Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus21913.05.201916
Kaupunginvaltuusto6920.05.20198

4392-2019 (02 02 02)

Vuoden 2019 ensimmäinen osavuosikatsaus

Tiivistelmä: -

Kh § 219

Talouden ja rahoituksen yksikkö, vt. johtaja Fredrik Lindström ja talous- ja rahoituspäällikkö Valtteri Mikkola, laskentapäällikkö Seija Liinoja 7.5.2019:

 

Tilikauden tulosennuste

 

Vuoden 2019 ensimmäinen talousennusteen mukaan vuosikate on 6,2 milj. euroa negatiivinen. Toimintatuottojen ja verorahoituksen ennustettu kertymä ei riitä kattamaan toiminnasta aiheutuvia kuluja eikä suunnitelman mukaisia poistoja.

 

Tilikauden alijäämäksi muodostuu ennusteen mukaan 52,6 milj. euroa. Alkuperäisessä talousarviossa hyväksyttiin alijäämäksi 20,8 milj. euroa. Talousarviopoikkeama on -31,8 milj. euroa.

 

Toimintatulojen ja -menojen toteutuminen

 

Toimintakate-ennuste on -1.097,5 milj. euroa. Nettokäyttömenoja kuvaava toimintakate ylittää talousarvion 37,3 milj. eurolla. Edelliseen vuoteen verrattuna toimintakate heikkenee 61,8 milj. euroa (6%).

 

Toimintatuottojen koko vuoden ennuste on 421,6 milj. euroa. Toimintatuotot alittuvat ennusteen mukaan 2,6 milj. euroa talousarvioon verrattuna. Vähennystä vuoteen 2018 verrattuna olisi 13,8 milj. euroa.

 

Toimintakulut oikaistuna valmistuksella omaan käyttöön on ennusteen mukaan 1.519,1 milj. euroa. Kasvua talousarvioon verrattuna on 39,9 milj. euroa ja 48,0 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna.

 

Suurimmat nettokäyttömenojen (toimintakatteen) poikkeamat toimielimittäin (talousarvio/ennuste 1/2019):

 

 

Toteutumisennuste

milj. euroa

Nettopoikkeama

milj. euroa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

-631,1

-28,5

Kasvatus- ja opetuslautakunta

-311,5

-5,3

Kaupunginhallitus

-58,5

+0,8

Kaupunginhallitus, omaisuuden hallinta

+17,8

-2,5

Kaupunkiympäristölautakunta

-11,9

-1,2

Nettopoikkeama:

+ menon alitus/tulon ylitys

- menon ylitys/tulon alitus

 

Hyvinvointitoimialan talousennusteen mukaan toimiala tulee ylittämään vuoden 2019 talousarvion noin 28,5 milj. eurolla (4,7 %). Tulojen ennustetaan ylittävän talousarvion noin 0,8 milj. eurolla ja menot ylittävät talousarvion 29,3 milj. eurolla. Tilinpäätökseen verrattuna kasvun ennustetaan olevan 15,8 milj. euroa (2,6 %).

 

Palvelualuekohtaisessa tarkastelussa suurin ylitysuhka on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirillä, jonka ennustetaan ylittävän talousarvion 13,8 milj. eurolla. Lähtökohtaisesti Turun kaupungin varaama maksuosuus on noin 8 milj. euroa pienempi kuin VSSHP:n Turun kuntaosuus omassa talousarviossaan. Siirtoviivekustannusten ja alkuvuoden aikana hoidettujen potilaiden määrän perusteella paine suurempaankin ylitysuhkaan on olemassa.

 

Toimialan oman toiminnan osalta talousarvioylityksen ennustetaan olevan 14,7 milj. euroa. Suurin ylitys talousarvioon nähden on Perhe- ja sosiaalipalveluissa (7,8 milj. euroa). Myös Terveyspalveluissa (4,8 milj. euroa) ja Vanhus- ja vammaispalveluissa (5,7 milj. euroa) ylitysuhka on huomattava. Toimialan hallinnon palvelualueella talousarvion ennustetaan puolestaan alittuvan 3,7 milj. eurolla.

 

Kustannuslajiryhmäkohtaisessa tarkastelussa suurin ylitys on palveluiden ostoissa, joissa ylitystä ennustetaan tulevan 26,8 milj. euroa. Kustannuslajiryhmä sisältää Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin maksuosuuden. Henkilöstökustannusten osalta talousarviossa ennustetaan pysyvän, mutta toimialalla on vaikea rekrytointitilanne ja henkilöstön saatavuus vakituisiin tehtäviin ja sijaisuuksiin vanhus- ja vammaispalveluissa (erityisesti kotihoidossa) sekä perhe- ja sosiaalipalveluissa (erityisesti lastensuojelussa) on heikkoa ja työvoiman tarvetta voidaan joutua paikkaamaan vuokratyövoimalla.

 

Sivistystoimialan ensimmäisen talousennusteen mukaan nettokäyttömenot ylittävät talousarvion 5,3 milj. eurolla (1,7 %). Toisin kuin kasvatus- ja opetuslautakunnan listalla 17.4.2019 § 58 annetaan ymmärtää, lomapalkkavelan kasvua ei olla otettu huomioon toimialan omassa ennusteessa, joten kaupunginhallituksen lomapalkkavaraukset eivät vähennä sivistystoimialan ylitystä 3,6 milj. euroon.

 

Tilipäätökseen 2018 verrattuna sivistystoimialan nettokäyttömenojen ennustetaan kasvavan 4,9 %:lla, kun talousarviossa 2019 varauduttiin 3,0 %:n kasvuun. Suurin kasvu tulee henkilöstömenoista 9,0 milj. euroa ja sisäisistä vuokrista 4,8 milj. euroa.

 

Toimialan toimintamenoissa ennakoidaan 5,2 milj. euron ylitystä ja toimintatuloissa 0,1 milj. euron alitusta.

 

Henkilöstömenojen kasvu näkyy myös sivistystoimialan henkilötyövuosiennusteessa, jonka mukaan tavoitteena oleva 3695 henkilötyövuotta ylittyy 100 henkilötyövuodella. Ylityksen suurimpana selittäjänä on suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelut, jossa kunnallisten päivähoitopaikkojen tarjonta ja samalla myös sijaisten käyttö on kasvanut. Toisena merkittävänä htv-ylitysennusteen selittäjänä on suomenkielisen perusopetuksen palvelut, joskin ennustelukujen vertailukelpoisuudessa on perusopetuksen osalta edelleen puutteita johtuen tilastoinnin muutoksesta vuonna 2018.

