Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Rakennus- ja lupalautakunta4621.02.20193
Kaupunginhallitus13025.03.201913
Kaupunginvaltuusto5615.04.20196

10999-2018 (11.00, 00 01 01)

Ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen

Tiivistelmä:

Voimassa olevat ympäristönsuojelumääräykset on annettu vuonna 2014. Tämän jälkeen mm. lainsäädäntö on muuttunut ja kaupungin organisaatio on muutettu. Saatujen kokemusten perusteella myös joitain kohtia ympäristönsuojelumääräyksissä on uudistettu tai täsmennetty. Syksyllä 2018 tehtiin laaja lausuntokierros ja ehdotus uudistetuiksi määräyksiksi oli nähtävillä kuntalaisten osallistumisen mahdollistamiseksi. Lausuntojen perusteella määräyksiä muokattiin. Ympäristönsuojelumääräykset viedään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Rlupalk § 46

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu, ympäristönsuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki 11.2.2019:

Asia

Kunnan ympäristönsuojelumääräykset annetaan ympäristönsuojelulain 202 §:n nojalla pilaantumisen ehkäisemiseksi. Kyseessä on kunnan paikallisia olosuhteita koskeva ympäristönsuojelun ohjauskeino. Ympäristönsuojelumääräyksillä pyritään ehkäisemään päästöjä tai niiden haitallisia vaikutuksia.

Kaupunkiympäristötoimialan ympäristönsuojelu on valmistellut ympäristönsuojelumääräysten päivittämistä. Määräykset olivat nähtävillä 18.10 – 2.11.2018, niistä tiedotettiin kaupungin verkkosivuilla ja ehdotus lähetettiin lausunnolle toimialoille ja Turku konsernin yhtiöille, naapurikuntiin sekä asukas- ja ympäristönsuojelujärjestöille.

Määräyksistä annettiin 13 lausuntoa. Lausunnot saatiin Kaarinan ja Paraisten kaupungeilta, Liedon ja Ruskon kunnilta, Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollolta, Arkea Oy:ltä, Turun seudun puhdistamo Oy:ltä, Turun Vesihuolto Oy:ltä, Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:ltä, Turku-seuralta, MTK-Varsinais-Suomelta sekä Varsinais-Suomen ELY-keskukselta.

Lausuntojen perusteella luonnokseen tehtiin muutoksia ja täsmennyksiä. Ympäristönsuojelumääräyksiin on tehty myös teknisluonteisia korjauksia lainsäädännön muutosten ja kaupungin organisaatiouudistuksen vuoksi. Alla on esitetty muut keskeiset muutokset.

Keskeiset muutokset

1. Yleiset määräykset

Organisaatiomuutoksen vuoksi on päivitetty kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena toimiva taho.

Pohjavesialueita koskevaa karttaa on päivitetty valtionhallinnon pohjaesialueiden luokittelussa tehtyjen muutosten perusteella.

Ranta-alueiden määritelmän osalta sitä on laajennettu 100 m:n levyisen vyöhykkeen sekä Kakskerranjärven, Illoistenjärven valuma-alueiden lisäksi koskemaan myös kaupunkipurojen eli Kuninkojan, Jaaninojan ja Piipanojan valuma-aluetta.

Taajaan rakennetun alueen kartta on päivitetty vastaamaan nykyistä tilannetta. Jatkossa taajaan rakennetun alueen karttaa on tarkoitus päivittää myös määräysten voimassaoloaikana, sillä yhdyskuntarakenne muuttuu nopeammin kuin määräyksiä muutoin on tarpeen päivittää.

2. Jätevedet

Jätevesien käsittelyä koskevista määräyksistä on poistettu saostussäiliöiden ja umpisäiliöiden tyhjentämistä koskevat määräykset, koska niistä säädetään jätelain perusteella annetuissa seudullisissa jätehuoltomääräyksissä. Niitä koskien on lisätty viittaus jätehuoltomääräyksiin.

