Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallituksen konsernijaosto9529.11.20214
Kaupunginhallitus56707.12.202115
Kaupunginvaltuusto28613.12.20218

14241-2021 (00 00 01, 00 01 01)

Turun kaupungin konserniohjeet

Tiivistelmä: -

Khkon § 95

Omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen 25.11.2021:

Kuntalaissa (410/2015) on säännöksiä omistajaohjauksesta, kunnan tytäryhteisöjen toiminnasta ja konserniohjeesta. Kuntalaissa on kokonaisuudistuksen myötä omaksuttu laaja näkökulma kunnan toimintaan. Laissa on määritelty kunnan toiminta -käsite, joka sisältää juridisen kuntakonsernin lisäksi kuntien yhteistyöhön tai kunnan omistukseen, sopimuksiin tai rahoittamiseen perustuvan kunnan toiminnan. Kuntastrategiaa, kunnan johtamista ja omistajaohjausta koskevia säännöksiä sovelletaan kuntaan tässä laajemmassa merkityksessä.

Kunnan omistajaohjaus

Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön tai muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille ja muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.

Kunnan tytäryhteisöjen toiminta

Kuntalain 47 §:ssä säädetään kunnan tytäryhteisöjen toiminnasta ja konserniohjeesta.  Säännöksen mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. 

Tätä kohtaa koskien hallituksen esityksen kuntalaiksi yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että tytäryhteisön perustamisella tulee aina olla jokin kunnan toimintaan liittyvä strateginen tavoite ja tytäryhteisön tulee lähtökohtaisesti pyrkiä toteuttamaan näitä omistajan tavoitteita ja tarkoitusperiä sekä ottaa toiminnassaan ja päätöksenteossaan huomioon yhteisön asema osana kuntakonsernia. Vastaavasti yhteisön hallituksen jäsenen tulee olla tietoinen yhtiön toiminta-ajatuksesta ja omistajan tavoitteista siinä vaiheessa, kun hän antaa suostumuksensa tehtävään. Tähän liittyen on olennaisen tärkeää kiinnittää huomiota tytäryhteisöjen jäsenten nimittämiskäytäntöihin.

Kuntalain 47 §:n 3 momentin mukaan konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen ja soveltuvin osin osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen. 

Konserniohjeet

Konserniohjeen antaminen kuuluu esitetyn kuntalain 14 §:n mukaan valtuuston toimivaltaan.

Kuntalain 47 §:n 4 momentin mukaan konserniohjeessa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin:

1) kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta;

2) konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä;

3) tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeudesta;

4) velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa;

5) konsernin sisäisistä palveluista;

6) kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä; sekä

7) kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta.

Kunnan tytäryhteisöjen tulee hyväksyä konserniohjeet yhteisöä sitovaksi, jotta konserniohjeet sitovat oikeudellisesti tytäryhteisöjen toimielimiä. Yhteisöjen toimielinten, toimielinten jäsenten sekä toimitusjohtajan velvoitteet ja vastuut määräytyvät kyseistä yhteisöä koskevan lainsäädännön mukaan. Konserniohjeista poikkeamiseen tulisi tytäryhteisön kuitenkin esittää erityisen perusteltu syy.

Konsernijohto

Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset. Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen käytännön toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä. Valtuusto päättää hallintosäännöllä yksityiskohtaisemmin konsernijohdon tehtävistä.

Hallitusten kokoonpano ja esteellisyyssäännökset 

Kuntalain 47 §:n 2 momentin mukaan kunnan tytäryhteisöjen hallituksen kokoonpanossa tulee ottaa huomioon yhtiön toimialan edellyttämä, riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Perusteluissa todetaan, että hallitusten jäsenillä tulisi olla riittävä ja monipuolinen osaaminen, toisiaan täydentävä kokemus sekä kyseisen toimialan, talouden ja liiketoiminnan osaamista.

