Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus46126.10.202012
Kaupunginvaltuusto18616.11.20204

6470-2017 (014)

Uuden jäsenen valitseminen kasvatus- ja opetuslautakuntaan

Tiivistelmä: -

Kh § 461

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 20.10.2020:

Kaupunginvaltuusto on 12.6.2017 § 125 valinnut toimikaudekseen jäsenet ja varajäsenet kasvatus- ja opetuslautakuntaan siten, että heidän joukossaan on vähintään kaksi suomenkielisen ja kaksi ruotsinkielisen kieliryhmän edustajaa ja samalla nimennyt lautakunnan varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätöksen mukaan lautakunnan jäseneksi on muiden ohella valittu Remo Ronkainen, joka työstä aiheutuvan tulevan paikkakunnalta muuton vuoksi on pyytänyt eroa tehtävästä, joten ero myönnettäessä hänen tilalleen tulee valita uusi henkilö. Ronkaisen henkilökohtainen varajäsen lautakunnassa on Raino Hannula.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Remo Ronkaiselle eron kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenyydestä ja valita Tommi Terän hänen tilalleen kasvatus- ja opetuslautakunnan jäseneksi päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Varajäsenenä jatkaa Raino Hannula.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 186

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää myöntää Remo Ronkaiselle eron kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenyydestä ja valita Tommi Terän hänen tilalleen kasvatus- ja opetuslautakunnan jäseneksi päätöksentekopäivästä jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Varajäsenenä jatkaa Raino Hannula.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Ryhdyttäessä käsittelemään asiaa puheenjohtaja Rantanen ilmoitti hallintosäännön 145 §:n nojalla rajoittavansa tässä asiassa pidettävien puheenvuorojen pituuden enintään 5 minuuttiin.

Jakelu

tpvSarastia Oy
aoXXXXX
aoXXXXX
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tpvSivistystoimiala