja wc-tiloja esitetään toteutettavan yhteensä 255 m2. Liikunta-, puku-, pesu- ja wc-tilat tulisivat sijaita lähellä toisiaan, jotta ne toimivat yhdessä ja luovat hyvän synergiaedun oheisharjoitteluun.

​Isoa liikuntasalia on tavoitteena hyödyntää myös turnauksissa ja ottelutapahtumissa, joka tulee ottaa huomioon suunnittelussa. Mikäli tilaohjelma mahdollistaa, on salissa tarve katsomolle. Katsomokapasiteetin olisi hyvä olla mitoitettu noin 400 henkilölle. Katsomotilat on alustavasti esitetty sijoitettavan puku- ja oheisharjoittelutilojen yläpuolelle, jolloin katsomorakenteet eivät vie salin lattiatilaa. Sen sijaan toimitsija- ja vaihtoaitiot vaativat turva-alueen lisäksi tilaa salin reuna-alueelta noin 2–3 metriä, mikä tulee ottaa huomioon suunnittelussa. Toimitsija- ja vaihtoaitioille varattu tila on hyvä sijoittaa varastojen puolella olevalle pitkälle seinälle, jossa ei ole niin paljon oviaukkoja. Kaikkiin liikunta- ja katsomotiloihin tulee suunnitella turvallinen ja esteetön kulku.

Kaikkien liikuntatilojen tulee olla käytettävissä myös koulun ulkopuolisille käyttäjäryhmille niin iltaisin ja viikonloppuisin kuin koulupäivienkin aikana, mikäli koulu ei toiminnassaan tarvitse tiloja. Tämä tulee ottaa huomioon muun muassa sisäänkäyntien, turvallisuuden ja kulunvalvonnan näkökulmasta. Erillisten sisäliikuntatilojen lisäksi koulurakennukseen voidaan sijoittaa aktiivisuuteen kannustavia ratkaisuja, kuten pingispöytiä tai kiipeilyseinä.

Monitoimitalon ulkoliikuntaolosuhteet ja piha-alue

Karhunaukion monitoimitalon ulkoliikuntaolosuhteet esitetään toteutettavaksi erillisenä hankkeena noin 600 metrin päähän koulurakennuksesta sijaitsevaan Rummunlyöjänpuistoon. Ulkoliikuntaolosuhteet koostuvat 55 m x 95 m kokoisesta tekonurmikentästä, 800 m2 kokoisesta betonipintaisesta skeittipaikasta sekä 30 m x 60 m kokoisesta tekojääkaukalosta, joka toimii kesäisin monitoimikenttä. Olosuhteiden välittömään läheisyyteen esitetään toteutettavaksi lisäksi huoltorakennus, joka pitää sisällään pukuhuoneet, suihku- ja wc- sekä huolto- ja varastotilat. Edellä mainitut monipuoliset ulkoliikuntaolosuhteet on välttämätöntä toteuttaa kouluhankkeen kanssa samanaikaisesti, jotta koulurakennuksessa toimivien lasten ja nuorten sekä alueen asukkaiden liikuntaolosuhteet turvataan. Karhunaukion monitoimitalossa tulee toimimaan lisäksi yläkouluikäisten urheiluluokkia, joita niin sisä- kuin ulkoliikuntaolosuhteet tulevat palvelemaan.

Koulun piha-aluetta esitetään toteutettavan Turun kaupungin Pormestariohjelman ja kaupunginhallituksen päättämien (30.5.2022 § 246) liikuntapaikkaverkkolinjausten toimeenpanon mukaisesti kaiken ikäisiä kuntalaisia liikuttavana kokonaisuutena. Piha-alueen tulee olla hankesuunnitelman mukainen hyvin varusteltu, viihtyisä, aktivoiva ja turvallinen. Piha-alueen tulisi edistää tutkittuun tietoon pohjautuvien motoristen taitojen kehitystä ja sisältää näin ollen elementtejä, jotka mahdollistavat muun muassa tasapainoilua, kamppailua, liikkumista eri tavoin, hyppäämistä, alastuloa, pyörimistä, heittämistä, kiinniottamista, potkaisemista, kiipeämistä, riippumista, heilumista ja musiikin tahtiin liikkumista. Piha-alueelle voidaan toteuttaa esimerkiksi Skills Garden -konseptin mukainen ulkoliikuntaolosuhde, jossa edellä mainittujen motoristen taitojen harjoittaminen on mahdollista. Piha-alue voi esimerkiksi sisältää erilaisia pelialueita, monitoimikentän, motorisia taitoja edistävän liikunta-alueen tai muita kaikenikäisiä aktivoivia liikunnallisia olosuhteita. Elementtejä voidaan yhteensovittaa ympäröivän luonnon kanssa.

