Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus51009.12.20136
Kaupunginvaltuusto23216.12.20139

13694-2013 (041)

Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2014

Tiivistelmä: -

Kh § 510

Johtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola 3.12.2013:

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 2.12.2013 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2014 ja taloussuunnitelman vuosille 2014 - 2016.

Kaupungin konsernihallinnossa on valmisteltu ehdotusta vuoden 2014 talousarvion noudattamista koskeviksi määräyksiksi. Määräykset on tarkoitettu kaupunginvaltuuston hyväksyttäviksi. Ne täydentävät muita kuntataloutta koskevia säädöksiä.

Vuoden 2014 määräykset on laadittu siten, että pohjana on ollut vuoden 2013 määräykset. Näihin määräyksiin on kuitenkin tehty muutoksia mm. seuraavista lähtökohdista:

Toimielimien käyttötalous- ja investointiosan määrärahat ja tuloarviot ovat bruttositovia. Aikaisemmin oli käytössä myös nettositovuutta. Liikelaitosten johtokuntia sitoo edelleen liikeylijäämä + poistot sekä korvaus peruspääomasta.

Määräykset on ryhmitelty siten, että osa määräyksistä on tarkoitus saattaa pysyviksi määräyksiksi, joten niitä ei tarvitsisi vuosittain muuttaa. Osa määräyksistä vahvistetaan kullekin talousarviovuodelle erikseen. Esimerkiksi talousarvion sitovuuteen liittyvät määräykset tulisi olla pysyväismääräyksiä ja toiminnan raportointiin ja henkilöstön palkkaukseen liittyvät asiat voisivat olla vuosittain vahvistettavia määräyksiä.

Uutena kohtana määräyksissä on strateginen ohjaus joka velvoittaa mm. strategian jalkautuksen sopimusohjauksen kautta.

Kaupunginhallitus esittänee kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 talousarvion noudattamista koskevat määräykset hyväksyttäväksi liitteen 1 mukaisesti.

Liite 1Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2014

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että vuoden 2014 talousarvion noudattamista koskevat määräykset hyväksytään liitteen 1 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 232

Liite 1Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2014

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että vuoden 2014 talousarvion noudattamista koskevat määräykset hyväksytään liitteen 1 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus


Liitteet:

Kh § 510
Liite 1:Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2014

Kv § 232
Liite 1:Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2014