 

Keskeisimmät nettokäyttömenojen ylitykset kohdistuvat palvelualueittain suomenkieliseen varhaiskasvatukseen, suomenkieliseen perusopetukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Suomenkielisen varhaiskasvatuksen nettokäyttömenoissa ennustetaan 2,5 milj. euron ylitystä, suomenkielisessä perusopetuksessa 1,2 milj. euron ylitystä ja ammatillisessa koulutuksessa 1,1 milj. euron ylitystä.

 

Varhaiskasvatuksessa ei varauduttu lapsimäärän kasvuun vuoden 2019 talousarviossa. Lähtökohtana oli kysyntätilanne, jossa turkulaisten varhaiskasvatusikäisten lasten määrä ei kasva ja tavoitteena oli nostaa täyttöastetta kaupungin omissa päiväkodeissa. Hoitomuodossa on kuitenkin tapahtunut alkuvuodesta selvää siirtymää avoimista palveluista ja kerhotoiminnasta päiväkotihoitoon, mikä on kasvattanut toimintamenoja osallistumisasteen nousun lisäksi. Tammi-maaliskuun ajalla lasten määrä on kasvanut kaupungin päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa 155:llä lapsella viime vuoteen verrattuna. Kaupungin päiväkotien hoitopaikkojen tarjonta on lisääntynyt alkuvuodesta yhteensä 140:llä Kastun ja Yli-Maarian päiväkodeissa. Palvelusetelien määrä on lisäksi kasvanut 142 lapsen verran.

 

Perusopetuksessa oppilasmäärän kasvu lukuvuodesta 2017 – 2018 ja 2018 – 2019 on noin 200 oppilasta. Perusopetuksen toimintakate kasvoi talousarviossa 2019 4,6 %:lla tilinpäätökseen 2018 verrattuna. Suurin talousarvion ylitys (2,9 %) ennustetaan tapahtuvan henkilöstömenoissa, joiden ennustetaan kasvavan viime vuodesta 4,2 %:lla, kun talousarviossa 2019 varauduttiin 1,3 %:n kasvuun.

 

Ammatillisessa koulutuksessa opiskelijavuosien kokonaismäärässä on kasvua 105 opiskelijavuotta, joka kohdentuu työvoimakoulutukseen. Syksyllä 2018 on haettu korotusta vuoden 2019 suoritepäätökseen. Suurin käyttömenojen ylitys on henkilöstökuluissa, 0,9 milj. euroa (3,3 %). Henkilöstökuluissa menojen kasvuun on varauduttu vuoden 2019 talousarviossa 0,5 %n kasvulla tilinpäätökseen 2018 verrattuna.

 

Kaupunginhallitus tulee ennusteen mukaan alittamaan talousarvionsa (-59,3 milj. euroa) 0,8 milj. eurolla, ennustetun toimintakatteen ollessa -58,5 milj. euroa. Työttömyys vähenee edelleen ja varsinkin pitkäaikaistyöttömyys on vähentynyt vuoden aikana. Työllisyyspalvelukeskus tulee ennusteen mukaan alittamaan budjetin n. 1,3 milj. eurolla. Tulokseen tulee vaikuttamaan edelleen pienentyvä työmarkkinatuen kuntaosuus. Kehitystä tuetaan kohdennetuin palveluin (mm. kuntouttava työtoiminta, palkkatukityöllistäminen), joilla on positiivinen nettovaikutus kuntaosuuteen. Tilapalvelukeskus tulee ennusteen mukaan ylittämään talousarvionsa n. 1,0 milj. eurolla. Tilapalvelukeskuksen henkilöstökulujen odotetaan ylittyvän n. 0,4 milj. eurolla ja vuoden 2019 aikana tullaan toteuttamaan kuntoarvioita, joihin ei ollut talousarviossa varauduttu, tämä kasvattaa palvelujen hankintoja n. 0,5 milj. euroa. Kaupunginhallituksen omarahoitusosuudet ylittää ennusteen mukaan talousarvionsa (18,9 milj. euroa) 0,2 milj. eurolla, ennustetun toimintakatteen ollessa 19,1 milj. euroa.

 

Kaupunginhallitus, Omaisuuden hallinnan nettotulotavoite (20,3 milj. euroa) alittuu ennusteen mukaan 2,5 milj. euroa. Maa- rakennusomaisuuden myyntitulojen ja -voittojen ennusteessa osa myytäväksi suunnitelluista kerrostalotonttien myyntikohteista ei kaavoituksen viivästymisen tai valituksen johdosta toteudu kuluvan vuoden aikana. Ennusteessa ei näy alkuperäinen talousarviotavoitteen alittuminen, koska Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osake- ja kiinteistökauppa ei sisältynyt talousarvioon, mutta on otettu huomioon ennusteen luovutustuloissa ja myyntivoitoissa (8 milj. euroa). Tämän lisäksi osakkeiden myynnistä kirjattiin myyntitappio 3,5 milj. euroa. Maankäyttösopimustulojen ennustetaan ylittyvän miljoonalla eurolla.

 

Vapaa-aikatoimialan vuoden 2019 käyttötalous toteutuu suunnitellusti ja ennusteen mukaan talousarvio on alittumassa 0,4 milj. eurolla. Toteumassa on kuitenkin pieniä lautakunta- ja palvelualuekohtaisia eroja. Eroja löytyy myös toimintamenoissa ja -tuloissa. Koko toimialan tulot ylittyvät ennusteen mukaan 0,5 milj. euroa ja toimintamenot ylittyvät 0,1 milj. eurolla. Tiliryhmäkohtaisessa tarkastelussa saadut tuet ja avustukset ylittyvät 0,3 milj. eurolla. Suurin kulujen ylitys tapahtuu palveluiden ostoissa, jotka ylittävät talousarvion ennusteen mukaan 0,2 milj. eurolla.