Valtuusto antaa konserniohjeessa kuntalain säännöksiä täydentävät ohjeet hallitusten kokoonpanosta ja nimittämiskäytännöistä. Hallitusten kokoonpanossa on otettava huomioon myös kuntalain esteellisyyssäännökset.

Kaupunginvaltuusto on 12.12.2016 § 205 päättänyt hyväksyä voimassa olevat konserniohjeet. Nyt hyväksyttäväksi esitettävä uusi konserniohje on laadittu siten, että konserniyhteisöjen toimintaa ohjaavat asiakirjat ja erillispäätökset löytyvät keskitetysti. Uudet konserniohjeet muodostuvat kaupunginvaltuuston kerran valtuustokaudessa hyväksymistä varsinaisista konserniohjeista, kaupunginhallituksen konsernijaoston toimivallassa olevien erillisohjeiden muodostamista liitteistä sekä muista konserniohjaukseen liittyvistä oheismateriaaleista.

Pyrkimyksenä on saavuttaa samanaikaisesti konserniohjauksen jatkuvuutta ja päätösten joustavuutta tukeva asiakirjarakenne, joka on esitetty havainnollisesti yhtenä konserniohjausasiakirjojen kokonaisuutena. Liitteitä ja oheismateriaaleja on mahdollista päivittää tarvittaessa avaamatta varsinaista kaupunginvaltuuston hyväksymää konserniohjeiden asiakirjaa muiden kuin siinä erikseen linjattujen asioiden osalta.

Konserniohjetta laadittaessa on kuultu strategisia konserniyhteisöjä ja ohjetta on päivitetty yhteisöiltä saatujen muutostarpeiden mukaisesti. Konserniohjeet ovat kuntalain vaatimusten mukaiset ja vastaavat niitä vaatimuksia, joita edellytetään tehokkaasti johdetulta kuntakonsernilta.

Konserniohjeet on päivitetty vastaamaan kaupungin nykyistä johtamisjärjestelmää ja kaupunginvaltuuston hyväksymää hallintosääntöä.

Keskeisenä muutoksena konserniohjeissa on niiden rajaaminen ensisijaisesti kaupungin määräysvallassa olevien yhtiöiden ja säätiöiden ohjaukseen. Konserniohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös kaupungin osakkuusyhtiöissä.

Konserniohjeiden mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto ei enää jatkossa vastaa aiemmasta poiketen kuntayhtymien, keskitettyjen palveluiden ja palvelukeskusten ohjaamisesta. Toinen keskeinen muutos kohdentuu aiempiin keskitettyjen palveluiden linjauksiin, jotka ovat tarkentuneet niiden tuottamiseen liittyvien teknisten ja organisatoristen muutosten vuoksi. Aiemmin keskitettyinä palveluina tuotettavista tai yhteisiä linjauksia vaativista palveluista on poistettu maksuliikenteen hoito, työterveyshuolto ja taloushallinto. Muiden vastaavien palveluiden osalta velvoittavuutta niiden käyttöön ja ohjeistuksen sisältöä on täsmennetty.

Keskeisimmät muutokset aiempaan konserniohjeeseen verrattuna on niiden tunnistamiseksi korostettu liitteenä olevassa luonnosasiakirjassa punaisella fontilla. Korostusten lisäksi asiakirjaa on muokattu vähäisessä määrin muotoilujen ja kielenhuollon osalta kuitenkin siten, että kyseiset muutokset eivät sisällä uusia poliittisia linjauksia edellytettäviä seikkoja.

Kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi esitettyjen konserniohjeiden lisäksi konsernijaostolle esitetään hyväksyttäväksi Kaupunkikonserniin kuuluvat strategiset yhteisöt, Tytäryhteisöjen ja eräiden osakkuusyhteisöjen palkkiosääntö sekä Tulospalkkiot ja niiden perusteet liitteiden 2 – 4 mukaisessa muodossa. Toimivalta liitteiden sisällön hyväksymisen osalta on konsernijaostolla.

Kyseisten liitteiden sisältö on hyväksytty aiemmin konsernijaostossa yksittäisinä erillispäätöksinä, jotka tulee kumota tämän päätöksen yhteydessä. Linjauksia on lisäksi tehty osana muita konsernijaoston toimivallassa olevia päätöksiä, joita ei perusteltua kumota kokonaisuutena tässä yhteydessä. Liitteissä esitettävät linjaukset eivät sisällä oleellisia muutoksia aiempien eri tasoilla tehtyjen päätösten sisältökysymyksiin, vaan kussakin liitteessä vahvistettavat sisällöt ovat lähinnä asiakirjarakennetta selkeyttävä koonti aiemmista päätöksistä.

Liite 1Turun kaupungin konserniohjeet

Liite 2Kaupunkikonserniin kuuluvat strategiset yhteisöt

Liite 3Tytäryhteisöjen ja eräiden osakkuusyhteisöjen palkkiosääntö

Liite 4Tulospalkkiot ja niiden perusteet

Oheismateriaali 1Malli hallituksen työjärjestykseksi                     

Oheismateriaali 2 Hallitustyön vuosikello

Oheismateriaali 3Turun kaupungin vuosikello

Oheismateriaali 4Malli johtajasopimukseksi                     

Oheismateriaali 5Tilintarkastajan valinta          

Oheismateriaali 6Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan malli

Oheismateriaali 7Kaupunkikonserniin kuuluvat operatiiviset yhteisöt

Oheismateriaali 8Yhtiökokouksen esityslistamalli

Oheismateriaali 9Hallituksen kokouksen esityslistamalli                     

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

EhdotusKaupunginhallituksen konsernijaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että Turun kaupungin konserniohjeet hyväksytään liitteen 1 mukaisessa muodossa ja,

että kaupunginvaltuuston 12.12.2016 § 205 hyväksymät konserniohjeet niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen kumotaan hyväksymisen yhteydessä.

Konsernijaosto hyväksyy Kaupunkikonserniin kuuluvat strategiset yhteisöt, Tytäryhteisöjen ja eräiden osakkuusyhteisöjen palkkiosäännön sekä Tulospalkkiot ja niiden perusteet liitteiden 2 – 4 mukaisessa muodossa siten, että liitteet saatetaan oheismateriaalina tiedoksi edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

Konsernijaosto toteaa käsitellyksi Khkon 1.3.2021 § 22 aloitteen koskien luottamushenkilöiden kaksoisroolin kieltämistä.

Lisäksi konsernijaosto päättää kumota liitteitä 2 – 4 vastaavat aiemmat erillispäätökset:

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 567

Liite 1Turun kaupungin konserniohjeet (Konserniohjeiden kohdan 10 alakohtaa 12 muutettu listan julkaisemisen jälkeen; muutos ohjeessa tältäkin osin punaisella)

Oheismateriaali 1Malli hallituksen työjärjestykseksi                     

Oheismateriaali 2Hallitustyön vuosikello

Oheismateriaali 3Turun kaupungin vuosikello

Oheismateriaali 4Malli johtajasopimukseksi                     

Oheismateriaali 5Tilintarkastajan valinta          

Oheismateriaali 6Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan malli

Oheismateriaali 7Kaupunkikonserniin kuuluvat operatiiviset yhteisöt

Oheismateriaali 8Yhtiökokouksen esityslistamalli

Oheismateriaali 9Hallituksen kokouksen esityslistamalli                     

Oheismateriaali 10Kaupunkikonserniin kuuluvat strategiset yhteisöt (khkon 29.11.2021 § 95)

Oheismateriaali 11Tytäryhteisöjen ja eräiden osakkuusyhteisöjen palkkiosääntö (khkon 29.11.2021 § 95)

Oheismateriaali 12Tulospalkkiot ja niiden perusteet (khkon 29.11.2021 § 95)

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että Turun kaupungin konserniohjeet hyväksytään liitteen 1 mukaisessa muodossa ja että kaupunginvaltuuston 12.12.2016 § 205 hyväksymät konserniohjeet niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen kumotaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että konserniohjeen kohdan 10 alakohdasta 12 poistettiin lause: ”kokonaan markkinoilla toimivien yhtiöiden osalta ennakkonäkemys tarvitaan vain, mikäli YT-neuvottelun tavoitteena on henkilöstön irtisanominen”.

