Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta1010.02.20146
Kaupunginhallitus9903.03.20141
Kaupunginvaltuusto2810.03.20143

305-2014 (014)

Keskusvaalilautakunnan ilmoitus varavaltuutettujen määrän täydentämisestä

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 10

Hallintolakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Marjo-Riitta Pihlajamäki 29.1.2014:

Vaalilain 93 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on määrättävä valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uusia varavaltuutettuja kuntalain 11 §:n mukaisesti, mikäli valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Lisäksi kuntalain 11 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kunnallisvaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Vaalilain 93 §:n nojalla keskusvaalilautakuntaa on pyydetty määräämään Sinivalkoinen Puolueen ehdokkaista uusi varavaltuutettu, koska kaupunginvaltuusto on 27.1.2014 myöntänyt eron valtuuston 2013–2016 varavaltuutetulle Tiina Liisa Karjalaiselle paikkakunnalta muuton vuoksi.

Yhteislista Sinivalkoiset -sitoutumattomat sijaan tulojärjestyksessä seuraava eli toinen sijaan tulojärjestyksessä on Kari Suursuo.

EhdotusKeskusvaalilautakunta päättää määrätä varavaltuutetuksi sijaan tulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Kari Suursuon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki.

Kh § 99

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi, että keskusvaalilautakunta on päättänyt määrätä yhteislista Sinivalkoiset -sitoutumattomat valtuustoryhmän 2. varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Kari Suursuon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 28

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi, että keskusvaalilautakunta on päättänyt määrätä yhteislista Sinivalkoiset -sitoutumattomat valtuustoryhmän 2. varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Kari Suursuon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoSuursuo Kari
tpvIT-palvelut
tpvKonsernihallinto, hallintopalvelut
tiedTalouspalvelukeskus, palkanlaskenta tiimi 3