Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus7602.03.20204
Kaupunginvaltuusto3216.03.20209
Kaupunginvaltuusto5120.04.20206

4105-2015 (639, 630, 065)

Raitiotien ensimmäisen vaiheen yleis- ja toteutussuunnitelmat

Tiivistelmä:

Raitiotien Tiedepuiston ja Sataman linjat kytkevät yhteen Turun merkittävimmät kaupunkikehityshankkeet Tiedepuiston, keskustan kehittämisen sekä Linnakaupungin. Toteuttamalla raitiotie kokonaisvaltaisena kaupunkikehityshankkeena voidaan tukea ja nopeuttaa näiden alueiden kehittymistä. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että raitiotien toteuttamista varten perustetaan hankeyhtiö, joka laatii toteuttamissuunnitelmat välille Varissuo-Kauppatori ja raitiotien hankesuunnitelmatasoisen yleissuunnitelman ja tarvittaessa toteutussuunnitelmat välille Kauppatori-satama. Suunnitelmien perusteella syntyy hankkeen lopullinen kustannusarvio kaupunginvaltuuston investointipäätöstä varten. Suunnitelmien laatimisen edellytyksenä on valtion osallistuminen hankkeen suunnittelukustannuksiin erikseen laadittavan aiesopimuksen mukaisesti. Raitiotien edellyttämät asemakaavanmuutokset käynnistetään.

Kh § 76

Kehittämispäällikkö Juha Jokela, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, kaupunginjohtajan avustaja Pasi Ahola ja talousjohtaja Valtteri Mikkola 25.2.2020:

Aiemmat päätökset

Turun seudun joukkoliikenne 2020–selvityksen valmistuttua Turun kaupunginvaltuusto teki 14.12.2009 § 278 pikaraitiotien toteuttamista koskevan periaatepäätöksen, jonka mukaan raskaimmin kuormitetuille linjoille toteutetaan pikaraitiotie, kun sille on rahoitukselliset ja kaavalliset edellytykset sekä valtion rahoitus ja muiden seudun kuntien osuus toteutuksesta on sovittu ja että pikaraitiotien toteuttaminen ja siihen liittyvä maankäytön kehittäminen ratkaistaan kaupunkiseudun rakennemallissa.

Turun kaupunkiseudun rakennemallissa 2035 on suunniteltu maankäytön ja liikennejärjestelmän vaiheittaista kehittämistä vuoteen 2035 asti. Työssä on tarkennettu pikaraitiotielinjauksia maankäytön kehittämisen pohjalta. Turun kaupunkiseudun rakennemallin 2035 tultua hyväksytyksi, kaupunginhallitus päätti 5.12.2011 § 585, että pikaraitiotien yleissuunnittelu käynnistetään Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksessa kuvatulla tavalla vuonna 2012.

Turun kaupunginhallitus päätti 5.11.2012 § 510, että yleissuunnittelun lähtökohtana on integroituna kaupunkikehityshankkeena toteutettava raitiotieratkaisu. Raitiotien suunnittelu yhdistetään voimakkaasti muuhun kaupunkikehittämiseen. Raitiotieratkaisun tulee laajasti edistää kestävää kaupunkikehitystä, kasvua ja kilpailukykyä.

Ensimmäinen vaihe käynnistää joukkoliikennejärjestelmän tavoiteverkon rakentamisen. Kaupunginhallitus päätti 14.4.2014 § 158, että yleissuunnitelma laaditaan esitettyjä reittejä pitkin kolmelle haaralle: Kauppatorilta Runosmäkeen, Skanssiin ja Varissuolle. 

Yleissuunnitelman valmistuttua kaupunginvaltuusto päätti 14.12.2015 § 212 muun muassa, että käynnistetään esitettyjen lisäselvitysten valmistelu muun muassa koska Turun raitiotien yleissuunnitelma ei antanut yksiselitteistä vastausta parhaasta joukkoliikennejärjestelmävaihtoehdosta.

Turun Yleiskaava 2029 kehityskuvavaihtoehdoista valittiin joukkoliikenteeseen vahvasti tukeutuva Kasvukäytävät –malli. Kehityskuvaa toteuttava yleiskaavaluonnos on hyväksytty.

Turun ja Raision kaupungit sekä Liikennevirasto teettivät yhteistyössä Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksen. Työn aikana järjestettiin kaksi sidosryhmätyöpajaa, kaksi kaikille avointa internet-kyselyä sekä yleisötilaisuus. Yleissuunnitteluaineistosta saatiin syksyllä 2018 lausuntoja lähes 50 eri taholta.

Selvitysten keskeinen sisältö

Raitiotiehen tai superbusseihin perustuva joukkoliikenneratkaisu on ensisijaisesti kaupunkikehityshanke, jolla pyritään edistämään kasvua sekä kehittämään kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti kaupunkirakennetta, liikennejärjestelmää sekä alueen vetovoimaa ja houkuttelevuutta. Korkealaatuisella joukkoliikenteellä voidaan tukea Turun ja seudun pitkäjänteistä kehittämistä joukkoliikenteeseen tukeutuen. Suunniteltujen reittien varrella on paljon maankäytön kehittämispotentiaalia. Turun Tiedepuiston ja keskustan kehittämisen kärkihankkeet sijoittuvat reittien varrelle.

Kasvava asukas- ja työpaikkamäärä lisäävät liikennemääriä. Turun asukasmäärä kasvoi 2010-luvulla keskimäärin lähes 2000 asukkaalla vuosittain. Positiivinen rakennemuutos on osaltaan nostanut kasvuodotuksia. Väestönkasvulle on erilaisia ja ajassa muuttuvia kasvuskenaarioita. Laskelmat ja vaikutusarviot perustuvat vuonna 2016-17 käytössä olleeseen ns. perusennusteeseen, jossa Turussa olisi hieman yli 220 000 asukasta vuonna 2050. Tämänhetkisen (helmikuu 2020) Turun väestöennusteen mukaan Turussa on noin 236 500 asukasta vuonna 2040. Muutos korostaa toimivan liikennejärjestelmän merkitystä ja toisaalta osoittaa toimintaympäristön positiivisesta muutoksesta seuraavaa kasvupotentiaalia.

Joukkoliikennejärjestelmän osalta tutkittiin ja vertailtiin kolmea eri vaihtoehtoa: runkobussijärjestelmä, raitiotie ja superbussi.

Runkobussijärjestelmä on vaihtoehdoista lähimpänä nykyistä Turun seudun bussiliikennettä. Runkobussijärjestelmä perustuu yhteentoista samanarvoiseen runkobussilinjaan kaupunkiseudun eri puolilla sekä niitä täydentävään alemman hierarkian linjastoon. Runkobussijärjestelmässä muun muassa liikenne-etuuksia on toteutettu vain kriittisimmille osuuksille, pysäkkejä harvennettu luotettavuuden ja nopeuden parantamiseksi sekä linjastorakennetta kehitetty. Runkobussilinjoilla käytetään pääosin nykyisen kokoluokan busseja, esimerkiksi noin 15 metriä pitkiä telibusseja, joihin mahtuu matkustusmukavuuden huomioivalla mitoituksella noin 60-70 matkustajaa. Runkobussilinjoja voidaan liikennöidä tulevaisuudessa sähköbusseilla. Vuorovälit vaihtelevat runkobussilinjoittain, mutta kaikilla runkobussilinjoilla vuorovälit pidetään tiheinä muun muassa helppokäyttöisyyden vuoksi.