Koulun piha-alue ja Rummunlyöjänpuiston ulkoliikuntaolosuhteet tulevat palvelemaan niin koululaisia, alueen asukkaita kuin seuroja ja yhdistyksiä kaikille avoimina lähiliikuntapaikkoina. Rummunlyöjänpuiston ulkoliikuntaolosuhteet ovat lisäksi osa kaupunginhallituksen päättämää (30.5.2022 § 246) liikuntapaikkaverkon kehittämislinjausten toimeenpanoa, jonka mukaan itäisen Turun liikuntamahdollisuuksien tarjontaa lisätään muun muassa tekojään ja skeittiparkin toteuttamisen myötä.

Johtopäätökset

Liikuntalautakunta hyväksyy osaltaan Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelman edellä esitellyin huomioin. Monipuoliset ja -käyttöiset sisä- ja ulkoliikuntaolosuhteet palvelevat niin neliöiden kuin tilojen jakomahdollisuuksien puolesta useita käyttäjäryhmiä samanaikaisesti. Useat tilat ja tilojen jakaminen osiin mahdollistaa myös koulun ulkopuolisen käytön päiväsaikaan. Hankkeen valmistuttua tavoitteena on tilojen mahdollisimman tehokas käyttö niin kouluaikoina kuin sen ulkopuolella.

Liikunnallisesti aktivoivien olosuhteiden toteutuksessa tulee huomioida liikuntapaikkaverkon kehittämislinjaukset. Lisäksi liikuntapalveluita tulee osallistaa myös jatkossa kouluhankkeen suunnittelu- ja rakennusvaiheeseen. Hankesuunnitelmassa esitetyt liikuntaolosuhteet edellyttävät riittävän investointibudjetin lisäksi ylläpitoon varattavat resurssit liikuntapalveluiden budjettiin, jotta olosuhteita voidaan ylläpitää ja tarjota ympäri vuoden korkealla käyttöasteella kuntalaisille.

Kulttuuri- ja nuorisolautakunta 29.2.2024 § 33

Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio, muutosjohtaja Anu Parantainen, kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula, palvelupäällikkö Kari Pohjola ja nuorisopalvelupäällikkö Anna Salminen:​

Kaupunginhallitus pyytää lausuntoa Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelmasta kasvatus- ja opetuslautakunnalta, liikuntalautakunnalta ja kulttuuri- ja nuorisolautakunnalta. Kulttuuri- ja nuorisolautakunnalle esitetään, että se antaisi kaupunginhallitukselle alla olevan lausunnon.​

Tarveselvityksen mukaan lapsille ja nuorille tulee olla Karhunaukion monitoimitalossa mahdollisuus harrastaa ja viettää vapaa-aikaa monipuolisesti. Tämän vuoksi Karhuaukion monitoimitalo tulee olemaan yksi Lasten ja nuorten palvelukokonaisuuden muutoshankkeen piloteista. Pilotin tavoitteena on kehittää tilaa sopivaksi useille toimijoille ja näin mahdollistaa lasten ja nuorten harrastaminen alueella aikaisempaa laajemmin ja laadukkaammin. Nämä alueen lasten ja nuorten palvelut suunnitellaan, toteutetaan ja resursoidaan yhteensovittavan toimintamallin mukaisesti palvelualueiden ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Kehitettävässä toimintamallissa tavoitteena on, että koulun tilat, ml. piha-alueet, ovat mahdollisuuksien mukaan muiden toimijoiden käytössä koulupäivien jälkeen ja loma-aikoina.

Harrastustoiminta voi olla kolmannen sektorin tuottamaa tai pop-up tyyppistä toimintaa esimerkiksi koulujen loma-aikoina. Nuorisopalvelut ovat nostaneet esille jo tarveselvitysvaiheessa, että nykyisillä resursseilla nuorisopalveluilla ei ole mahdollista toteuttaa kahta nuorisotilaa alueella. Tilasuunnittelua on kuitenkin syytä tehdä niin, että alueen asukkaat, järjestöt, seurat, toiminta- ja harrasteryhmät ja kaupungin muut toimijat voivat käyttää tilaa kouluajan ulkopuolella ja osin myös koulutoiminnan rinnalla monipuoliseen harrastustoimintaan ja että tila mahdollistaa yhteisöllisiä, eri sukupolvien ja kulttuurien kohtaamisia. Myös piha-alueen viihtyvyyteen ja virikkeellisyyteen kannattaa panostaa.

