Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginvaltuusto325.01.2021

7073-2019 (00 00 01)

Luottamushenkilövaihdokset kaupunginvaltuuston puheenjohtajistossa, kaupunginhallituksessa ja kaupunginhallituksen jaostoissa

Tiivistelmä: -

Kv § 3

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sini Ruohonen 25.1.2021:

Kuntalain 73 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen. Em. pykälän 3. momentin mukaan:

”Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.”

Em. vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

Kaupunginhallituksessa on tällä hetkellä 14 jäsentä. Em. kuntalain 73 §:n 3 momentti tarkoittaa sitä, että kaupunginhallituksen jäsenistä kahdeksan tulee olla muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Koska nykyinen kaupunginhallituksen kokoonpano varsinaisten jäsenten osalta saattaa olla kuntalain 73 §:n 3 momentin vastainen, on kaupunginhallituksen toimintakyvyn varmistamiseksi välttämätöntä, että kaupunginhallituksen kokoonpanossa tehdään muutoksia.

Asiaan liittyvissä poliittisissa neuvotteluissa on kaupunginhallituksen toimintakyvyn varmistamiseksi päädytty seuraaviin muutoksiin:

Em. henkilöt ovat ilmoittaneet suostuvansa em. muutoksiin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sini Ruohonen ja kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen antavat asiasta kaupunginvaltuustolle selvityksensä.

EhdotusKaupunginvaltuusto päättää, että:

Em. valinnat ovat voimassa päätöksentekopäivästä alkaen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Ennen asian varsinaisen käsittelyn aloittamista kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti ottaa asian kokouskutsussa mainitsemattomana kiireellisenä asiana kuntalain 95 §:n mukaisesti käsiteltäväkseen.

Jakelu

tpvSarastia Oy
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
tiedKaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto
tiedKaupunginhallituksen konsernijaosto
tiedKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, päätöksenteon tuki