Raitiotiehen ja superbusseihin perustuva ratkaisu tukeutuu pääosin henkilöautoliikenteestä erotettuihin kaistoihin ja niillä on merkittävästi runkobussijärjestelmää voimakkaammat liikenne-etuudet. Raitiotie- ja superbussivaihtoehdoissa niiden reitit, liikennejärjestelyt ja pysäkit ovat samat. Nykyistä pidempi pysäkkiväli (keskimäärin noin 600-800 metriä) on keskeinen asia keskinopeuden ja luotettavien matka-aikojen kannalta. Raitiovaunujen pituudeksi on oletettu noin 37 metriä ja superbussien noin 25 metriä. Matkustusmukavuuden huomioivalla mitoituksella raitiovaunuun mahtuu noin 165-200 matkustajaa ja superbussiin noin 90-110 matkustajaa. Superbussikalustossa matkustajakapasiteetti kasvaa telibusseihin verrattuna käytännössä seisomapaikkojen suuremman määrän vuoksi.

Selvityksessä on tarkasteltu täyssähköllä toimivaa superbussia. Ison kapasiteetin sähköbussien tekniikka on vielä nuorta ja kehittyy erityisesti akkujen osalta. Mikäli hankintahetkellä sähköbussien ei katsota olevan vielä riittävän kehittyneitä Turun olosuhteisiin, superbussiliikenne voitaisiin tarvittaessa aloittaa myös hybridikalustolla.

Vuoroväli on raitiotiellä ja superbussilla pääsääntöisesti 7,5 minuuttia, ruuhka-aikana superbussilla liikennöidään viiden minuutin vuorovälillä. Raitiotie- ja/tai superbussilinjoja täydentää muilla alueilla runkobussilinjasto sekä tätä alemman hierarkian linjasto.

Yleissuunnitelmassa on esitetty, että Turussa raitiotielle valitaan 1435 millimetrin raideleveys, mikä mahdollistaa laajan tarjouskilpailun sekä pohjoismaisten ja länsieurooppalaisten ohjeiden ja normien hyödyntämisen.

Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksessa suunniteltiin ja vertailtiin erilaisia ensimmäisen linjan vaihtoehtoja optimaalisen ensimmäisen vaiheen määrittämiseksi. Raitiotien ja superbussin ensimmäisen vaiheen kaikki linjausvaihtoehdot lähtevät Varissuolta. Päätepysäkille oli neljä vaihtoehtoa: Raisio, Länsikeskus, Runosmäki ja Matkakeskus. Linjausvaihtoehtojen pituus ilman varikkoyhteyttä on 7,8-14,7 kilometriä. Varikko oli suunniteltu Rieskalähteentielle lukuun ottamatta Varissuo-Matkakeskus –raitiolinjaa, jossa varikko sijaitsee Itäharjulla.

Raitiotievaihtoehtojen infrastruktuurin ja varikon investointikustannukset ovat 199-333 miljoonaa euroa ja superbussilla 81-142 miljoonaa euroa (maarakennuskustannusindeksi 10/2016; 109,3; 2010=100). Näistä valtion rahoitusosuudeksi on oletettu 30 %. Kalustokustannukset (alkuinvestointi 21-49 miljoonaa euroa) tulevat tämän päälle. Kalustoinvestointi on laskelmissa kuoletettu osana liikennöintikustannuksia. Suunnittelutarkkuus vaikuttaa kustannusarvion luotettavuuteen. Mitä karkeampi suunnittelutaso on, sitä suurempi epävarmuus kustannuksiin liittyy. Yleissuunnitelmavaiheessa kustannusarvion tarkkuus on tyypillisesti noin +- 25 %. Tarkempi kustannusarvio edellyttää lisäsuunnittelua. Suunnittelutarkkuudesta johtuen infrastruktuurin kustannusarvio sisältää 15 % riskivarauksen arvaamattomille kustannuksille.

Turun kaupunginhallitus hyväksyi 29.4.2013 § 206 raitiotien yleissuunnitelman tavoitteiksi 1) kaupungin kilpailukyky, kasvu ja keskustan vetovoima nousevat, 2) kestävä kaupunkirakenne, 3) sujuva liikennejärjestelmä ja houkutteleva joukkoliikenne, 4) kaupungin asukkaiden viihtyvyys ja hyvinvointi lisääntyvät sekä 5) taloudellisesti kestävä investointi.

Neljään viidestä asetetusta tavoitteesta vastaa parhaiten raitiotie. Talouden kannalta superbussi on käytetyillä oletuksilla, kannattavampi investointi raitiotien suuren alkuinvestoinnin vuoksi, mikäli superbussin välityskyky riittää koko 30 vuoden tarkasteluaikavälillä. Runkobussi vastaa asetettuihin tavoitteisiin huonommin kuin superbussi tai raitiotie.

Superbusseista on raitiotietä vähemmän kokemuksia ja toteutustavoissa on suurta vaihtelua. Superbussin merkittävimpiä riskejä ovat,

Yleissuunnitelman tarkennuksessa ei tutkittu Kauppatori-Satama –raitiotielinjaa (Sataman linja), eikä sen vaikutukset ole siten vastaavalla tarkkuudella tiedossa. Tutkituista ensimmäisen vaiheen linjausvaihtoehdoista yleisesti parhaiten asetettuihin tavoitteisiin vastaavat reitit Keskustasta Tiedepuiston kautta Varissuolle eli Tiedepuiston linja sekä Keskustasta Länsikeskuksen kautta Raisioon eli Raision linja. Kyseisillä linjoilla olisi muun muassa eniten kaupunkikehitysmahdollisuuksia ja jo valmiiksi eniten joukkoliikenteen käyttäjiä. Raision kaupungin lausunnon mukaan ensimmäisen toteutusvaiheen linjavaihtoehdon tulee käsittää Raision ja Tiedepuiston linjat.

Lausunnoissa eniten kannatusta saivat raitiotie ja runkobussi-vaihtoehdot. Valtaosassa superbussia puoltavissa lausunnoissa superbussia kannatettiin joko runkobussin tai raitiotien vaihtoehtoisena ratkaisuna, kun raitiotietä kannattavissa lausunnoissa raitiotietä pidettiin tavallisesti parhaana ratkaisuna. Raitiotietä kannattavissa lausunnoissa tuotiin esiin tyypillisesti pitkän aikavälin tavoitteet sekä hyvät kokemukset mm. kaupunkirakenteen kehittämisen ja joukkoliikenteen matkustajamäärien kasvun osalta. Bussivaihtoehtojen perusteluissa korostui raitiotietä edullisemmat kustannukset. Reittivaihtoehdoista selkeästi eniten kannatusta sai Tiedepuiston ja Raision linjojen toteutus.

Raitiotietä tulisi pidemmällä aikavälillä laajentaa verkostoksi, joka kattaa Turun kaupunkiseudun merkittävimmät matkustuskohteet kuten keskukset, liikenneterminaalit sekä asuin- ja työpaikka-alueet. Tavoiteverkossa on Tiedepuiston ja Raision linjojen lisäksi Linnakaupungin, Hirvensalon, Runosmäen ja Skanssin linjat. Näitä linjoja on mahdollista myöhemmin jatkaa Kaarinaan ja lentoasemalle. Myös raitiotien jatkaminen Linnakaupungista Pansion rantaa lännen suuntaan on mahdollista.

