Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta8604.09.20236
Kaupunginhallitus34325.09.20233
Kaupunginvaltuusto19823.10.20233

9374-2020 (00 00 00, 00 00 01)

Uuden varavaltuutetun nimeäminen kaupunginvaltuustoon

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 86

Lakimies Henna Saanakorpi 30.8.2023:​

Vaalilain (714/1998) 93 §:n 2 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain mukaisesti, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Kuntalain (410/2015) 17 §:n 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.​

Turun kaupunginvaltuusto on 19.6.2023 § 111 päättänyt myöntää Panda Erikssonille pyytämänsä eron Turun kaupunginvaltuuston varavaltuutetun tehtävästä 1.9.2023 alkaen. Lisäksi kaupunginvaltuusto on päättänyt, että vaalilain 93 §:n nojalla keskusvaalilautakuntaa pyydetään määräämään jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi varavaltuutettu. Eriksson on kuulunut Vihreä liitto r.p.:n ryhmään.

Keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 § 143 vahvistaman vaalituloksen mukaan Vihreä liitto r.p.:n valtuustoryhmän varavaltuutetuksi nousee sijaantulojärjestyksessä seuraava henkilö eli Essi Lindberg.​

Ehdotus​Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Suomen Vihreä liitto r.p.:n valtuustoryhmän varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Essi Lindbergin.​ ​ ​

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli lakimies Henna Saanakorpi.​

Kh § 343

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi, että keskusvaalilautakunta on määrännyt Suomen Vihreä liitto r.p.:n valtuustoryhmän varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Essi Lindbergin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 198

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi, että keskusvaalilautakunta on määrännyt Suomen Vihreä liitto r.p.:n valtuustoryhmän varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Essi Lindbergin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoXXXXX
tpvKonsernihallinto, päätöksenteon tuki
tiedVihreiden valtuustoryhmä