Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus26905.06.201718
Kaupunginvaltuusto13312.06.201718

6476-2017 (014)

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan valitseminen

Tiivistelmä: -

Kh § 269

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen:

Hallintosäännön 179 §:n siirtymäsäännöksen mukaan hallintosäännön 11 §:ää (kaupunkiympäristölautakunta) sovelletaan 1. tammikuuta 2018 lukien. Tätä ennen ympäristötoimialaan ja kiinteistötoimialaan sovelletaan aiemmin hyväksyttyjä hallintosäännön sekä ympäristötoimialan ja kiinteistötoimialan johtosääntöjen määräyksiä.

Aiemman hallintosäännön 22 §:n mukaan lautakuntien ja johtokuntien kokoonpanoon kuuluu 13 kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Kaupunginvaltuusto nimeää yhden jäsenistä lauta- ja johtokunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

valita kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakuntaan 13 jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 2017 sekä

nimetä jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

PäätösKaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakuntaan valitaan 13 jäsentä ja heille kullekin henkilökohtainen varajäsen toimikaudeksi 2017 sekä nimetä jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja seuraavasti:

JäsenVarajäsen
Olli A. ManniMiikka Koski
Ulla-Maija VierimaaHannele Mustonen
Jutta WirénLaura Palmunen
Alvar EuroRasmus Rantanen
Saara IlvessaloRiikka Kevo
Liisa LaukkanenSanna Forsell
Heikki HölttäArtturi Ilmanen
Petra PeltonenMarjatta Sinervo
Ville LintunenTeppo Mäenpää
Elina SandelinLaura Pohjola
Alpo LähteenmäkiJoel Kivirauma
Juha AnttilaUrmas Mikkonen
Seppo MuurinenPerttu Helin

 

Puheenjohtaja

Saara Ilvessalo

Varapuheenjohtaja

Olli A. Manni

Kv § 133

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää nimetä kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakuntaan 13 jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 2017 sekä jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan edellä olevan kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.