Yleissuunnitelman tarkennuksen jälkeiset tapahtumat

Kesällä 2019 täsmennettiin erityisesti raitiotien taloudellisia vaikutuksia. VTT laati Turun raitiotien vaikutuksista arvion, joka perustui kansallisiin ja kansainvälisiin kokemuksiin ja jonka lähtökohtana olivat Turun kaupungin laatimat kaupunkirakennetarkastelu ja kiinteistötaloudelliset vaikutukset.

VTT:n mukaan vastaavat hankkeet Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja laajemmin Euroopassa ovat lisänneet kaupunkien vetovoimaa, joka on näkynyt positiivisena väestö- ja talouskehityksenä. Kilpailussa yrityksistä, yrittäjistä, uusista työpaikoista ja nuorista aikuisista menestyvät ne kaupungit, jotka onnistuvat houkuttelemaan eniten asukkaita muuttamaan ja pysymään paikkakunnalla. Olennaista kaupungin kiinnostavuudessa ovat kokemus urbaanista elämästä sekä työpaikan ja asunnon saavutettavuus joukkoliikenteellä.

Keskeinen VTT:n huomio raitiotiehankkeen onnistumisen edellytyksistä on se, että hanke nähdään strategisena kaupunkikehityshankkeena, jossa joukkoliikenneratkaisu ja kaupunkikehitys yhdessä tuottavat kiinnostavaa kaupunkirakennetta. Pelkkänä joukkoliikenneratkaisuna vaikutukset jäävät vähäisemmiksi.

Raideliikenneinvestoinnin välittömät taloudelliset hyödyt syntyvät vaikutusalueen maankäytön tehostumisesta, rakenteellisista muutoksista sekä olemassa olevan rakennuskannan arvonnoususta. VTT:n arvion mukaan Turun kaupungin on mahdollista maksaa oma osuutensa raitiotieinvestoinnista tonttien myymisellä, maankäyttömaksuilla ja rakennushankkeiden tuottamilla verotuloilla, mikäli kaupunki hyödyntää täysimääräisesti raitiotiehen liittyvän kaupunkikehityksen potentiaalin.

Vuoden 2019 aikana on kansallisesti Tampereen raitiotien rakentamisen etenemisen lisäksi käynnistynyt Raide-Jokerin rakentaminen sekä Vantaan ratikan yleissuunnitelman pohjalta on päätetty jatkaa suunnittelua asemakaavamuutoksilla, katusuunnitelmilla ja rakentamissuunnitelmilla.

Nyt esitetään raitiotien toteutussuunnitelmien laatimista välille Varissuo-Tiedepuisto-Kauppatori (Tiedepuiston linja)ja raitiotien hankesuunnitelmatasoisen yleissuunnitelman laatimista välille Keskusta-Matkakeskus-Satama (Sataman linja). Kyseinen reitti sisältää Turun merkittävimmät kaupunkikehityskohteet Linnanniemestä ja yhteisterminaalista Linnakaupungin ja Matkakeskuksen kautta keskustan läpi Tiedepuistoon ja edelleen Varissuolle.

Kauppatori-matkakeskus-nykyinen rautatieasema -reittiä ei ole ollut aiemmin esillä, minkä vuoksi reitti edellyttää suunnittelua ennen kuin reitin elinkaarikustannuksia ja kaupunkikehitysvaikutuksia voidaan täsmällisesti arvioida. Olemassa olevien suunnitelmien ja muiden raitiolinjojen perusteella voidaan karkeasti arvioida Tiedepuiston ja Sataman linjojen infrastruktuurin ja varikon hankintakustannukseksi noin 284 miljoonaa euroa nykykustannustasossa. Mikäli halutaan verrata kokonaishintaa Varissuo-Raisio raitiolinjan aiemmin esitettyyn kustannusarvioon (333 miljoonaa euroa), on edellä kerrottu luku muutettava vuoden 2016 kustannustasoon, joka on noin 273 miljoonaa euroa. Edellä mainituista kustannuksista valtion rahoitusosuudeksi on oletettu 30 %.

Tiedepuiston ja Sataman linjojen pituus on yhteensä noin 12,3 kilometriä, johon ei sisälly yhteys varikolle. Samoilla perusteilla Varissuo-Raisio raitiolinjan pituus on 14,7 km. Kaluston hankinta ei sisälly edellä mainittuihin investointikustannuksiin, vaan ne sisällytetään jatkossa liikennöintikustannuksiin. Kustannukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Myös varikon sijainti tulee arvioida uudelleen.

Kauppatori-Matkakeskus-Linnakaupunki-satama joukkoliikennelinjaa ei nykyisellään ole olemassa, joten matkustajamäärien arviointi on hankalaa. Reitin vähäisen nykyisen asutuksen vuoksi matkustajamäärän voidaan olettaa olevan epätasapainossa Varissuon suunnan kanssa. Matkakeskus sijaitsee syrjässä keskustan ja sataman väliseltä reitiltä. Haasteena kyseisessä reitissä on se, miten Linnakaupungin päästä saadaan tasapainoinen matkamäärien kannalta, ja toisaalta linjasta niin nopea, että se houkuttelee myös keskustan ja sataman välisiä matkustajia. Elinkaaren aikana näillä voi olla merkittäviä talousvaikutuksia. Yleissuunnitelmassa selvitetään linjan vaikutuksia mm. linjastoon, matkustajamääriin sekä talouteen. Matkakeskuksesta Länsikeskuksen kautta Raisioon johtava raitiotiereitti on edelleen erittäin potentiaalinen ja tämän tulisi olla mukana toisessa rakennusvaiheessa.

Päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä

Raitiotie tukee useita seudullisesti asetettuja tai Turun kaupungin asettamia tavoitteita. Näistä mainittakoon Varsinais-Suomen maakuntakaava, Turun kaupunkiseudun rakennemalli 2035, Turun kaupunkistrategia 2029, joukkoliikenteen kasvukäytävät kehityskuvaan perustuva Turun yleiskaavaluonnos 2029 sekä Turun ilmastosuunnitelma 2029.

Erityisesti kaupunkirakenteen tiivistäminen ja eheyttäminen yhtenäiseksi toiminnalliseksi alueeksi ja joukkoliikenteen käytön lisääminen toteuttaisivat näissä asetettuja tavoitteita. Eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen sisältyy kaupunginvaltuuston 16.4.2018 § 72 hyväksymään Turun kaupunkistrategiaan. Korkealaatuisen joukkoliikenteen ja siihen liittyvän täydennysrakentamisen avulla on Euroopassa pyritty ehkäisemään alueiden eriarvoistumista. Varsinais-Suomen liiton ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausuntojen mukaan sekä raitiotie että superbussi tukevat hyvin Varsinais-Suomen, Turun seudun liikennejärjestelmän sekä maakuntakaavan kehittämistavoitteita.

