Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus6212.02.201815
Kaupunginvaltuusto3626.02.20185

1828-2018 (00 01 01)

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelu menettelyohje

Tiivistelmä:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje kuvaa infrahankkeiden tarveselvityksen ja hankesuunnitelman sisällön sekä laadintaprosessien periaatteet, vastuut ja menettelytavat. Infrahankkeiden osalta ei aiemmin ole ollut tilahankkeiden kaltaisia tarve- ja hankesuunnitteluohjeita.

Kh § 62

Kiinteistökehitysjohtaja Jouko Turto 8.2.2018

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje kuvaa infrahankkeiden tarveselvityksen ja hankesuunnitelman sisällön sekä laadintaprosessien periaatteet, vastuut ja menettelytavat. Infrahankkeiden osalta ei aiemmin ole ollut tilahankkeiden kaltaisia tarve- ja hankesuunnitteluohjeita. Ohje koskee kaikkia infrarakennushankkeita.

Kaupunginhallitus 13.6.2016 § 262 käsitteli kiinteistö- ja ympäristötoimialan toimintamallimuutosta ja päätti jatkovalmistelulinjauksista. Toimintamallin muutoksen myötä infran rakentamisenohjaukseen laaditaan vastaavanlaiset tarve- ja hankesuunnitteluohjeet kuin on käytössä tilahankkeiden kohdalla.  Ohjetta täydennetään erikseen valmisteltavilla toimialan operatiivisten suunnittelu- ja rakennuttamistoimintojen prosessiohjeilla. Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedokseen 20.6.2016 § 124.

Tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen laadinnasta on vastannut toimialajohtaja Jouko Turton vetämä valmisteluryhmä, jonka ovat muodostaneet kiinteistötoimialan infrapalveluyksikön sekä ympäristötoimialan suunnitteluyksikön edustajat.

Tilahankkeista poiketen infrahankkeiden tarveselvitysten laadinta tapahtuu monella tapaa:

Tarvekuvaukset ja tarveselvitykset sisältävät aina kuvaukset investoinnin kohteesta, investointitarpeesta, investoinnin laajuuden rajaus (karttaliite), investoinnin kiireellisyys / prioriteettiluokka, tarvittavat esiselvitykset (esim. maanalaiset rakenteet ja niiden kunto, pilaantuneet maat, pohjatutkimustarve ym.), maininta yhteishankkeesta (vesihuolto, sähköverkko, tila, muut), jos muita investointiin kytkeytyviä osapuolia on tiedossa, alustava kustannusarvio, alustava toteutusaikataulu sekä investoinnin hyöty/kustannustarkastelu investointipäätöksentekoa varten. Edellä mainittuja selvityksiä täydennetään tarvittaessa toiminnallisuus-, turvallisuus- ja olosuhdetarkasteluilla tai muilla lisätarkasteluilla.

Kaikista hankkeista laaditaan hankesuunnitelma tai hankekortti ennen kuin hanke voidaan viedä investointiohjelmaan.

Hankesuunnitelma sisältää aina aikaisemmin laaditut tarveselvitykset, tarvittavan hankeryhmän kuvauksen sen jäsenet tehtävittäin, hankkeessa käytettävät konsultit eriteltyinä, hankkeen vaiheistus, toteutuksessa käytettävä hankintamalli/urakkamuoto, laajuus, laatutaso, kustannusarvio, aikataulu ja hankkeeseen liittyvien riskien tarkastelu. Hankesuunnitelma päivitetään aina ennen toteutusta.

Kustannuslaskennassa käytettävät hankevarausten suuruusluokat noudattavat tilahankkeiden hankevarauksia ollen uudishankkeissa lähtökohtaisesti 10 - 15 % sekä peruskorjaushankkeissa ja museaalisissa hankkeissa 20 - 30 %, riippuen mm. kohteen suojeluasteesta.

Infrainvestointiohjelma muodostetaan lähtökohtaisesti hankkeista, joista on laadittu tarveselvitys, hankesuunnitelma tai hankekuvaus. Kaupunkiympäristötoimiala vastaa infrainvestointiohjelman laadinnasta, kaupunginhallituksen konsernijaoston priorisoidessa investointeja.

Päivitetyn tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen mukaiset muutokset koskien tarveselvitysten sekä hankesuunnitelmien hyväksynnän päätösvaltaa, tehdään tarvittavin osin Turun kaupungin hallintosääntöön.

Liite 1Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohje

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohjeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä kiinteistökehitysjohtaja Jouko Turto.

Kv § 36

Liite 1Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohje

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteenä 1 olevan Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohjeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala
tpvKonsernihallinto, asianhallinta


Liitteet:

Kh § 62
Liite 1:Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohje

Kv § 36
Liite 1:Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnittelun menettelyohje