 

Kaupunkiympäristötoimialan ennusteen mukaan toimiala tulee ylittämään talousarvion toimintakatteen 2,0 milj. eurolla (TAM -27,7 milj. euroa) ennusteen ollessa -29,7 milj. euroa. Hulevesitulojen ylitysennuste ja joukkoliikenteen lipputulojen ennustettu alitus (työsuhdematkalippu) muodostavat yhteensä toimintatuottojen ylityksen yhteensä 0,4 milj. euroa. Valmistus omaan käyttöön ylittyy ennusteen mukaan 0,5 milj. euroa. Palveluiden ostoista johtuva toimintamenojen ylitysennuste on yhteensä 2,8 milj. euroa.

 

Kaupunkiympäristölautakunnan kaupunkirakentaminen -palvelualueen talousarvioon esitetään lisärahoitusta 1,0 milj. euroa infran kunnossapitopalvelujen ostoihin runsaslumisen alkuvuoden aiheuttamista lumien kuormauksesta ja kuljetuksesta aiheutuneista kustannuksista johtuen (TA 2019 22,6 milj. euroa). Vuoden 2019 talousarviossa lumenkäsittelyyn varattujen määrärahojen arvioidaan ylittyvän noin 0,8 milj. euroa. Hulevesimaksutulojen osalta esitetään 1,0 milj. euron lisäystä maksutuottoihin (TA 2 milj. euroa). Valmistus omaan käyttöön erästä esitetään 0,5 milj. euron talousarviomuutosta (TA 2019 1,1 milj. euroa), koska kaupunkiympäristön toteutussuunnittelun osuus ei sisälly talousarviolukuun. Vuoden 2019 ennuste valmistus omaan käyttöön toteumalle on 1,6 milj. euroa.

 

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on 17.4.2019 § 50 esittänyt kaupunginhallitukselle, että Turun osalta lipputulovaatimusta vähennetään 625 000 eurolla (työsuhdematkalipun virheellinen kirjaus), mikä näkyy myyntituottojen vähenemisenä. Lisäksi palvelujen ostoihin esitetään 100 000 euroa lisämäärärahaa liikennöintikustannuksiin (seutuclearingin virheellinen kirjaus).

 

Toimialajohtajien selvitykset keskeisistä tapahtumista ja toimintaympäristön muutostekijöistä, olennaisista talousarviopoikkeamista ja niiden syistä sekä mahdollisista toimenpiteistä mihin on ryhdytty tai ryhdytään talousarviossa pysymiseksi sisältyvät oheismateriaalina olevaan Osavuosikatsaus 1 2019 diaraportin (oheismateriaali 1) kohtaan Toimialojen nostot ja toteutumisennusteet. Selvityksiin sisältyy myös ennuste työvoimatavoitteiden toteutumisesta. Käyttötalous- ja investointiosan toteutumisennusteet toimielimittäin ovat raportin lopussa.

 

Henkilötyövoiman käytön ennustetaan kasvavan

 

Ennusteen mukainen henkilötyövoiman toteutuma olisi ilman työllistettyjä, uudelleen sijoitettuja ja harjoittelijoita 10 199,2 henkilötyövuotta. Vuoden 2018 toteutuma oli 10 012,6 henkilötyövuotta (organisaatiomuutokset huomioiden), joten työvoiman ennustetaan nousevan 186,6 (+1,9%) henkilötyövuodella edelliseen vuoteen verrattuna.

 

Työvoiman muutosarvot ovat suuntaa-antavia, sillä vuodet 2018 ja 2019 eivät ole suoraan vertailukelpoisia sivistystoimialan osa-aikaisten opettajien sopimusten kirjaamistapamuutoksen vuoksi. Kirjaamistapamuutos näkyy myös työvoiman käytön suhteessa vuoden 2019 henkilötyövuosien tavoitetasoon. Poikkeaman ennustetaan olevan kaupunkitasoisesti 109,0 henkilötyövuotta. Organisaatiomuutosten vuoksi vuoden 2019 talousarvion työvoimatavoitetta on oikaistu johtuen kaupunginjohtajan toimi­alalla Työterveyshuollon osittaisesta yhtiöittämisestä, hyvinvointitoimialalla puhtauspalveluiden siirrosta Kaarea Oy:lle sekä Luolavuori-Koivulan toiminnan palvelujen tuottamisen palauttamisesta omaksi toiminnaksi.

 

Tilikauden 2019 henkilöstökulut (kaikki palvelussuhteet) tulevat ennusteen mukaan olemaan noin 513,6 milj. euroa ja palkat ja palkkiot 405,5 milj. euroa (oikaistuna sairausvakuutus-, tapaturmavakuutus- ja muilla henkilöstömenojen korjauserillä). Huomioiden organisaatiomuutosten osuus vertailuluvussa, nousua tulisi olemaan palkoissa ja palkkioissa koko henkilöstön osalta 14,5 milj. euroa (+3,7%). Palkat ja palkkiot ylittävät alkuperäisen talousarvion 8,1 milj. eurolla.

 

Sopimuskorotusten kustannusvaikutus vuoden 2019 palkkoihin on noin +2,36 %. Lomarahoista poistuu 30%:n leikkaus 1.4.2019 jälkeen ansaittavista lomista, mikä näkyy lomapalkkavelan kasvuna.

 

Verotulot ja valtionosuudet

 

Verorahoituksen ennustetaan kasvavan edellisvuodesta noin 50 milj. euroa (4,9 %). Vertailussa on huomioitava, että vuoden 2018 verotulojen kehitys oli merkittävästi alkuperäistä arviota pienempi ja tästä syystä ennakoitu kasvu on huomattavan suuri.

 

Kaupungin verotulokertymän arvioidaan olevan 809,3 milj. euroa. Ennusteen mukaan verotulot ylittyvät 9,9 milj. euroa talousarvioon verrattuna. Valtionosuustuloja toteutunee talousarvion mukaisesti 251,1 milj. euroa.

