Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus45711.11.20135
Kaupunginvaltuusto20618.11.20135

4215-2013 (041, 101)

Vuoden 2013 talouden 3. osavuosikatsaus

Tiivistelmä: -

Kh § 457

Johtaja Jukka Laiho ja laskentapäällikkö Seija Liinoja, talouden ja rahoituksen vastuualue 6.11.2013:

 

Tulosennuste

 

Tilikauden alijäämä on kolmannen talousennusteen mukaan 0,1 milj. euroa.

 

Tulosennuste on parantunut syyskuussa annetusta tilikauden toisesta ennusteesta 10,6 milj. euroa. Syyskuun ennusteessa alijäämäksi ennustettiin 10,7 milj. euroa. Käyttötalouden nettomenoja saataneen supistettua toimialojen ennusteiden perusteella 6,4 milj. euroa edellisestä ennusteesta. Käyttötalouden nettomenot tulevat kuitenkin kokonaisuudessaan ylittämään yhteensä 8,5 milj. eurolla vahvistetun talousarvion. Keskeiset syyt poikkeamille ovat hyvinvointitoimialan ja sivistystoimialan nettomenojen ylityksissä.

 

Mikäli talous toteutuu ennusteen mukaan, kasvavat nettotoimintakulut (toimintakate) 48,4 milj. euroa (5,0 prosenttia) verrattuna tilinpäätökseen 2012. Toimintakulujen kasvun taustalla ovat lastensuojelun ostopalvelujen ja erikoissairaanhoidon ostopalvelujen kasvu. Heikko työllisyystilanne kasvattaa työmarkkinatuen kuntaosuuksia viime vuoteen verrattuna. Hyvinvointitoimialan toimintakulut kasvaisivat 6,0 prosenttia ja nettotoimintakulut 6,8 prosenttia talousennusteen toteutuessa. Sivistystoimialan nettotoimintakulujen kasvuennuste on 2,4 prosenttia.

 

Verotuloennustetta ei ole tarkistettu syyskuussa annetusta ennusteesta. Verotuloja arvioidaan kertyvän 670,0 milj. euroa eli 10,0 milj. euroa budjetoitua enemmän. Tästä noin 8,0 milj. euroa on arvioitu kertaluonteiksi jäännösverojen tilitysten aikaistamisesta johtuvaksi verotuloksi. Kuntaryhmän jako-osuuden muutoksesta aiheutuva verotulojen kasvu arvioidaan noin 7,0 milj. euroksi, mutta epävarmaa on lisätulon kohdistuminen kuntien välillä lopullisessa verotuksessa. Ilman edellä mainittuja eriä verotulot jäänevät alle budjetoidun. Valtionosuustuloennuste on 345,1 milj. euroa, mikä alittaa 0,6 milj. eurolla budjetoidun. Verorahoituksen kasvuksi vuoteen 2012 verrattuna tulisi 30,6 milj. euroa (+ 3,1 %). Verorahoituksen kasvussa on mukana kasvuun poikkeuksellisesti vaikuttava em. verotulojen tilityskäytännön muutos.

 

Tilikauden 2013 vuosikate on ennusteen mukaan 21,4 milj. euroa, mikä toteutuessaan olisi 2,6 milj. euroa budjetoitua suurempi. Verorahoituksen ylitys kattaa nettomenojen ylityksen. Lisäksi tulorahoitusta talousarvioon verrattuna parantaa nettorahoitustuottojen ennustettu ylittyminen 1,7 milj. eurolla.

 

Ennusteen satunnaisiin tuottoihin sisältyy vuoden 2013 alusta yhtiöitetyn satamaliikelaitoksen liiketoiminnan kaupasta kertyvät myyntivoitot. Myyntivoiton määrä tarkentuu tilinpäätöksen yhteydessä. Nyt satunnaisina tuottoina ennustetaan satamaliiketoiminnan myynnistä toteutuvan 30,7 milj. euroa.

 

Tilikauden tulos on ennusteen mukaan 4,5 milj. euroa alijäämäinen.

 

Tulosta lisää satamaliikelaitoksen taseeseen sisältyneen 2,7 milj. euron määräisen poistoeron tuloutus. Poistoeron, varausten ja rahastojen muutosten jälkeen tilikauden alijäämäennuste on 0,1 milj. euroa.

 

Alijäämäennuste ilman satamaliikelaitoksen liiketoiminnan myynnistä kirjattavaa satunnaista myyntivoittoa ja verotulojen tilitysten aikaistamista sekä satamaliikelaitoksen poistoeron tuloutusta on 41,5 milj. euroa alijäämäinen.

 

Investoinnit ja omaisuuden luovutukset

 

Talousennusteen mukaan kaupunki investoi vuonna 2013 yhteensä 129,6 milj. eurolla. Kiinteistöliikelaitoksen investointimenot ovat 78,6 milj. euroa. Kiinteistöliikelaitos on ensimmäisen ennusteen jälkeen tarkistanut vuoden 2013 investointiohjelmansa ja karsinut tai siirtänyt investointikohteita. Nyt tehdyn ennusteen mukaan talousarvion investointimenot alittuisivat 0,7 milj. euroa.

 

Investointimenoihin sisältyy 25,0 milj. euron osakepääomasijoitus kaupungin kokonaan omistamaan Turun Satama Oy:öön.