Raitiotien toteuttaminen on merkittävää kasvavien asukas- ja työpaikkamäärän sekä liikennemäärien vuoksi. Liikennejärjestelmän ja joukkoliikenteen kapasiteetin riittämättömyys voi rajoittaa kasvua. Raitiotiellä ei ole uhkaa välityskyvyn loppumisesta pidemmälläkään aikavälillä. Mitä aikaisemmin joukkoliikenneratkaisu toteutetaan, sitä suurempi vaikutus sillä voidaan nähdä olevan kehittyvien alueiden toteutumiseen, vetovoimaan sekä kaupunkirakenteen kehittymiseen.

Raitiotien toteuttaminen tukee kasvua sekä vastaa positiiviseen rakennemuutokseen. Toteuttaminen vahvistaa Turun kaupungin kärkihankkeista Turun tiedepuiston ja keskustan kehittämistä, muista merkittävistä kaupunkikehityskohteista Linnakaupungin, Linnanniemen, yhteisterminaalin sekä Matkakeskuksen kehittämistä sekä verkoston rakentuessa Tunnin junalta matkaketjuja kaupunkiseudun merkittävimpiin keskuksiin.

Linnakaupunki on Turun keskustan tärkein meren suuntaan kurkottava laajentumisalue. Linnakaupunki tulee tuottamaan kaupunkikehityksen tueksi mittavasti houkuttelevaa keskustamaista asuinympäristöä palveluineen. Alueen kehittämisessä uutta aluekokonaisuutta integroidaan vanhaan olemassa olevaan kaupunkirakenteeseen kestävin ja innovatiivisin keinoin. Liikkumisratkaisut ovat yksi tämän kestävän ja ilmastoystävällisen aluekehityksen kulmakivistä.

Linnakaupungin merkittävyys on noussut viimeksi kuluneen vuoden aikana uudelle tasolle. Näin on tapahtunut sen myötä, kun matkustajasataman ympäristön alueidenkäyttöön ollaan saamassa merkittävää potentiaalia kehitettävän yhteisterminaaliratkaisun myötä. Tältä Linnanniemeksi kutsutulta alueelta vapautuu uudenlaiseen vetovoimakäyttöön huomattavia maa-alueita ja rantavyöhykkeitä. Linnanniemen rooli keskustaan liittyvässä kaupunkikehityksessä tulee olemaan huomattava erityisesti kulttuurin, matkailun ja vapaa-ajan saroilla sekä merellisyyden tuomisessa osaksi kaupunkiympäristöä.

Laadittujen selvitysten ja useista toteutuksista saatujen kansainvälisten kokemusten perusteella raitiotiellä korkean kapasiteetin ja laatutason joukkoliikennejärjestelmänä on huomattava vaikutus kaupunkikehitykseen. Päälinjojen varret ja sujuvan liityntäliikenteen solmukohdat tulevat houkuttelemaan erityisesti asumista, työvoimavaltaista elinkeinoelämää ja palveluja.  Samalla raitiotiehen kytkeytyvät alueet muodostuvat kaupunkirakentamisen kiinnostaviksi investointikohteiksi.

Raitiotiereittien varret voidaan nähdä pitkäjänteisenä kaupunkikehityksen innovaatioalustana. Sen myötä reittien varsille tulee kokemustiedon perusteella syntymään runsaasti kaupunkikehitysaloitteita, joita ei hankkeen käynnistysvaiheessa voida ennakoida. 

Ilmastotyössään Turku on edennyt ripein askelin kohti tavoiteltua hiilineutraalisuutta 2029. Suotuisaa kehitystä tukevat jo toteutetut toimenpiteet ovat tähän asti painottuneet energiaratkaisuihin. Vaikka liikkumista koskevat tavoitteet saavutettaisiin, liikenteen osuus kasvihuonekaasupäästöistä kasvaa todennäköisesti yli 50 prosenttiin kaikista Turun kasvihuonekaasupäästöistä ollen suurin yksittäinen kasvihuonekaasupäästölähde. Kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamisen edellytyksenä on ajoneuvo- ja polttoaineteknologian kehityksen lisäksi merkittävä muutos liikkumistavoissa.

Yleissuunnitteluaineistosta saatiin syksyllä 2018 lausuntoja lähes 50 eri taholta. Helsingin kaupungin lausunnon mukaan raitiotie pystyy erittäin hyvin vastaamaan kehittyvän ja kestävän kaupunkirakenteen vaatimuksiin. Tampereen lausunnon mukaan raitiotie on konkreettinen esimerkki liikennejärjestelmän ja maankäytön yhteissuunnittelusta. Raitiotie ja/tai superbussi olisi osa seudullista joukkoliikenteen kokonaisliikennejärjestelmää. Helsingin ja Tampereen lausunnoissa korostettiin joukkoliikennejärjestelmän kokonaisvaltaista suunnittelua. Kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon mukaan raitiotien myönteisistä kaupunkikehitysvaikutuksista on superbussia enemmän tutkittua tietoa.

Tiedepuiston ja Sataman linjojen raitiotiereittiä ei ole aloituslinjana aiemmin yleissuunnitelmatasolla suunniteltu, mistä johtuen kustannusarvio tai elinkaaren aikaiset talousvaikutukset arvioidaan yleissuunnitelman aikana. Tiedepuiston linjan reitistä on yleissuunnitelma ja sen aikainen ja tasoinen kustannusarvio.

Kaupunginvaltuuston 23.9.2019 § 139 hyväksymän infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohjeen osalta tähän mennessä laaditut selvitykset vastaavat Tiedepuiston linjalla hankesuunnitelman sisältöä. Sataman linjalle ei ole kokonaisuudessaan laadittu suunnitelmia ja seuraavaksi laaditaan tälle välille hankesuunnitelmatasoinen yleissuunnitelma, jonka jälkeen siirrytään tarvittaessa suoraan toteutussuunnitelman laatimiseen. Yleissuunnitelma sisältää soveltuvin osin kaupunginvaltuuston hyväksymän ohjeen sisällön.

Toteutussuunnitteluun siirtyminen on merkittävä päätös muun muassa resursoinnin kannalta. Tiedepuiston ja Sataman linjojen raitiotien toteutussuunnittelun kustannusarvio on noin 15 miljoonaa euroa, minkä lisäksi hanke tulee resursoida hankeyhtiössä sekä sisällyttää hanke investointiohjelmiin. Toteutussuunnitelmien laatimisen käynnistäminen edellyttää integroiduissa projektitoteutusmuotoisessa hankintamenettelyssä (IPT), esim. allianssimallissa, kehitysvaiheeseen siirtymisen, jonka yhteydessä tavoitekustannus ja tilaajan budjetti tarkentuvat. Kehitysvaiheen jälkeen toteutusvaiheeseen siirtyminen edellyttää, että kaupunginvaltuusto tekee investointipäätöksen hankkeen toteuttamiseksi tarkentuneiden kustannusarvioiden perusteella.

Ennen toteutussuunnittelua valtion kanssa tulee laatia raitiotien suunnittelusta aiesopimus, jossa määritellään esimerkiksi osapuolten rahoitus ja vastuut. Samalla selvitetään valtion mahdollinen osallistuminen Suomen historian kannalta merkittäviin arkeologisiin kaivauskustannuksiin.

