Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus1915.01.202412
Kaupunginvaltuusto722.01.20247

7676-2023 (02 08 00, 10 03 02)

Härkämäen päiväkodin väistötilat, Väinölänkenttä, Rahjekatu 4, Siirtokelpoisten väliaikaistilojen vuokraus

Tiivistelmä:

Härkämäen päiväkodille esitetään hankittavan akuuttina väistötilahankintana väliaikaistilat vuokraamalla ne 5 vuoden ajaksi. Väistötiloihin siirtyy Säkäkujan ja Rahjekadun yksiköt. Sijaintipaikaksi väliaikaistiloille esitetään Väinölänpuiston kenttää osoitteessa Rahjekatu 4. Kummassakin yksikössä on ollut haastava sisäilmatilanne. Säkäkujan osalta toiminta voi jatkua nykyisissä tiloissa korkeintaan kesään 2024 asti.

Kh § 19

Toimitilapäällikkö Pauliina Karjalainen ja rakennuttajainsinööri Soili Oksanen 11.12.2023:

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 31.1.2022 § 33 periaatepäätöksenä, että jatkossa akuutin väistötilahankinnan prosessi käynnistetään tilapalvelujohtajan päätöspöytäkirjalla.

Tilapalvelujohtaja päätti 3.11.2023 § 31 Härkämäen päiväkodin akuutin väistötilahankinnan kilpailutuksen käynnistämisestä.

Taustaa

Härkämäen päiväkoti muodostuu kahdesta yksiköstä, jotka sijaitsevat osoitteissa Säkäkuja 2 sekä Rahjekatu 5. Säkäkujan yksikössä on tällä hetkellä noin 100 lasta kuudessa ryhmässä ja Rahjekadulla noin 35 lasta kahdessa ryhmässä sekä avoimen päiväkotitoiminnan ryhmä.

Säkäkujan yksikössä on tehty peruskorjaukseen verrattavia melko laajoja korjaustoimenpiteitä vuosina 2010-2011. Nykyiset tilat alkavat kuitenkin olla teknisen käyttöikänsä päässä ja yksikössä on esiintynyt runsaasti sisäilmaongelmia. Rakennuksessa olevat ongelmat ovat todettu niin laajoiksi, että ne vaativat vähintäänkin kattavaa peruskorjausta, joka itsessään vaatii väistöön siirtymisen, sen vuoksi Tilapalveluissa on päätetty aloittaa kiireellinen väistötilojen hankintaprosessi Härkämäen (Säkäkuja 2) päiväkodille.​ Tiloista voidaan toimia korkeintaan kesään 2024 asti, kunhan tiloissa huolehditaan kaikista käyttöä turvaavien toimenpiteiden vaatimista toimista.

Rahjekadun yksikössä ei ole tehty teknistä peruskorjausta. Myös Rahjekadulla on ollut toistuvia haasteita sisäilman kanssa ja kohde vaatisi tulevaisuudessa laajoja korjauksia tai korvaavat tilat. Turun kaupungin monialainen asiantuntijaryhmä suosittelee vahvasti myös näistä tiloista väistöön siirtymistä samalla kun Säkäkujan yksiköstä siirrytään väistötiloihin. Rahjekadun päiväkotia koskien on tehty hankesuunnittelun aloitus päätös 12.10.2023 § 24. Hankesuunnittelussa selvitetään lähtökohtaisesti Rahjekadun päiväkodin peruskorjaamisen laajuus ja kustannukset.

Tilapalveluissa on valmisteilla laaja päiväkotikohteiden hallintamalliuudistus, jossa toteutetaan hankekokonaisuutena valituille kohteille korvaavia uusia päiväkotitiloja elinkaari- ja vuokrahankemallilla. Tässä kokonaisuudessa mukana ovat tulevaisuudessa myös Säkäkujan päiväkodin korvaavat tilat Härkämäkeen.

Väistötila on esitetty sijoitettavaksi Härkämäen alueelle Väinölänpuiston kentälle (Rahjekatu 4). Kenttä ei ole liikuntapalveluiden aktiivikäytössä. Kentän pinta-ala on hieman alle 2.500 m2 ja sen itä- ja eteläpuolella on runsaasti melulta suojaavaa puustoa.

Huomiota tulee kiinnittää Rahjekadun suuntaisesti kulkeviin voimalinjoihin, joihin täytyy säilyttää määrätty suojaetäisyys. Väistötila sijoittuu asemakaavassa EV- eli suojaviheralueelle. Kaavoitus on puoltanut sijoittumispaikkaa ja nähnyt sen mahdollisena väliaikaiselle rakentamiselle.

Päiväkoti on käyttöönotettavissa tarjouksen hyväksymisestä arviolta 7–8 kuukauden kuluttua. Valmistumisarviossa on oletettu, että kohteen luvitukseen menee maksimissaan 60 päivää.

Hankinnan kilpailutus

Tilaelementin kilpailutus toteutetaan tehtyjen päätösten mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti 20.11.2023 § 422, että nykyisestä markkina- ja rahoitustilanteesta johtuen tulevaisuudessa väistötilojen hankinnassa käytetään ensisijaisesti vuokramallia. Leasingmallin käyttöä voidaan tapauskohtaisesti harkita toissijaisena vaihtoehtona.

Turun kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, kaupunkirakentaminen, toimitilojen rakennuttaminen julkaisi 7.11.2023 Haahtela PRIS -projektipankkiin sekä ilmoituskanava Hilmaan hankintailmoituksen Härkämäen päiväkodin siirtokelpoisten väistötilojen vuokrausta koskien.

Valmiit tilat, niiden perustus ja siirto, leikkipihan ja parkkialueiden toteutus sekä kohteen ylläpito vuokrataan viideksi vuodeksi.

Hankinnassa käytettiin avointa menettelyä ja valintaperusteena halvinta hintaa.

Päästäkseen mukaan vertailuun tarjoajan tuli täyttää tarjouspyynnön mukaiset minimikriteerit ja tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset.

Asiakirjat olivat vapaasti noudettavissa Haahtelan Pris -projektipankista. Projektipankkiin kirjautui yhteensä 22 tarjouspyyntöasiakirjojen hakijaa.

Määräaikaan 7.12.2023 klo 12.00 mennessä jätettiin kolme tarjouspyynnön mukaista tarjousta, jotka täyttävät edellä esitetyt vaatimukset.

Tarjoajat:

Adapteo Finland Oy

79.169 €/kk​

950.028 €/vuosi​

(alv 0 %)​

KoskiRent Oy

61.622 €/kk​

739.464 €/vuosi​

(alv 0 %)​

Parmaco Oy

74.720 €/kk​

896.640 €/vuosi​

(alv 0 %)​

Halvimman tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen on antanut KoskiRent Oy. Viiden vuoden vuokra-ajan kustannukseksi tulee 3.697.320 € (alv 0 %).

Tarjouksen kerrosala on 1.172 m² + 1.046 m² sekä ulkovarasto 22 m² eli yhteensä 2.240brm².

Rakentamisen kustannus n. 1.650 €/m².

Vuokrakustannus (ulos maksettava vuokra) 27,5 €/m²/kk.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

Sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella, joka voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Päätös voi muuttua tehdyn valituksen tai hankintaoikaisun vireille saattamista koskevan vaatimuksen johdosta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 7

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

Sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella, joka voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Päätös voi muuttua tehdyn valituksen tai hankintaoikaisun vireille saattamista koskevan vaatimuksen johdosta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoAdapteo Finland Oy
aoKoskiRent Oy
aoParmaco Oy
tiedKasvatus ja opetus
tpvKaupunkiympäristö
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut