Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus43613.09.202112
Kaupunginvaltuusto21520.09.20214

10647-2021 (00 00 01)

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden lautamiesten valitseminen

Tiivistelmä: -

Kh § 436

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 8.9.2021:

Tuomioistuinlain 2 luvun 6 § mukaan käräjäoikeuden jäseniä ovat laamanni ja käräjätuomarit. Käräjäoikeudessa on lisäksi muina jäseninä lautamiehiä, jotka osallistuvat asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen sen mukaan kuin oikeudenkäymiskaaressa tai muussa laissa säädetään. Lautamiehistä säädetään käräjäoikeuden lautamiehistä annetussa laissa.

Lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.

Lautamiehistä annetun lain 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö

Tuomioistuinvirasto on päätöksellään 16.6.2021 vahvistanut käräjäoikeuksiin valittavien lautamiesten lukumäärän siten, että Turusta valitaan 20 lautamiestä Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen. Aiemmin Turusta valittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen 30 lautamiestä. Nykyisten lautamiesten toimikausi päättyy, kun uudet lautamiehet on valittu ja päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Kaupunginhallituksen ehdotus     

Kaupunginvaltuusto päättää valita Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen valtuustokautta 2021-2025 vastaavaksi ajaksi 20 lautamiestä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 215

Kaupunginhallituksen ehdotus     

Kaupunginvaltuusto päättää valita Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen valtuustokautta 2021-2025 vastaavaksi ajaksi 20 lautamiestä.

PäätösKaupunginvaltuusto päätti valita Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen valtuustokautta 2021-2025 vastaavaksi ajaksi lautamiehet seuraavasti:

Jutta Ekman

Jouni Elomaa

Pekka-Juhani Elomaa

Tomi Flemming

Pasi Hautala

Kasper Holtari

Riitta Karjalainen

Michelle Kivimäki-Wilders

Samuli Koivulahti

Timo Laaksonen

Sari Lähteenmäki

Hannu Maja

Armi Nurmi   

Hilkka Näse

Jyri-Petteri Paloposki

Raimo Salo

Camilla Sandell

Riikka Taina

Arvi Tolvanen

Matti Vikström

Kia Winqvist

Lennu Yläneva.

Asian käsittely kokouksessa

Päätös asiassa tehtiin Mannin tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tiedTehtävään valitut
tiedVarsinais-Suomen käräjäoikeus
tpvKonsernihallinto, yleishallinto