Päätös asiassa tehtiin äänin 5-9.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Achrén, Aaltonen, Ruohonen, Valkonen ja Arve.

Elon Anttilan kannattamana tekemän kaupunginhallituksen päätökseksi tulleen muutosehdotuksen puolesta äänestivät heidän lisäkseen Koivusalo, Rosenlöf, Lindfors, Muukkonen, Niinivirta, Weber ja Rantanen.

Kv § 286

Liite 1Turun kaupungin konserniohjeet (Kh 7.12.2021 § 567)

Oheismateriaali 1Malli hallituksen työjärjestykseksi                     

Oheismateriaali 2Hallitustyön vuosikello

Oheismateriaali 3Turun kaupungin vuosikello

Oheismateriaali 4Malli johtajasopimukseksi                     

Oheismateriaali 5Tilintarkastajan valinta          

Oheismateriaali 6Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan malli

Oheismateriaali 7Kaupunkikonserniin kuuluvat operatiiviset yhteisöt

Oheismateriaali 8Yhtiökokouksen esityslistamalli

Oheismateriaali 9Hallituksen kokouksen esityslistamalli                     

Oheismateriaali 10Kaupunkikonserniin kuuluvat strategiset yhteisöt (khkon 29.11.2021 § 95)

Oheismateriaali 11Tytäryhteisöjen ja eräiden osakkuusyhteisöjen palkkiosääntö (khkon 29.11.2021 § 95)

Oheismateriaali 12Tulospalkkiot ja niiden perusteet (khkon 29.11.2021 § 95)

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että Turun kaupungin konserniohjeet hyväksytään liitteen 1 mukaisessa muodossa ja että kaupunginvaltuuston 12.12.2016 § 205 hyväksymät konserniohjeet niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen kumotaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedArkea Oy
tiedForum Marinum -säätiö
tiedKaarea Oy
tiedKuntec Oy
tiedLogomo Oy
tiedLounais-Suomen Jätehuolto Oy
tiedOy Turku Energia-Åbo Energi Ab
tiedTurku City Data Oy
tiedTurku Science Park Oy Ab
tiedTurku 2029 -säätiö sr
tiedTurun Aikuiskoulutussäätiö
tiedTurun ammattikorkeakoulu Oy
tiedTurun Kaupunginteatteri Oy
tiedTurun Kaupunkiliikenne Oy
tiedTurun musiikinopetus Oy
tiedTurun Satama Oy
tiedTurun seudun puhdistamo Oy
tiedTurun Seudun Vesi Oy
tiedTurun Teknologiakiinteistöt Oy
tiedTurun Vesihuolto Oy
tiedTurun Ylioppilaskyläsäätiö - Studentbystiftelsen i Åbo
tiedTVT Asunnot Oy
tiedVarsinais-Suomen Asumisoikeus Oy
tpvKonsernihallinto, asianhallinta


Liitteet:

Khkon § 95
Liite 1:Turun kaupungin konserniohjeet
Liite 2:Kaupunkikonserniin kuuluvat strategiset yhteisöt
Liite 3:Tytäryhteisöjen ja eräiden osakkuusyhteisöjen palkkiosääntö
Liite 4:Tulospalkkiot ja niiden perusteet

Kh § 567
Liite 1:Turun kaupungin konserniohjeet

Kv § 286
Liite 1:Turun kaupungin konserniohjeet (Kh 7.12.2021 § 567) / Åbo stads koncerndirektiv (Ssn 7.12.2021 § 567)