Yleis- ja toteutussuunnitelmien rinnalla laaditaan tarvittavat asemakaavanmuutokset ja katusuunnitelmat. Raitiotien yleissuunnitelmassa ja yleissuunnitelman tarkennuksessa linja-autot käyttävät suuressa osassa raitiotiereittiä samaa väylää ja pysäkkejä raitioliikenteen kanssa, jotta linja-autot eivät ruuhkautuisi autoliikenteen sekaan vaan pääsisivät hyödyntämään raitioliikenteen kaistoja ja liikenne-etuuksia. Matkustajanäkökulmasta yhteiset pysäkit helpottavat joukkoliikenteen käyttämistä. Raitioliikenteen erottaminen bussiliikenteestä erillisille kaistoille ja pysäkeille edellyttäisi suurempaan vaihtomäärään perustuvaa joukkoliikennelinjastoa tai linja-autoliikenteen hitaampaa etenemistä henkilöautojen seassa. Toisaalta linja-autojen salliminen raitioliikenteen kaistoille ja pysäkeille hidastaa raitioliikennettä, heikentää sen esteettömyyttä ja vaikuttaa materiaalivalintoihin. Ratkaisulla voi olla myös vaikutusta ylläpitokustannuksiin. Raitiotien edellyttämät asemakaavanmuutokset nähdään tarkoituksenmukaiseksi laatia niin, että ne mahdollistavat raitiotiereitin liikennöinnin myös linja-autoilla. Edellisten lisäksi myös mikäli raitiotietä ei jostain syystä toteuteta tai toteuttaminen siirtyy, on asemakaavojen mukaiset joukkoliikenteen kaistat liikennöitävissä myös bussiliikenteellä.

Raitiotieprojekti on laaja ja pitkäkestoinen hanke, joten sen määrätietoista läpiviemistä varten on tarkoituksenmukaista perustaa oma erillinen hankeyhtiö. Näin isossa ja monitahoisessa hankkeessa on erityisesti aikataulun ja kustannusten hallinnan kannalta tärkeää, että toiminnan suunnittelu, toteutus ja hankkeeseen liittyvät ratkaisut voidaan toteuttaa mahdollisimman pitkälle hankeyhtiön organisaation toimesta. Hankeyhtiö laatii raitiotien yleissuunnitelman välille Kauppatori-Matkakeskus-Satama, päättää hankintamenettelystä ja laatii toteutussuunnitelman välille Varissuo-Tiedepuisto-Kauppatori. Ennen toteutusvaiheeseen siirtymistä, on välille Kauppatori-Matkakeskus-Satama laadittava hankeyhtiön toimesta toteutussuunnitelmat, jotta kustannuksia voidaan päätöksentekoa varten riittävällä tarkkuudella arvioida.

Yleis- ja toteutussuunnitelmien valmistumisen jälkeen kaupunginvaltuusto voisi tehdä raitiotien rakentamisesta investointipäätöksen tämän hetken arvion mukaan noin vuonna 2024. Tämän hetken arvion mukaan rakentaminen kestää noin viisi vuotta, jolloin Tiedepuiston ja Sataman linjat olisivat valmiit noin vuonna 2029. Aikataulu tarkentuu kehitysvaiheessa.  Mm. arkeologisten kaivausten vaatimat toimenpiteet saattavat vaikuttaa merkittävästi aikatauluun ja kustannusarvioihin. Näiden osalta arviot tarkentuvat kehitysvaiheen jatkosuunnittelun aikana. Raitiotien rakentaminen nykyisen päärautatieaseman liityntäpysäköintialueen läpi saattaa aiheuttaa erikoisjärjestelyjä, mikäli matkakeskusta ei ole tällöin vielä toteutettu. Asemakaavanmuutosten valmistuminen voi myös vaikuttaa töiden aloittamisajankohtaan. Eri projektien ja raitiotiehankkeeseen liittyvän ja sen vuoksi toteutettavan muiden kaupunkirakenteen muutosten rakentamisaikataulu tulee sovittaa yhteen ja tarkentaa tavoiteaikataulua. Samalla tulee arvioitavaksi, mitä toimenpiteitä raitiotiehankkeen ulkopuolella mahdollisesti joudutaan toteuttamaan samanaikaisesti kaupunkirakenteen toimivuuden ja toiminnallisuuden säilyttämiseksi ja, että mahdollisiin toimenpiteiden kustannuksiin varaudutaan oikea-aikaisesti kaupungin ja vesihuollon investointiohjelmissa.

Kaupunkisuunnittelun lähtökohdaksi otetaan kokonaisvaltainen linjaus, että raitiotie toteutetaan. Tämä vaikuttaa strategisesta kaupunkikehittämisestä, yleis- ja asemakaavoituksesta, niiden ohjelmoinnista sekä liikennejärjestelmän suunnittelusta aina katuympäristön ja kunnallistekniikan yksityiskohtaisiin ratkaisuihin asti.

Hallintamallin arviointia

Toteutussuunnittelukustannukset tulisi voida aktivoida mahdollisesti perustettavan hankeyhtiön taseeseen investointina. Hankeyhtiöön tulee siirtää riittävästi omaa pääomaa ja antaa yhtiölle riittävät lyhytaikaiset konsernitililimiitit. Hankkeen edetessä rakennusvaiheeseen hankeyhtiöön vaaditaan osakaskuntien omavelkaiset takaukset koko investointimäärälle.

Hankeyhtiö on kaupungin strateginen tytäryhteisö ja siten sille asetetaan tavoitteet kaupunginvaltuuston päättämät omistajapolitiikan linjaukset ja konserniohjauksen periaatteet huomioiden. Kaupungin konsernijaosto ohjaa, seuraa ja valvoo hankeyhtiön ja sen hallituksen toimintaa sekä asetettujen tavoitteiden toteutumista.

Kaupungin investointikyvyn arviointia

Taloudellisesti kestävästi toimiva kuntakonserni on riittävän vakavarainen ja käyttötaloudeltaan tasapainoinen. Turku –konsernin osalta keskeiset mittarit ovat konsernin tulos (tilikauden yli-/alijäämä) ja omavaraisuusaste.

Raitiotiellä on merkittäviä vaikutuksia Turun kaupungin talouteen. Turun kaupungille kohdistuu kustannuksia rakentamisen lisäksi rahoituskustannuksista, liikennöinnistä, hoidosta ja ylläpidosta. Tuloja kertyy lipputuloista, kiinteistötalouden tuotoista, rakentamisesta palautuvasta kunnallisverosta ja valtionosuuksista, minkä lisäksi menoja säästyy maankäytön tehostumisesta sekä liikenneinvestoinneista.

Turku –konsernin tilikauden alijäämä painui alijäämäiseksi vuonna 2018. Tekijöitä on ollut useita, mutta erityisesti työllisyyden positiivinen kehitys on antanut viitteitä tilanteen parantumiselle. Kaupunkiemon vuoden 2019 tilinpäätös on muodostumassa ennakoitua paremmaksi, vaikka alkuperäinen talousarvio on ylittymässä. Verohallinnon uudistusten seurauksena kunnallisverotulojen kehitys jäi merkittävästi tavoitteesta, mutta tästä huolimatta verorahoituksen kehitys oli +3,5 %.

Kaupunkiemon tilikauden yli-/alijäämä vaikuttaa merkittävästi kaupunkikonsernin investointikykyyn. Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2020 talousarvion yhteydessä sopeuttamisohjelman toimenpiteistä, joiden tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti kaupungin taloudelliseen asemaan ja siten kasvattaa kaupunkikonsernin investointikykyä. Toimenpiteiden toteuttaminen on ensisijaisen tärkeää ja nopea toimeenpano lisää vaikuttavuutta.

Konsernin omavaraisuusaste oli vuoden 2018 tilinpäätöksessä 35,4 %. Kuntakonsernin taloudellista asemaa pidetään hyvänä, mikäli omavaraisuusaste ylittää 50 %. Turku-konsernin taseeseen sisältyy kuitenkin merkittävästi varallisuutta, joka on kirjanpidossa arvostettu huomattavasti käypää arvoa alempaan arvoon. Käyvät arvot ja velan kokonaismäärä huomioiden Turku –konsernin 30 %:n omavaraisuusastetta voidaan pitää riittävänä. Kaupunkikonsernin tulorahoituksen kasvattaminen ja tilikauden kääntäminen ylijäämäiseksi vaikuttaa positiivisesti omavaraisuusasteen kehitykseen.

Pitkäjänteinen taloudenpito ja Turku-konsernin taloudellinen asema mahdollistavat lyhytaikaiset heilahtelut ja antavat puskuria talouden suhdannevaihtelujen hallintaan. Velkaantumisen kasvua ja tilikauden tuloksen suhdetta pitääkin tarkastella pidemmän aikavälin keskiarvona. Tämä tulee huomioida laskelmien tarkentamisen yhteydessä osana hankkeen suunnitteluvaihetta.

Kaupunkikonsernin investointikykyä onkin syytä tarkastella vuosittain liukuvana neljän vuoden keskiarvona seuraavasti:

Investointikyky = tulos + poistot + vapaaehtoiset varaukset + 2,5 x tulos

Kaavassa vapaaehtoiset varaukset tarkoittavat lähinnä asuntotuotantoyhtiöiden tilinpäätössiirtoja ja 2,5 x tulos velkaantumisvaraa, joka perustuu omavaraisuusasteen säilyttämiseen nykyisellä tasolla.

Liikennöintivuodesta 2029 alkaen raitiotiehankkeen käyttötalouteen kohdentuvia vaikutuksia ei ole arvioitu nyt esitettävällä linjavälillä. VTT:n raportti antaa myös selkeän syyn tarkastella uudelleen hankkeen kuntatalousvaikutuksia. Suunnitteluvaiheessa tehtävissä laskelmien tarkentamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota kiinteistötalouteen ja asuinmaankäytön tehostumiseen liittyviin tulo-odotuksiin, jotka ovat keskeisiä hankkeen taloudellisen kestävyyden kannalta.

Kustannusarviot tarkentuvat jatkovalmistelussa, joten kaupungin taloudellinen kantokyky tulee varmistaa toteutussuunnitelman valmistuttua.

Voimassa olevan taloussuunnitelman ensimmäisten vuosien arvioidaan olevan erittäin haastavia. Raitiotie-hankkeen suunnitteluvaiheen kustannusten arvioidaan kohdentuvan pääosin vuosille 2021 - 2023. Rakentamisvaiheen kustannukset kohdentunevat vuosille 2024 - 2028.

Hankkeen toteuttaminen ja omavaraisuusasteen säilyttäminen edellyttää kaupunkikonsernin investointikyvyn kasvattamista ja todennäköisesti muiden investointien ajallista hallintaa. Konsernin tilikauden ylijäämän paraneminen toivotulle + 20-35 miljoonan euron tasolle edellyttää kaupunkiemon talouden välitöntä tasapainottamista. Toimintamenojen kasvutrendin säilyttäminen maltillisella tasolla on äärimmäisen tärkeää. Taloudelliset laskelmat tulee päivittää osana hankkeen suunnitteluvaihetta.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 27.2.2020:

Turun kaupungin joukkoliikennejärjestelmän runko tulee suunnitelmien mukaan perustumaan pitkällä aikavälillä yhteentoista runkobussilinjaan, niitä täydentävään alemman tason bussilinjastoon sekä pääsääntöisesti muusta liikenteestä rakenteellisesti eriytettyihin raitiovaunuilla tai busseilla operoituihin joukkoliikenteen laatukäytäviin. Vaikka joukkoliikennejärjestelmän runkobussilinjastoa koskeva osuus on jo hyväksytty kaupunginvaltuustossa erillisenä asiana, se muodostaa erottamattoman osan tässä esittelyssä kuvatun joukkoliikenneratkaisun kanssa.

Runkobussilinjasto yhdessä alemman hierarkian bussilinjojen kanssa vastaa hyvin kaupungin keskipitkän aikavälin tavoitteisiin joukkoliikenteen kapasiteettitarpeen näkökulmasta lisäten jo sinällään tavoitteellisesti joukkoliikenteen käyttäjämääriä. Sen sijaan kaupunkikehityksen näkökulmasta yksin runkobusseihin perustuvalla ratkaisulla ei ole odotettavissa merkittäviä dynaamisia vaikutuksia nykyjärjestelmään verrattuna. Merkittävillä liikenne-etuuksillakin toteutettuna kuormitetuimpien runkobussilinjojen välityskyky alkaa myös heikentyä voimakkaasti viimeistään ensi vuosikymmenen loppupuolella.

Joukkoliikennejärjestelmän rungoksi tulisi tunnistaa normaalien bussireittien lisäksi tarkoitusta varten rakenteellisesti toteutetut erilliset laatukäytävät, jotka yhdistävät tulevaisuudessa kaupungin keskustan, liikenneterminaalit ja keskeisimmät kasvavat kaupunginosat. Kokonaisvaltaisella joukkoliikennejärjestelmällä tuetaan etenkin yksityisen sektorin rakennusinvestointien kasvupotentiaalia ja luodaan siten kaupungille voimistuvan aluekehityksen seurauksena taloudellista lisäarvoa. Pitkällä aikavälillä kokonaisuutena toimiva joukkoliikennejärjestelmä vastaa lisäksi parhaiten niihin velvoitteisiin, joita kaupungeille tullaan väistämättä asettamaan kansainvälisten ja kansallisten säädösten kautta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Rakenteellisiin laatukäytäviin perustuva joukkoliikenneratkaisu on investointina erittäin merkittävä täysin riippumatta siitä, millä joukkoliikennevälineellä niitä tulevaisuudessa operoidaan. Joukkoliikenteen fyysisesti pysyvien rakenteiden toteuttaminen on kuitenkin vähimmäisedellytys tavoiteltujen kaupunkikehitysvaikutusten aikaansaamiselle.

Investointitaloudellisista syistä on välttämätöntä vaiheistaa laatukäytävien toteutusta ajallisesti siten, että verkoston yksittäisten linjojen priorisoinnissa otetaan huomioon kunkin linjan vaikutukset maankäytön tuottopotentiaaliin, laskennallisen kapasiteetin tarve ja tekninen toteutettavuus. Linjat tulee suunnitella siten, että niitä voidaan jatkossa liikennöidä joko bussilla tai raitiovaunulla riippuen kapasiteetin tarpeesta ja valittavan välineen kustannushyötyjen kokonaisarviosta. Koko laatukäytäväverkkoa tulee lisäksi voida liikennöidä tarvittaessa samanaikaisesti molemmilla joukkoliikennevälineillä.

Tässä vaiheessa esitetään joukkoliikenneratkaisun ensimmäiseksi vaiheeksi Tiedepuiston ja Sataman linjoja, joita operoitaisiin ensisijaisesti raitiovaunuilla. Liikennöintiväline linjoilla ratkaistaisiin kuitenkin lopullisesti vasta toteutussuunnitteluun perustuvan tavoitekustannusarvion vahvistuttua. Koska yleissuunnitelmatason kustannusarvion virhemarginaali on vielä noin 25 %, investoinnin sitovaa rakentamispäätöstä ei ole tarkoituksenmukaista tehdä vielä tässä vaiheessa.

Jotta kaupunginvaltuusto voisi tehdä joukkoliikenneratkaisua koskeva päätöksensä mahdollisimman tarkkaan kustannusarvioon perustuen, hankkeen suunnittelussa tulisikin edetä vaiheittain. Tiedepuiston linjan toteutussuunnittelua ja Sataman linjan yleissuunnittelua tulisi viedä eteenpäin samanaikaisesti, minkä jälkeen kaupunginhallituksella tulisi olla mahdollisuus päättää yleissuunnitelman valmistuttua Sataman linjan toteutussuunnitteluun siirtymisestä.

Ennen suunnittelun käynnistämistä tulee varmistaa aiesopimusmenettelyllä valtion sitoutuminen hankkeen valmisteluun ja noin 15 miljoonan euron suunnittelukokonaisuutta koskevien rahoitusosuuksien varaamiseen. Suunnittelun yhteydessä täsmennettäisiin mm. varikon sijaintia, johtosiirtoja ja arkeologisten kaivausten tarvetta. Samanaikaisesti valmisteltaisiin hankkeen toteutuksen edellyttämät asemakaavamuutokset.

Hankkeen hallinnollisen toteutusmuodon valinta tulisi ratkaista varhaisessa vaiheessa osana toteutussuunnitelman valmistelua. Vastaavien suurten investointihankkeiden toteutusta varten on yleensä toimintatapana perustaa hankeyhtiö vastaamaan projektin toteutuksesta. Hankeyhtiön perustaminen jo hankkeen varhaisessa vaiheessa mahdollistaa investoinnin suunnittelun ja myöhemmän toteutuksen optimoinnin kuntatalouden ja rahoituksen näkökulmasta. Hankeyhtiön tulisi aktivoida investoinnille jo suunnitteluun varattava 15 M€, jolloin suunnittelu ei rasittaisi kaupungin käyttötaloutta. Myös investoinnin rahoitus ja sen toteutuksen hallinta olisi joustavampaa hankeyhtiön kautta etenkin, mikäli hankkeella tulee olemaan jossain vaiheessa useampia omistajia ja rahoituskanavia.  

Toteutussuunnitelmavaiheeseen siirtyminen olisi mahdollista joko kilpailuttamalla toteutussuunnittelu yleissuunnitelmaan perustuen tai riippuen valitusta toteutustavasta kilpailuttaa hankkeelle allianssikumppani, jonka kanssa edettäisiin yhdessä toteutussuunnitteluun osana investoinnin toteuttamiseen tähtäävää allianssihanketta. Toteutussuunnitteluvaiheen päätyttyä hankkeelle muodostuisi tavoitekustannusarvio, jonka perusteella olisi mahdollista tehdä lopullinen investointipäätös. Virhemarginaali olisi tuolloin laskennallisesti noin 10 % ja kustannusten hallintaa olisi mahdollista edelleen parantaa allianssiin perustuvan urakkamuodon valinnalla. Toteutussuunnitelmavaihe päättyisi tavoitteellisesti vuoden 2023 aikana, jolloin kaupunginvaltuusto tekisi päätöksen joko rakentamisen käynnistämisestä tai vaihtoehtoisista linjauksista. Investoinnin käynnistäminen tuolloin edellyttäisi valtion osallistumista vähintään 30 %:lla tavoitekustannusarviossa esitettyyn investointikuluun. 

Tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon perusteella on epätodennäköistä, että kaupunki kykenee toteuttamaan joukkoliikenneratkaisun ensimmäisen vaiheen investointihankkeen esitetyssä aikataulussa kestävän investointitalouden raamissa ilman kaupunkikonsernin merkittävää nettovelkaantumista tai käyttötalouden menokasvun aiheuttamaa painetta kunnallisveron tasoon. Tämä korostuu etenkin keskipitkällä aikavälillä, koska investoinnin nettokustannustasoon vaikuttavat kiinteistötaloudelliset hyödyt tulevat täysimääräisesti vasta pidemmällä ajanjaksolla.

Kaupungin taloudellista asemaa arvioitaessa joukkoliikenneratkaisun ensimmäisen toteutusvaiheen aikana 2020 – 2028 ei ole vielä tässä vaiheessa otettu huomioon mahdollisen sote-ratkaisun vaikutuksia kaupungin rahoitusasemaan, kaupungin talouden tasapainotusohjelman vaikutuksia tai mahdollista taloudellisen suhdanteen kääntymistä nykyistä epäedullisemmaksi.

Muiden investointihankkeiden siirtämisellä tai jättämällä ne toteuttamatta on mahdollista puristaa kaupunkikonsernin investointien tasoa alaspäin siten, että joukkoliikenneratkaisu voitaisiin toteuttaa kestävästi tavoitteellisessa aikataulussa. Kaupunkikonsernissa on kuitenkin vireillä sellaisia merkittäviä jo valmistelussa olevia investointihankkeita, joita ei ole kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaista siirtää eteenpäin. Lisäksi useat välttämättömiä peruskorjauksia korvaavat investointihankkeet ketjuuntuvat palveluverkkoa toteuttaviksi kokonaisuuksiksi siten, että ne eivät ole siirrettävissä yksittäisinä investointikohteina.

Joukkoliikenneratkaisu on pitkän toteutusaikajänteensä vuoksi hyvin herkkä taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta. Etenkin väestönkasvuennusteiden toteutuminen on hankkeiden kannattavuuden kannalta kriittistä. Kaupungin tulisikin omilla maankäytön toimillaan kohdentaa väestönkasvua optimaalisesti valittavien linjojen kannalta. Tämä tarkoittaa vastaavasti, että kaupungin tulisi toimenpiteillään rajoittaa rakentamisen toteutumista muilla kuin valittavien linjojen vaikutusalueilla.

Joukkoliikenneratkaisuihin liittyvät investoinnit ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden investointimenot kohdistuvat täysimääräisesti niiden elinkaaren alkuvuosille hankkeille kohdennettujen nettotulojen muodostuessa vasta viiveellä hankkeen elinkaaren aikana. Tässä vaiheessa onkin perusteltua esittää joukkoliikenneratkaisun valmistelun jatkamista siten, että kaupunginvaltuustolla on vielä myöhemmin mahdollisuus harkita toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten perusteella hankkeen lopullisen toteutuksen aikataulua ja toteutustapaa.     

Kaupunginjohtaja Minna Arve 26.2.2020:

Turun kaupunkiseudun joukkoliikenneratkaisu on suuri kaupunkikehitysratkaisu. Kaupunkien merkityksen kasvaessa ja kasvun keskittyessä kaupunkiseuduille on tärkeää, että kaupungit luovat jatkuvasti parempia toimintaedellytyksiä ja kiinnostavampaa toimintaympäristöä uusille asukkaille, yrityksille ja matkailijoille. Kaupungistuminen lisää myös kaupunkien välistä kilpailua sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Sekä Suomessa että muualla kasvavat kaupungit investoivat voimakkaasti joukkoliikenneinfrastruktuuriin, ja Turun paikka on samassa kaupunkiryhmässä.