 

Verorahoituksen poikkeamat (talousarvio 2019/ennuste 1/2019)

 

 

Toteutumisennuste

Poikkeama, milj. euroa

Verotulot

809,3 milj. euroa

+9,9

Valtionosuudet

251,1 milj. euroa

+0,0

Poikkeamat:

+ menon alitus/tulon ylitys

- menon ylitys/tulon alitus

 

Kaupungin verotulojen ennusteen laadinnassa on käytetty Kuntaliiton julkaisemaa kuntakohtaista veroennustetta. Perinteisesti ennusteen laadinnan tukena on käytetty verohallinnon julkaisemia tilitysraportteja, mutta tänä vuonna Verohallinnon raportit eivät ole olleet käytettävissä tilityksiin liittyvien teknisten ongelmien seurauksena.

 

Kunnallisverotulojen ennustetaan toteutuvan 6,1 milj. euroa talousarviota pienempänä. Verotettavat ansiotulot kasvoivat vuonna 2018 lupaavasti, mutta voimassa olevaan talousarvioon kirjattu tavoite on osoittautumassa ylimitoitetuksi. Vuoden 2018 verotukseen saattaa tulla vielä tarkistuksia, joten lopullinen tilanne selviää vasta loppuvuodesta.

 

Yhteisöverotulojen kehityksen arvioitiin olevan maltillista. Viime vuoden kehitys osoittautui oletettua voimakkaammaksi ja kuluvan vuoden tilitykset ovat antaneet positiivisia viitteitä. Kuntaliiton ennusteen mukaan yhteisöverotulojen ennakoidaan toteutuvan jopa 14,2 milj. euroa talousarviota suurempana.

 

Kiinteistöverotulojen ennakoidaan kehittyvän positiivisesti ja toteutuvan 1,8 milj. euroa talousarviota parempana.

 

Kuntaliiton laatima ennuste perustuu pääosin kevään Kuntatalousohjelmassa esitettyihin arvioihin kansantalouden kehityksestä. Tämän lisäksi siinä on huomioitu valtiovarainministeriön maaliskuussa 2019 laatima ennuste kuntien verotulojen kehityksestä. Tässä vaiheessa vuotta verotulojen ennusteeseen sisältyy epävarmuutta.

 

Valtionosuuksien arvioidaan laskevan viime vuodesta, mutta toteutuvan talousarvion mukaisesti. On kuitenkin syytä muistaa, että valtionosuuksia saatetaan muuttaa kuluvan vuoden aikana valtionosuuksien tarkistuspäätöksen seurauksena.

 

Rahoituserien toteutuminen

Rahoitustuottojen ja -kulujen ennuste on 30,9 milj. euroa. Ennusteessa on huomioitu Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n pääomajärjestelyiden vaikutukset rahoitustuottoihin ja kuluihin.

 

Antolainakannan vähentyminen aiheuttaa antolainoista saatavien korkotulojen vähentymisen 4,955 milj. euroa. Tästä 2,965 milj. euroa aiheutuu Turun seu-dun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n (TSSTPK Oy) ja 1,99 milj. euroa Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n pääomajärjestelyistä. Jatkossa Turun Teknologiakiinteistöt Oy jakanee vuosittain vastaavan määrän osinkoina, mutta niitä ei vielä saatane tänä vuonna.

 

Rahoitustuloja kasvattaa talousarvioon verrattuna Turun Vesihuolto Oy:n maksama osinko 2,48 milj. euroa vuoden 2018 tuloksesta.

 

Edellä mainitut järjestelyt eivät sisältyneet vuoden 2019 talousarvioon. Talousarvion rahoituseriin tulee esitettäväksi muutoksia osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.

 

Investoinnit ja omaisuuden luovutustulojen toteutuminen

 

Kaupungin investointien nettomenojen ennuste on yhteensä 128,9 milj. euroa. Ennusteen ja talousarvion investointien nettomenojen välillä on yhteensä 51,4 milj. euron ylitystarve. Luovutustuloennuste 25,3 milj. euroa ylittyy 1,4 milj. euroa suunnitellusta. Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osake- ja kiinteistökaupan osana osakkeiden luovutustulot kasvoivat 1,4 milj. euroa. Lisäksi osana kauppaa myytiin maaomaisuutta, joiden kauppahinta oli 8,0 milj. euroa. Ennusteessa ei näy luovutustulojen osalta kahdeksan miljoonan euron lisäystä, koska maa- ja rakennusomaisuuden myyntitulojen ja -voittojen ennusteessa on arvioitu, että noin 10 milj. euroa myytäväksi suunnitelluista kerrostalotonttien myyntikohteista jää kaavoituksen viivästymisen tai valituksen vuoksi toteutumatta.

 

Koska TSSTPK Oy:n tonttien luovutustulo ei sisälly alkuperäiseen talousarvioon, esitetään talousarvion tulotavoitteeseen noin 8 milj. euron korotusta. Toimintatuottoja tulee korotettavaksi tonttien myyntivoitolla noin 8,0 milj. euroa. Lisäksi Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osakekannan myynnistä aiheutuu 3,466 milj. euron myyntitappio, joka edellyttää määrärahan korotusta kaupunginhallituksen omaisuuden hallinnan toimintakuluihin.

 

Kaupunginvaltuusto päätti 11.6.2018 § 144 valtuuttaa kaupunginhallituksen myymään Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osakkeet ja ostamaan Kurjenmäkikoti 1 ja 2 kohteet 3,445 milj. euron kauppahinnasta siten, että Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n tulee käyttää kauppahinta kaupungin antolainan lyhentämiseen sekä myymään rakennuksiin liittyvät, muut paitsi sairaala-alueen tontit Turun seudun sosiaali- ja terveys­palvelukiinteistöt Oy:lle. Kaupunginvaltuusto päätti järjestelyjen olevan ehdollisia muun muassa sille, että ostaja on tehnyt Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n osakeannissa 50 milj. euron osakemerkinnän. Kaupunginhallitus on päättänyt mm. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n pääomajärjestelystä 21.1.2019. Em. kaupat ja pääomajärjestelyt on toteutettu huhtikuun alussa 2019.

 

Turun kaupunki on tehnyt vaihtovelkakirjajärjestelyt ja siihen liittyen oman pääoman ehtoiset sijoitukset Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:ön (2,4 milj. euroa) ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:ön (41,6 milj. euroa). Em. järjestelyt eivät sisältyneet vuoden 2019 talousarvioon. Muutokset talousarvioon esitetään osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä.

 

Talousarvion 2019 valmistumisen jälkeen on lisäksi tehty päätöksiä joidenkin uusien yhtiöiden perustamisesta ja pääomajärjestelyistä. Nämä aiheuttavat tarpeen esittää korotusta kaupunginhallituksen investointimäärärahoihin. Korotustarpeita aiheuttaa mm.

 

Turun Musiikinopetus Oy

Turku City Data Oy

Logomon Toimistot Oy

Turun Seudun Työterveystalo Oy

Kiertomaa Oy

 

Nämä yhteensä aiheuttavat tarpeen korottaa kaupunginhallituksen investointimäärärahoja osakehankintoihin yhteensä 48,7 milj. euroa vuoden 2019 aikana.

 

Tila- ja infrahankkeiden kustannusarvioiden ja vuositason rahoituksen merkittävät poikkeamat:

 

Ennusteen mukaan infrainvestoinnit ylittävät talousarvioon varatun rahoituksen 4,8 milj. eurolla (TA 45 milj. euroa). Infrainvestointien osalta esitetään 5,4 milj. euron suuruista määrärahan lisäystä vuodelle 2019 niiden hankkeiden osalta, joiden toteutus on siirtynyt vuodelta 2018 vuodelle 2019 ja joiden kuluvalle vuodelle siirtyvä rahoitustarve on selvinnyt vasta talousarvioehdotuksen käsittelyn jälkeen. Infrainvestointien ennusteen siirtyvillä määrärahoilla oikaistu poikkeama alittaa talousarvion 0,6 milj. eurolla.

 

Kaupunginhallituksen omaisuudenhallinnan tulosalueen investointeihin esitetään myös 3,4 milj. euron lisämäärärahaa hankintaan, jossa Turun kaupunki osti 26.2.2019 toteutuneella kaupalla Kurjenmäen sairaala-alueelta Kurjenmäkikodit I ja II. Myyjänä kaupassa oli Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy.

 

Kaupungin palvelutilojen rakennuttamisen investointimenoennuste 31,4 milj. euroa alittuu 0,7 milj. euroa suunnitellusta. Merkittävimmät poikkeamat talousarvioon nähden on Puolalan koulun peruskorjauksen vuosittaisen rahankäytön ylitysennustetta 2,0 milj. euroa. Työt kohteessa ovat edenneet suunniteltua nopeammin ja rahankäyttö aikaistuu vuodesta 2020. Kohteen kokonaiskustannusarvio ei ylity. Lisäksi Tommilan päiväkodin uudisrakentaminen siirtyy alkamaan vuonna 2020, koska nykyinen paikalta purettava rakennus tulee toimimaan Viinamäen päiväkodin väistötilana. Siirtyvä määräraha (alitus) on noin 2,60 milj. euroa. Kohde suunnitellaan vuoden 2019 aikana.

 

Kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan päätöksellä voidaan lisätä tai poistaa alle miljoonan euron infrainvestointihankkeita tai tarkistaa niiden kustannusarvioita, jos kaupunginhallitukseen nähden sitovat päätasojen ja koontinimikkeiden kokonaissumma ei ylity. Kaupunkiympäristötoimialan toimitilojen rakennuttamisen palvelualue raportoi toimitilainvestointien kustannusarvio-, aikataulu- sekä vuosittaisen rahankäytön muutokset. Kaupunginhallitukseen nähden sitovia ovat nimetyt investointihankkeet ja niiden vuositason rahoitus. Lisäksi sitova on koontinimikkeen ”pienet hankkeet” –kokonaissumma. Tilapalvelujohtajan päättämät hankelisäykset tuodaan tiedoksi.

 

Osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan ja tuodaan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi tarvittavat hankkeiden kustannusarvio- ja aikataulumuutokset sekä vaikutukset vuositason rahoitukseen. Samalla tuodaan tiedoksi kaupunkiympäristötoimialajohtajan ja tilapalvelujohtajan päättämät investointiohjelmaan lisätyt tai poistetut alle miljoonan euron investointihankkeet. Liite 3 (toimitilojen rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut) ja Liite 4 (kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut).

 

Toiminnan ja investointien rahoitus

 

Toiminnan ja investointien rahavirta vuonna 2019 on ennusteen mukaan 142,6 milj. euroa negatiivinen. Toimintaan ja investointeihin käytetään 78,8 milj. euroa alkuperäistä talousarviota enemmän. Alkuperäiseen talousarvioon ei sisältynyt Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osakkeiden luovutusta eikä myöskään Turun Teknologiakeskus Oy:n pääomajärjestelyjä. Rahoituksen rahavirta on ennusteen mukaan 131 milj. euroa ja kasvaa alkuperäiseen talousarvioon nähden 68,0 milj. euroa.

 

Antolainasaamisten vähentyminen

 

Antolainasaamiset vähentyvät yhteensä 184,1 milj. euroa, josta ylimääräisiä lyhennyksiä on 171,1 milj. euroa. Tästä 128,5 milj. euroa aiheutuu Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osakkeiden myynnistä, kun yhtiö on maksanut kaupungille takaisin kaikki antolainansa.

 

Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n antolainat ovat vähentyneet 41,6 milj. euroa, kun yhtiön vaihtovelkakirjalainat on vaihdettu osakkeiksi.

 

Pitkäaikainen antolainakanta oli viime vuoden lopussa 640,8 milj. euroa. Vuoden ensimmäisen ennusteen mukaan antolainakanta olisi vuoden lopussa 506,5 milj. euroa eli antolainakanta vähenisi merkittävästi.

 

Antolainoja myönnetään mm. Oy Turku Energialle, TVT Asunnot Oy:lle, Turun Ylioppilaskyläsäätiölle, Turun Päiväkodit Oy:lle, Turun Palvelutilat Oy:lle ja Koy Turun Kulkurin valssille yhteensä enintään 50 milj. euroa.

 

Turun Ylioppilaskyläsäätiöllä on erääntynyt 15.2.2019 säätiön ja kaupungin 20.2.2000 allekirjoittamaan velkajärjestelysopimukseen perustuva 7,6 milj. euron saaminen. Saaminen on vuonna 1997 kirjattu pois kaupungin taseesta säätiön sen hetkiseen taloustilanteeseen ja vuokranmääritysohjeisiin perustuen. Tämä on huomioitu jo talousarviossa. Turun Ylioppilaskyläsäätiön velkojen järjestelysopimukseen perustuva lainan takaisinmaksu on jälleen rahoitettu kaupungin kanssa uudella antolainalla.