Vesikäymälän rakentamiskieltoaluetta on laajennettu siten, että ilman tieyhteyttä olevien saarten lisäksi sellaisilla alueilla, joilla saostus- tai umpikaivolietteitä ei ole mahdollista noutaa yleisesti käytössä olevilla lietteenkuljetusajoneuvoilla, on vesikäymälän rakentaminen kielletty.

3. Jätteet ja kemikaalit

Jätteitä ja kemikaaleja koskevaan lukuun on tehty ainoastaan vähäisiä muutoksia. Edellisellä päivityskerralla luvun määräyksiä muutettiin huomattavasti.

4. Ilmansuojelu

Ilmansuojelua koskevia määräyksiä on täsmennetty ainoastaan metsätalouden kulotuksen osalta.

5. Meluntorjunta

Meluntorjuntaa koskeviin määräyksiä on täsmennetty liikkeiden ja ravintoloiden äänentoistolaitteiden käyttöä koskevalla määräyksellä.

Poikkeuksiin yöaikaisen melun aikarajoituksesta on lisätty vähittäiskaupan välttämätön jakeluliikenne.

6. Eläinten pito ja lannan käsittely sekä varastointi

Ulkotarhojen ja kenttien sijoittamisesta ja hoidosta on annettu uusia määräyksiä.

7. Muut määräykset

Määräyksiin on lisätty pykälä yleisestä poikkeamismahdollisuudesta, jonka mukaan ympäristönsuojeluviranomainen voi erityisestä syystä myöntää hakemuksesta yksittäistapauksessa poikkeuksen näistä määräyksistä.

Liite 1Luonnos ympäristönsuojelumääräyksiksi

Liite 2Liitekartta 1 Pohjavesialueet

Liite 3Liitekartta 2 Ranta-alueet

Liite 4Liitekartta 3 Taajaan rakennettu alue

Ympäristönsuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki:

EhdotusRakennus- ja lupalautakunta päättää osaltaan hyväksyä uudistetut ympäristönsuojelumääräykset ja esittää kaupunginhallitukselle, että määräykset esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Lisäksi lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että valtuusto hyväksyy ympäristönsuojelumääräysten taajaan rakennettua aluetta esittävän liitekartan (liitekartta 3) määräysten hyväksymisajankohdan mukaisena ja päättää, että liitekartta voidaan jatkossa päivittää rakennus- ja lupalautakunnan päätöksellä. Ajantasainen kartta julkaistaan kaupungin internet-sivuilla.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asian esitteli ympäristöinsinööri Helena Pakkala.

Kh § 130

Liite 1Ympäristönsuojelumääräykset liitekarttoineen

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä uudistetut ympäristönsuojelumääräykset.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että ympäristönsuojelumääräysten liitekartta 3 voidaan jatkossa päivittää rakennus- ja lupalautakunnan päätöksellä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä ympäristönsuojelupäällikkö Olli-Pekka Mäki.

Kv § 56

Liite 1Ympäristönsuojelumääräykset liitekarttoineen

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä uudistetut ympäristönsuojelumääräykset.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että ympäristönsuojelumääräysten liitekartta 3 voidaan jatkossa päivittää rakennus- ja lupalautakunnan päätöksellä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala
tpvKonsernihallinto, asianhallinta


Liitteet:

Rlupalk § 46
Liite 1:Luonnos ympäristönsuojelumääräyksiksi
Liite 2:Liitekartta 1 Pohjavesialueet
Liite 3:Liitekartta 2 Ranta-alueet
Liite 4:Liitekartta 3 Taajaan rakennettu alue

Kh § 130
Liite 1:Ympäristönsuojelumääräykset liitekarttoineen/Miljöskyddsföreskrifter med kartbilagor

Kv § 56
Liite 1:Ympäristönsuojelumääräykset liitekarttoineen/Miljöskyddsföreskrifter med kartbilagor