Joukkoliikenneratkaisulla on Turun kaupungille ja kaupunkiseudulle poikkeuksellisen suuri strateginen merkitys. Ratkaisu määrittää kaupunkiseudun kehitystä vuosikymmenien päähän. Se yhdistyy kaupungille tärkeisiin strategisiin tavoitteisiin ja hankkeisiin kuten Tiedepuistoon, keskustan kehittämiseen ja Tunnin junaan. Se toteuttaa kaupungin ilmastotavoitteita muuttamalla kulkutapajakaumaa ja tiivistämällä kaupunkirakennetta. Tulevaisuudessa ratkaisu myös mahdollistaa seudun luontaisen, kuntarajat ylittävän työssäkäynti- ja asiointialueen vahvistamisen kytkemällä kunnat rakenteelliseen ja vahvaan joukkoliikenneinfrastruktuuriin. Nyt ehdotettavasta ensimmäisestä linjasta saatavia kokemuksia on tärkeää hyödyntää yhdessä seudun muiden kuntien kanssa ratkaisun laajentamiseksi seudulliseksi seuraavissa vaiheissa.

Positiivisen rakennemuutoksen myötä Turun seutu on noussut suomalaisen vientiteollisuuden ja talouden kasvun moottoriksi. Alueen toimijoiden sekä valtion yksiselitteisenä tavoitteena tulee olla, että nopea kasvu hyödynnetään rakenteelliseksi, taloussuhdanteista riippumattomaksi muutokseksi. Merkittävällä rakenteellisella joukkoliikenneratkaisulla voimistetaan tavoiteltavaa muutosta.

Joukkoliikenneratkaisulla on merkittävät taloudelliset vaikutukset samalla, kun kaupungin taloudellinen tilanne suhteessa investointipaineisiin on haastava. Ratkaisulla pyritään itsessään vahvistamaan kaupungin kehitystä, kasvua ja houkuttelevuutta siten, että kaupungille koituva tulovirta kasvaa ja yksityisen sektorin investointeja toteutuu nopeammin ja useampia. Tiedepuiston ja Sataman linjat aloituslinjana on perusteltu niiden yhdistäessä kaupungin merkittävät kehityskohteet ja siten ratkaisun kaupunki- ja kiinteistökehitysvaikutukset realisoituvat nopeasti.

Toteutussuunnitelman yhteydessä on laadittava täsmälliset ja ajantasaiset arviot hankkeen rahoitusvaihtoehdoista sekä maankäytöstä ja kiinteistöjen arvonnoususta seuraavat tulovirrat.

Liite 1Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennus 15.1.2019 liitteineen

Oheismateriaali 1Turun raitiotien yleissuunnitelma, huhtikuu 2015

Oheismateriaali 2Yhteenveto Turun seudun joukkoliikenneratkaisusta jätetyistä lausunnoista

Oheismateriaali 3Turun seudun joukkoliikenneratkaisusta jätetyt lausunnot lyhentämättöminä

Oheismateriaali 4Turun raitiotien vaikutusten arviointi (VTT)

Oheismateriaali 5Muut selvitykset

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Laivorannan ehdotus päätösehdotuksen hylkäämisestä raukesi kannattamattomana.

Laivoranta ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteensä perustellen sitä seuraavasti:

"Hanke on taloudellisesti epärealistinen ja todennäköinen uhka muille palveluille sekä eri alueiden tasapuoliselle kehittämiselle. Kun huomioidaan kaikki sen rakentamiseen liittyvät asiat, niin sähköbussit ovat raitsikkaa vaikuttavampi ilmastoteko."

Kv § 32

Liite 1Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennus 15.1.2019 liitteineen

Oheismateriaali 1Turun raitiotien yleissuunnitelma, huhtikuu 2015

Oheismateriaali 2Yhteenveto Turun seudun joukkoliikenneratkaisusta jätetyistä lausunnoista

Oheismateriaali 3Turun seudun joukkoliikenneratkaisusta jätetyt lausunnot lyhentämättöminä

Oheismateriaali 4Turun raitiotien vaikutusten arviointi (VTT)

Oheismateriaali 5Muut selvitykset

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että

PäätösAsia pantiin pöydälle.

Asian käsittely kokouksessa       

Ryhdyttäessä käsittelemään asiaa puheenjohtaja toiminut kaupunginvaltuuston 4. varapuheenjohtaja Ulla Achrén ilmoitti hallintosäännön 145 §:n nojalla rajoittavansa tässä asiassa pidettävien puheenvuorojen pituuden puhujakorokkeelta enintään 5 minuuttiin.

Tehty pöydällepanoehdotus ja sen käsittely

Rinne Miikkolan kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle.

Keskustelun keskeydyttyä puheenjohtaja ilmoitti, että hallintosäännön 147 §:n mukaan asian ollessa ensimmäisen kerran valtuuston käsittelyssä, asian pöydällepano edellyttää 17 valtuutetun kannatuksen. Tämän jälkeen puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät "jaa", jos "ei" saa vähintään 17 ääntä, on Rinteen tekemä pöydällepanoehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 45 valtuutettua kannatti asian käsittelyn jatkamista ja 20 valtuutettua kannatti Rinteen tekemää pöydällepanoehdotusta, 2 poissa, joten asia jäi pöydälle.

Liite 2Äänestyslista

Kv § 51

Pöydältä 16.3.2020 § 32

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi keskustelun aikana Mannin Elon kannattamana tekemä ponsi päätettiin saattaa hallintosäännön 151 §:n mukaisesti kaupunginhallituksen tietoon.

Asian käsittely kokouksessa

Ryhdyttäessä käsittelemään asiaa puheenjohtaja Rantanen ilmoitti hallintosäännön 145 §:n nojalla rajoittavansa tässä asiassa pidettävien puheenvuorojen pituuden enintään 5 minuuttiin.

Tehty hylkyehdotus ja sen käsittely

Yrttiaho Anttilan kannattamana ehdotti, että päätösehdotus hylätään.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Yrttiahon tekemä hylkyehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 49 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 16 valtuutettua kannatti Yrttiahon tekemää hylkyehdotusta, 1 tyhjä ja 1 poissa, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Liite 3Äänestyslista

Esitetty ponsi

Manni Elon kannattamana esitti seuraavan ponnen:

”Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus kiinnittää huomiota toimeenpanossa siihen, että perustettavan hankeyhtiön pääomitus tehdään aloitusvaiheessa vuodelle 2019 hyväksytyn talousarvion puitteissa. Suunnittelun jatkorahoituksen jaksotuksesta on päätettävä syksyllä 2020 hyväksyttävässä talousarviossa ja taloussuunnitelmassa.”

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tpvKaupunkiympäristötoimiala
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kh § 76
Liite 1:Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennus 15.1.2019 liitteineen / Precisering av utredningsplanen för spårväg i Åbo 15.1.2019 med bilagor

Kv § 32
Liite 1:Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennus 15.1.2019 liitteineen / Precisering av utredningsplanen för spårväg i Åbo 15.1.2019 med bilagor
Liite 2:Äänestyslista/Omröstningsförteckning

Kv § 51
Liite 3:Äänestyslista / Omröstningsförteckning