On tärkeää, että rakennus suunnitellaan ja toteutetaan kestävän kehityksen periaatteita ja elinkaariajattelua noudattaen ja niin, että tilat ovat mahdollisimman muokattavia erilaisiin tarpeisiin pitkällä tähtäimellä.​

Uuteen monitoimirakennukseen tulee päiväkodin ja monitoimitalon lisäksi kirjasto, joka tulee olemaan myös omatoimisesti käytettävissä. Kirjaston asiakaskunta tulee koostumaan erityisesti koulun ja päiväkodin lapsista ja nuorista. Lisäksi kirjasto tulee palvelemaan laajalti lähialueen muita asukkaita. Omatoimiaika kokoaa kirjastoihin lapsia ja nuoria. Lasten ja nuorten itsenäinen kirjaston käyttö on tuonut myös ongelmia ja ilkivaltaa tullessaan. Karhunaukion monitoimitalon kirjastossa voisi lisäresurssin turvin olla mahdollista kokeilla uudenlaista työmuotoa, jossa kirjastopalveluiden ja nuorisopalveluiden yhteistyönä palkattaisiin esimerkiksi yhteisöpedagogeja, jotka toteuttaisivat lapsille ja nuorille ohjattua toimintaa sekä kirjaston että harrastustoimintaan tarkoitetuissa tiloissa ja järjestäisivät toiminnallista sisältöä lasten ja nuorten toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kirjasto- tai nuorisopalveluilla ei ole osoittaa tähän vapaita vakansseja, joten tämä tulisi huomioida henkilöstösuunnittelussa ja talousarviossa lisäresurssina.​

Tarveselvityksessä nostettiin esille, että tuleva Karhunaukion koulu tulee vaatimaan kirjastopalvelulta enemmän resursointia kuin Lausteen kirjasto. Lautakunta totesi 16.6.2022 § 85 lausunnossaan tarveselvityksestä, että ”Monipuolisten, lasten ja nuorten tarpeita vastaavien palveluiden tuottaminen tarkoittaa myös riittävän henkilöstöresurssin varmistamista. Koulujen yhteydessä toimivien omatoimikirjastojen toimintamallista saatujen kokemusten myötä esitämme, että henkilöstöresurssia lisätään uuden tilan valmistumisen myötä. Tilaan on tarpeen palkata kaksi yhteisöpedagogia, joiden tehtävänkuvaan kuuluu sekä kirjasto- että nuorisopalvelua. Tämä edellyttää lisää määrärahoja ja lisää henkilöstöä 2 henkilötyövuodella. Panostamalla yhteisöllisyyteen ja turvallisiin aikuisiin voidaan ennalta ehkäistä häiriökäyttäytymistä ja vahvistaa vuorovaikutusta.”

Liite 1Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelma 20.10.2023

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 48

Liite 1Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelma 20.10.2023

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Tehty palautusehdotus ja sen käsittely

​Yrttiaho Sandelinin kannattamana teki seuraavansisältöisen palautusehdotuksen:

​”Palautetaan valmisteluun siten, että Itä-Turun kouluverkkoselvitys tuodaan valtuuston käsittelyyn ja lisäksi valmistellaan valtuustolle päätösvaihtoehto, jossa pienimpien alaoululaisten lähikoulu sijoitetaan Lauste-Vaalan alueelle koulun nykyiselle tontille."​

Keskustelun keskeydyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Yrttiahon palautusehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.​

Suoritetussa koneäänestyksessä 65 valtuutettua kannatti asian käsittelyn jatkamista ja 2 valtuutettua kannatti Yrttiahon tekemää palautusehdotusta, joten asian käsittely jatkui.

Liite 2​Äänestyslista​

Jakelu

tiedVarsinais-Suomen hyvinvointialue
tiedKasvatus ja opetus
tiedKaupunkiympäristö
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedKulttuurin palvelukokonaisuus
tiedLiikunnan palvelukokonaisuus


Liitteet:

Kh § 119
Liite 1:Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelma 20.10.2023

Kv § 48
Liite 1:Karhunaukion monitoimitalon hankesuunnitelma 20.10.2023 / Projektplan för allaktivitetshuset vid Björnplan 20.10.2023