 

Lainakanta vähenee

 

Kaupungin pitkäaikaisten lainojen määrä vuoden 2018 lopussa oli 652 milj. euroa ja maaliskuun 2019 lopussa 602 milj. euroa. Pitkäaikaisia lainoja on tähän mennessä lyhennetty 50 milj. euroa. Lisäksi loppuvuoden aikana lyhennetään 33,1 milj. euroa. Talousarvion mukaan kaupunki nostaa pitkäaikaisia lainoja vuoden aikana enintään 150 milj. euroa. Kaupunginhallitus päätti 4.3.2019 lainanostosuunnitelmasta, jossa nostetaan tänä vuonna enintään 50 milj. euroa. Pitkäaikaisten lainojen nostoja vähennetään siis 100 milj. euroa talousarvion määrästä. Syynä tähän on Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti, joka toteutui huhtikuun alussa ja vähentää velkaantumista. Näin ollen pitkäaikaisten lainojen määrä on vuoden lopussa enintään 619 milj. euroa.

 

Kuntatodistuksia voi olla vuoden lopussa talousarvion ja lainannostosuunnitelman mukaan liikkeellä enintään 30 milj. euroa.

 

Korolliseen velkaan sisältyy myös henkilöstökassan talletukset n. 54,5 milj. euroa ja tytäryhtiöiden talletukset, joita oli maaliskuun lopussa 104,5 milj. euroa. Korollinen kokonaisvelka oli viime vuoden lopussa 821 milj. euroa. Maaliskuun lopussa kokonaisvelka oli 800,5 milj. euroa. Vuoden lopussa korollisen kokonaisvelan arvioidaan olevan enintään 818 milj. euroa.

 

Velanottotarve vähenee tilapäisesti Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt myynnin seurauksena. Kuluvan vuoden rahoitustarve rahoitetaan siis pääosin antolainojen vähennyksenä.

 

Kaupungilla arvioidaan olevan vuoden lopussa korollisia saamisia ja rahamääräisiä sijoituksia 62 milj. euroa vähemmän kuin korollista velkaa eli nettovelkaa.

 

Kaupunginhallitukselle esitettävät määrärahamuutokset ja -siirrot

 

Kaupunginhallituksen toimielimen sisäiset määrärahamuutokset:

 

Kaupunginhallituksen toimielimen talousarvioon sisältyviä määrärahoja on tarkasteltu vuoden 2018 sekä vuoden 2019 alun toteutumien osalta ja sen perusteella määrärahoja uudelleen kohdennetaan toimielimen sisällä. Määrärahamuutokset tehdään liitteen 1 mukaisesti.

 

Kaupunginhallitus on päättänyt 17.12.2018 § 509 tilakustannuksia koskevien kaupunginhallituksen alaisten määrärahojen siirrosta toimialalautakuntien käyttöön. Näistä kulttuurilautakunnalle siirrettäviin määrärahoihin varatut Marionettiteatteri Mundon kannatusyhdistys ry:n (1 142,84 euroa + 2 144,58 euroa) sekä Titanikin kannatusyhdistys ry:n (18 769,40 euroa) avustukset jätetään kaupunginjohtajan 7.3.2019 § 46 päätöksen mukaisesti kaupunginhallituksen 2019 avustusmäärärahoihin. Lisäksi nuorisolautakunnalle siirtyviin määrärahoihin varattu avustus Kansainvälinen Taide- ja toimintakeskus ry:lle (11 075,40 euroa) jätetään siirtämättä yhdistyksen vuokrasuhteen päättymisen seurauksena. Vuoden 2019 avustusmäärärahasiirrot lautakunnille tehdään liitteen 2 mukaisesti. Lautakunnille siirretyt avustusmäärärahat tulee ottaa vuodesta 2020 alkaen huomioon lautakuntien talousarvioissa.

 

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi liitteiden 3 ja 4 mukaiset kohdekohtaiset kustannusarvio- aikataulu- sekä vuosittaisen rahankäytön muutokset ja perustelut. Samalla lautakunta lähettää tiedoksi kaupunkiympäristötoimialajohtajan ja tilapalvelujohtajan toimivallassa olevat alle miljoonan euron liitteiden 3 ja 4 mukaiset tila- ja infrainvestointihankelisäykset ja muutokset.

 

Infrainvestointien osalta kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle kh:n sitovuustason mukaisesti (liite 5) ja edelleen kaupunginvaltuustolle kv:n sitovuustason mukaisesti 5,4 milj. euron lisäystä infrainvestointeihin.

 

Kaupunginvaltuustolle esitettävät talousarvion muutokset:

 

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

 

Joukkoliikennelautakunta on ehdottanut (17.4.2019 § 50)

 

kaupunginhallitukselle, että Turun osalta lipputulovaatimusta vähennetään 625.000 euroa (työsuhdematkalipun virheellinen kirjaus) ja liikennöintikustannuksia lisätään 100.000 euroa (seutuclearingin virheellinen kirjaus).

 

Kaupunkiympäristölautakunta

 

Kaupunkiympäristölautakunta päätti (7.5.2019 § 185):

 

esittää kaupunginhallitukselle esitettäväksi edelleen kaupunginvaltuustolle 1,0 milj. euron määrärahan lisäystä lumenkuormauksista- ja kuljetuksista aiheutuneisiin kustannuksiin kaupunkirakentaminen –palvelualueelle (infran kunnossapito, kustannuspaikka 49207, tilastollinen tilaus 407943),

esittää kaupunginhallitukselle esitettäväksi edelleen kaupunginvaltuustolle määrärahan lisäystä 1,0 milj. eurolla hulevesimaksutuloihin (infran kunnossapito, kustannuspaikka 49207, tilastollinen tilaus 407954, pääkirjatili 329400),

esittää kaupunginhallitukselle esitettäväksi edelleen kaupunginvaltuustolle 0,5 milj. euron määrärahan lisäystä valmistus omaan käyttöön –erään (kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu, kustannuspaikka 49224, pääkirjatili 370001),

esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuodelta 2018 siirtyvien määrärahojen 5,4 milj. euron lisäyksen kaupunkiympäristön rakennuttamisen investointisuunnitelmaan ja

lähettää osavuosikatsauksen edelleen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Kulttuurilautakunta

 

Kulttuurilautakunta on 10.4.2019 § 45 päättänyt esittää kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että vuoden 2018 tilinpäätöstietojen perusteella museopalvelujen 441 450 euron ja kaupunginorkesterin 283 346 euron budjetoitua paremmat tulokset siirretään määrärahamuutoksena museopalvelujen ja kaupunginorkesterin vuoden 2019 talousarvioon.

 

Lautakunnan esitys perustuu kaupunginvaltuuston 29.3.2010 § 63 ja 17.6.2013 § 152 päätöksiin museopalveluiden ja kaupunginorkesterin taloussuunnitteluun ja talouden tasapainottamiseen tähtäävästä kolmen vuoden taloussuunnittelumallista. Mallin mukaan toimintakatteen/nettomenojen alittuessa alitusta vastaava määrä siirretään käytettäväksi talousarviovuotta seuraavana vuonna ja toimintakatteen/nettomenojen ylittyessä ylitystä vastaava määrä on katettava seuraavan vuoden määrärahoista.

 

Turun kaupungin ensimmäinen talousennuste osoittaa talouden merkittävää heikentymistä vuoden 2019 aikana. Nettokäyttömenojen ylittyminen noin 37 milj. eurolla ja niiden kasvu noin 62 milj. eurolla ei sallisi määrärahan korotuksia. Heikentyminen on kuitenkin seurausta hyvinvointitoimialan ja sivistystoimialan toiminnasta. Kulttuurilautakunta ennustaa pysyvänsä vahvistetussa talousarviossa.

 

Lautakunnan esitystä vuoden 2019 määrärahan korottamisesta yhteensä 724 796 eurolla voitaneen puoltaa kaupunginvaltuuston päätökseen 17.6.2013 § 152 perustuvana. Korotettua määrärahaa ei saa käyttää muuhun kuin lautakunnan päätöksen 10.4.2019 § 45 mukaisiin kohteisiin. Jatkossa lautakunnan tulee ottaa huomioon se, että tulotavoitteet on budjetoitu valtionavustusten ja myyntitulojen osalta riittävän tavoitteellisesti talousarvioon- ja suunnitelmaan.

 

Kaupunginhallitus

 

Turun Työterveystalon määrärahan lisääminen

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 17.12.2018 luovuttaa Turun Työterveystalon yritysmyynnin toiminnot Turun Seudun Työterveystalo Oy:lle vuoden 2019 alusta alkaen. Kaupungin työterveyshuollon palvelut jäävät vuoden 2019 alusta alkaen konsernihallinnon alaiseksi palvelukeskukseksi. Liikkeenluovutuksen jälkeen määritettiin kaupungille jäävien toimintojen resursointi, Työterveyshuollon palvelujen (Turun Työterveystalo) vuoden 2019 talousarvioluvuista päätetään ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä. Vuoden 2019 toimintatulot ovat arvion mukaan 5 304 204,00 euroa ja toimintamenot 4 788 982,50 euroa, nettotoimintatulojen ollessa 515 221,50 euroa. Turun Työterveystalon HTV-tavoite vuodelle 2019 on 66.

 

Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelut kiinteistöt Oy:n ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n pääomajärjestelyistä aiheutuvat talousarviomuutokset

 

antolainasaamisten lyhennyksiä korotetaan 170.053.000 euroa

pitkäaikaista lainaottoa vähennetään 100.000.000 euroa

kaupunginhallituksen osakkeiden investointimäärärahoja korotetaan 48.700.000 euroa

kaupunginhallituksen omaisuuden hallinnan rakennusten investointimäärärahoja korotetaan 3.445.000 euroa

antolainojen korkotuottoja vähennetään 4.955.000 euroa

Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelujen osakkeiden myynnistä johtuen kaupunginhallituksen omaisuuden hallinnan osakkeiden myyntitappioita korotetaan 3.466.000 euroa

Hemsölle myytyjen tonttien vuoksi kaupunginhallituksen omaisuuden hallinnan myyntivoittoja lisätään 8.023.821 euroa

kaupunginhallituksen yhteisten toimintojen pysyvien vastaavien luovutustuottojen ja –tappioiden verran vähennetään rahoituslaskelman tulorahoituksen korjauseriä 4.557.092,26 euroa

kaupunginhallituksen omaisuuden hallinnan luovutustuloja korotetaan 9.471.681,27 euroa

 

Turun Vesihuolto Oy osinko vuoden 2018 tuloksesta

 

kaupunginhallituksen osinkotuottotavoitetta korotetaan Turun Vesihuolto Oy:n maksaman osingon verran 2,48 milj. euroa

 

Infrainvestointien määrärahamuutokset

 

Kaupunginhallitus esittänee kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuodelta 2018 siirtyvien määrärahojen 5,4 milj. euron lisäyksen kaupunginhallituksen omaisuuden hallinnan investointimäärärahoihin.

 

Muutokset kaupunginhallituksen ja kaupunkiympäristötoimialan strategiseen sopimukseen tuodaan päätettäväksi erikseen.

 

Talouden ja rahoituksen yksikkö lähettää vuoden 2019 ensimmäisen osavuosikatsauksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Kaupunginjohtaja Minna Arve 7.5.2019:  

Vuoden 2019 ensimmäisessä talousennusteessa koko vuoden tulosennuste on 52,6 milj. euroa alijäämäinen. Toimialojen ennustama nettokäyttömenojen toteutuminen ylittää talousarvion 37,3 milj. eurolla ja edellisvuoden toteutuman jopa 61,8 milj. eurolla. Verorahoitusta kertyy noin10 miljoonaa euroa talousarviota enemmän ja valtionosuustuloihin ei ole odotettavissa lisäystä tälle vuodelle. Vuosikate-ennuste on 6,2 milj. euroa negatiivinen eikä riitä kattamaan suunnitelman mukaisia poistoja.

Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018. Turun kaupungin viime vuoden alijäämä oli 47,8 milj. euroa ja kaupunki olisi tekemässä yli 50 milj. euron alijäämän. Nyt toimialojen ennusteet ja niiden perusteella tehty talousennuste ei anna hyvää pohjaa tulevan talousarvion ja taloussuunnitelman laatimiselle. Väestö- ja ikärakenteen muutos luo paineita peruspalveluiden kysyntään ja kustannusten kasvuun jatkossakin. Tulorahoitus ei kasva riittävästi kattamaan käyttömenojen kasvua.

Toimialojen viimeisten vuosien aikana toteuttamia kehittämistoimenpiteitä tulee jatkaa sekä vahvistaa väestönkasvun ja ikärakenteen muutoksen aiheuttaman palvelutarpeen turvaamiseksi. Vuoden 2019 ennustettujen talousarviopoikkeamien pienentäminen/välttäminen sekä tulevan talousarvion ja taloussuunnitelman laatiminen kohti tasapainoista taloutta edellyttää sekä lyhyen että pitkän aikavälin säästö- ja sopeuttamistoimenpiteitä. Kuntatalouden tulojen ja menojen epätasapainon korjaamiseen tarvitaan myös valtion toimenpiteitä. Ilman niitä kuntien tulojen ja menojen epätasapaino kasvaa. Kasvua ja kehittymistä edistävien investointien toteuttaminen vaarantuu. 

Kaupungin talouden merkittävä heikentyminen ei mahdollistaisi museopalvelujen ja kaupunginorkesterin määrärahankorotuksia vuoden 2018 toimintakatteen alittumisen perusteella. Korotus voitaneen kuitenkin myöntää kaupunginvaltuuston päätökseen 17.6.2013 § 152 perustuvana.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä kaupunkiympäristötoimialan tulee analysoida talousennusteen osoittamat talousarviopoikkeamat ja tehdä toiseen osavuosikatsaukseen esitykset kaupunginhallitukselle toimenpiteistä talousarvion 2019 poikkeamien välttämiseksi ja taloussuunnitelman tavoitteiden toteuttamiseksi.

Kaikkien toimialojen tulee käyttää tiukkaa tarveharkintaa sijaisten ja tilapäisen työvoiman palkkaamisessa. Loppuvuoden palvelu- ja tavarahankinnat rajoitetaan vain päivittäisessä palvelutuotannossa ehdottomasti tarvittaviin. Toimialojen tulee suosia talkoovapaiden antamista, mikäli se on mahdollista ilman sijais- ja ylityökustannuksia.

Liite 1Kaupunginhallituksen toimielimen sisäiset määrärahamuutokset

Liite 2Muille lautakunnille siirrettävät avustusmäärärahat

Liite 3Toimitilojen rakennuttaminen investointienkohdekohtaiset perustelut 03 2019

Liite 4Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2019

Liite 5Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointiennuste 03 2019

Oheismateriaali 1Osavuosikatsaus 1 2019 raportti (sähköinen julkaisu)

Oheismateriaali 2Joukkoliikennelautakunta 17.4.2019 § 50

Oheismateriaali 3Kulttuurilautakunta 10.4.2019 § 45

Oheismateriaali 4Kaupunkiympäristölautakunta 7.5.2019 § 185

Oheismateriaali 5Toimitilojen rakennuttaminen investointiennuste 03 2019

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä osavuosikatsauksen 1 2019 tiedoksi ja päättää

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että

Edelleen kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Päätös asiassa tehtiin äänin 11-2, 1 poissa kokouksesta.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänestivät Eklund, Hellsten, Maaskola, Miikkola, Sundqvist, Hassan, Vornanen, Ruohonen, Aaltonen, Vierimaa ja Kattelus.

Yrttiahon seuraavansisältöisen muutosehdotuksen puolesta äänesti hänen lisäkseen häntä kannattanut Rinne:

”Poistetaan toimialojen palveluihin kohdistuvat leikkaus- ja säästötavoitteet eli seuraava kohta päätösehdotuksesta:

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että

Schauman oli poissa kokouksesta.

Kv § 69

Oheismateriaali 1Osavuosikatsaus 1 2019 raportti (sähköinen julkaisu)

Oheismateriaali 2Joukkoliikennelautakunta 17.4.2019 § 50

Oheismateriaali 3Kulttuurilautakunta 10.4.2019 § 45

Oheismateriaali 4Kaupunkiympäristölautakunta 7.5.2019 § 185

Oheismateriaali 5Toimitilojen rakennuttaminen investointiennuste 03 2019

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä osavuosikatsauksen 1/2019 tiedoksi.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että vuoden 2019 talousarvion määrärahoihin tehdään seuraavat muutokset:

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Tehty muutosehdotus ja sen käsittely

Oksanen Mäkipään kannattamana teki seuraavansisältöisen muutosehdotuksen:

”Kaupunginvaltuusto päättää. että toimialojen palveluista ei leikata ja kaupunginhallituksen päätös kumotaan näiltä osin.

Perustelut:

Ensimmäiseen osavuosikatsaukseen sisältyy merkittäviä epävarmuuksia eikä toimialojen palveluihin sen perusteella tule kohdistaa supistavia toimia.”

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa, on Oksasen tekemä muutosehdotus tullut hyväksytyksi. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 55 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 12 valtuutettua kannatti Oksasen tekemää muutosehdotusta, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Liite 1Äänestyslista

Jakelu

tiedHyvinvointitoimiala
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKaupunkiympäristötoimiala
tiedKeskusvaalilautakunta
tiedKonsernihallinto
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedKulttuurilautakunta
tiedLiikuntalautakunta
tiedLounais-Suomen jätehuoltolautakunta
tiedNuorisolautakunta
tiedRakennus- ja lupalautakunta
tiedSivistystoimiala
tiedSosiaali- ja terveyslautakunta
tiedTarkastuslautakunta 2017-2021
tiedTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
tiedVapaa-aikatoimiala
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslaitos
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta


Liitteet:

Kh § 219
Liite 1:Kaupunginhallituksen toimielimen sisäiset määrärahamuutokset
Liite 2:Muille lautakunnille siirrettävät avustusmäärärahat
Liite 3:Toimitilojen rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2019
Liite 4:Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointien kohdekohtaiset perustelut 03 2019
Liite 5:Kaupunkiympäristön rakennuttaminen investointiennuste 03 2019

Kv § 69
Liite 1:Äänestyslista/Omröstningsförteckning