1761-2013 (014, 021)

 

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan valitseminen

 

Tiivistelmä: -

 

 

Kh § 461

 

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 6.11.2013:

 

Kaupunginvaltuusto on 25.3.2013 § 59 päättänyt valita toimikaudeksi 2013-2016 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan. Valtuuston päätöksestä valitettiin Turun hallinto-oikeuteen sillä perusteella, että yksikään lautakunnan jäsenistä ei täytä edellytystä, jonka mukaan vähintään yhden lautakunnan jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä tulee edustaa ruotsinkielistä väestönosaa. Kaupunginvaltuusto antoi hallinto-oikeudelle valituksen johdosta lausuntonsa 17.6.2013 § 154 todeten mm. seuraavaa:

 

”Käytössä olevan selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, ettei Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan kokoonpano ole Varsinais-Suomen alueellisen pelastustoimen yhteistoiminnan järjestämisestä annetun valtioneuvoston päätöksen 5.3.2003 liitteenä olevan sopimusehdotuksen mukainen.”

 

Turun hallinto-oikeus on päätöksellään 16.10.2013 kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen 25.3.2013 § 59. Hallinto-oikeus toteaa päätöksensä perusteluissa mm. seuraavaa:

 

”Valtuuston päätöksestä ei ilmene kuka tai ketkä lautakunnan jäsenistä ja tämän tai heidän henkilökohtaiset varajäsenet edustavat ruotsinkielistä väestöä. Valtuusto ei ole myöskään lausunnossaan hallinto-oikeudelle maininnut nimeltä kyseisiä henkilöitä. Valtuuston päätös 25.3.2013 ja lautakunnan kokoonpano ovat valtioneuvoston vahvistaminen ehtojen vastainen. Päätös on siten lainvastainen.”

 

Hallinto-oikeuden päätöksestä ei tule valittaa, sillä hallinto-oikeuden päätös ja sen perustelut ovat linjassa kaupunginvaltuuston antaman lausunnon kanssa.

 

Turun hallinto-oikeuden antaman päätöksen johdosta tulee kaupunginvaltuuston tehdä uusi päätös Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan valitsemisesta.

 

Valtioneuvoston päätöksessä 5.3.2003 todetaan Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan valitsemisesta seuraavaa:   

 

”Turun kaupunginvaltuusto valitsee toimikaudekseen lautakuntaan viisitoista (15) jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Edellä mainittujen jäsenten ja varajäsenten nimeämisessä on noudatettava, mitä valtioneuvoston 5.3.2003 tekemässä päätöksessä on määrätty.

 

Turun kaupunki nimeää lautakuntaan viisi jäsentä ja viisi varajäsentä, muut Turun seutukuntaan kuuluvat kunnat nimeävät yhdessä kolme jäsentä ja kolme varajäsentä, Loimaan seutukuntaan kuuluvat kunnat yhdessä kaksi, Salon seutukuntaan kuuluvat kunnat yhdessä kaksi ja Vakka-Suomen seutukuntaan kuuluvat kunnat yhdessä kaksi jäsentä ja varajäsentä sekä Turunmaan seutukuntaan kuuluvat kunnat yhdessä yhden jäsenen ja yhden varajäsenen.

 

Kuntien on huolehdittava siitä, että lautakunnan kokoonpano sovitetaan kuntalain 81 §:n 4. momentista ilmenevän periaatteen mukaiseksi, lautakunnan kokoonpano täyttää naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain vaatimukset ja että vähintään yksi lautakunnan jäsen ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä edustaa ruotsinkielistä väestöä.

 

Turun kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan siten, että puheenjohtajana on Turun kaupunkia ja varapuheenjohtajana jotakin muuta sopijakuntaa edustava lautakunnan jäsen.”

 

Oheismateriaali 1               Turun hallinto-oikeuden päätös

 

Kaupunginhallituksen ehdotus          

 

Kaupunginvaltuusto päättää

 

merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi,

 

valita toimikaudeksi 2013 - 2016 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakuntaan 15 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä siten, että vähintään yksi lautakunnan jäsen ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä edustaa ruotsinkielistä väestönosaa sekä

 

valita jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan siten, että puheenjohtajana on Turun kaupunkia ja varapuheenjohtajana jotakin muuta sopijakuntaa edustava lautakunnan jäsen.

 

Päätös          Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kv § 204

 

Oheismateriaali 1               Turun hallinto-oikeuden päätös

 

Kaupunginvaltuusto päättää,

 

merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi,

 

valita toimikaudeksi 2013 - 2016 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakuntaan 15 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä siten, että vähintään yksi lautakunnan jäsen ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä edustaa ruotsinkielistä väestönosaa sekä

 

valita jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan siten, että puheenjohtajana on Turun kaupunkia ja varapuheenjohtajana jotakin muuta sopijakuntaa edustava lautakunnan jäsen.

 

Päätös          Kaupunginvaltuusto päätti,

 

merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi,

 

valita toimikaudeksi 2013 - 2016 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakuntaan 15 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä sekävalita jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan siten, että puheenjohtajana on Turun kaupunkia ja varapuheenjohtajana jotakin muuta sopijakuntaa edustava lautakunnan jäsen seuraavasti:

Arvonen Jouni

Uusikaupunki

Ranta Tapio

Vehmaa

Lindell Pia

Turku

Lehmusvaara Eeva

Turku

Sukari Helena

Raisio

Vänni Hanna

Mynämäki

Korhonen Pentti

Turku

Hurme Jyrki

Turku

Rantala Ilkka

Pöytyä

Heilala Tuomas

Naantali

Alanko Kaarlo

Salo

Kotti Minna

Somero

Salo Maija

Masku

Muukkonen Tuula

Raisio

Närvänen Vesa

Turku

Korhonen Laura

Turku

Nurro Kai

Parainen

Suomi Berit

Kemiönsaari

Augustin Heli

Nousiainen

Erkkilä Veikko

Mynämäki

Tolvanen Mika

Turku

Koistinen Antti

Turku

Suominen Jari

Turku

Lempinen Jarmo

Turku

Lehti Timo

Salo

Mikkola Niina

Somero

Raisto-Elo Tanja

Laitila

Virtanen Veli-Matti

Uusikaupunki

Rouhiainen Hannele

Oripää

Uusitalo Ilkka

Loimaa

 

Puheenjohtaja Lindell Pia

 

Varapuheenjohtaja Alanko Kaarlo

 

Ruotsinkielistä väestönosaa edustaa Maija Salo ja hänen varajäsenensä Tuula Muukkonen.

 

Asian käsittely kokouksessa

 

Päätös asiassa tehtiin Huovisen Rosenlöfin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.