 

Suurimmat yksittäiset tilarakennusinvestoinnit ovat työkeskuksen uudisrakennus sekä Braheskolan, Hirvensalon II koulukiinteistön sekä Kellonsoittajankadun päiväkodin uudisrakennukset. Peruskorjausinvestoinneista suurimpia ovat Runosmäen vanhainkodin A-, B- ja C – osien peruskorjaus sekä Kerttulin koulu, Puolalan koulun ja Puolamäen lukion peruskorjaukset.

 

Omaisuuden luovutustuloja toteutuu ennusteen mukaan 70,5 milj. euroa. Omaisuuden luovutustulot alittuvat 36,6 milj. euroa. Luovutustulojen alituksesta 30,7 milj. euroa selittyy satamaliikelaitoksen liiketoimintakaupan poikkeavasta käsittelystä talousarviossa ja tilinpäätöksessä. Tulorahoituksen korjauserä alittuu vastaavasti. Satamaliikelaitoksen liiketoiminnan kauppa on toteutunut päätösten mukaisena. Kiinteistöliikelaitos ennustaa, että sille annettu myyntitavoite ei toteudu kokonaisuudessaan ja tavoitteesta jäädään 5,8 milj. euroa.

 

Rahoitus

 

Tilikauden 2013 varsinaisen toiminnan tulorahoitus tulee nyt tehdyn ennusteen mukaan parantumaan noin 7,4 milj. euroa verrattuna syyskuun talousennusteeseen. Tulorahoitus toteutuisi 21,4 milj. euroa positiivisena.

 

Investointeja toteutetaan ennusteen mukaan 129,6 milj. eurolla. Omaisuuden luovutustuloja toteutunee 70,5 milj. euroa. Tulorahoituksella katetaan 17,0 prosenttia investoinneista.

 

Toiminnan ja investointien nettokassavirta aiheuttaa tilinpäätösennusteen mukaan 17,2 milj. euron lainarahoitustarpeen.

 

Pitkäaikaisia antolainoja myönnetään vuoden aikana 87,9 milj. euroa. Antolainaukseen sisältyy Turun Satama Oy:lle satamaliiketoiminnan hankinnan rahoitusta varten myönnetty 59,8 milj. euron laina. Liiketoiminnan myynnistä saadut tulot sisältyvät satunnaisiin tuloihin ja omaisuuden luovutustuloihin, joten järjestelyllä ei ollut kassavaikutusta.

 

Ennusteessa kaupungin lainakannan kasvuksi on merkitty 85,3 milj. euroa. Pitkäaikaista lainaa arvioidaan nostettavan 4,7 milj. euroa vähemmän kuin mitä kaupunginvaltuuston myöntämä lainannostovaltuus mahdollistaa. Lainakanta tulee ennusteen mukaan olemaan vuoden päättyessä 509,0 milj. euroa (2.821 euroa/asukas).

 

Tilinpäätösennusteen mukaan maksuvalmius heikkenee noin 9,1 milj. euroa.

 

Kaupunginhallitus, konsernihallinto ja palvelukeskukset:

 

Kaupunginhallituksen, konsernihallinnon ja palvelukeskusten yhteenlaskettujen toimintamenojen ennuste on 112,6 milj. euroa ja toimintatulojen ennuste on 51,6 milj. euroa. Toimintatuotot tulevat ennusteen mukaan alittumaan 1,6 milj. euroa. Toimintakulut oikaistuna Valmistus omaan käyttöön – erällä alittuu 4,9 milj. euroa. Kaupunginhallituksen nettomenot alittuvat 3,3 milj. eurolla.

 

Kaupunginhallituksen toimintakulut alittuvat ennusteen mukaan 7,2 milj. euroa. Alitukseen vaikuttaa mm. ammattikorkeakoulun Kampus-hankkeen suunnittelu- ja hankintamenettelyn toteutuminen toisella tavalla kuin talousarvion laadintavaiheessa arvioitiin. Vuodelle 2013 Kampus – hankkeeseen varatuista suunnittelurahoista säästyisi 2,0 milj. euroa. Vastaavasti valmistus omaan käyttöön – erä alittuu. Kaupungin yhteisiin tietojärjestelmien kehittämishankkeisiin varatuista määrärahoista ennustetaan säästyvän tänä vuonna noin 0,5 milj. euroa osittain hankkeiden viivästymisen johdosta (esim. SAP HR, sähköinen asiointi- ja hallintopalvelun kehittämishanke). Kaupunginhallituksen Eläkevaraukset – määräraha ylittynee 0,9 milj. eurolla. Ylitys aiheutuu satamaliikelaitokselta kaupungin vastuulle jääneistä eläkemenoperusteista KuEL-maksuista, joita ei talousarvion laadintavaiheessa ollut tiedossa. Muiden kustannuspaikkojen säästöt kattavat em. ylityksen. Yhteensä nettomenojen säästöä toteutunee palvelukeskuksissa 1,7 milj. euroa, konsernihallinnon ryhmissä ja vastuualueilla 0,5 milj. euroa ja käyttötalousinvestoinneissa ja hankkeissa sekä edelleen jaettavissa määrärahoissa yhteensä 1,2 milj. euroa.

 

Investointiosassa säästöjä arvioidaan kertyvän yhteensä 1,3 milj. euroa. Tästä suurin 0,5 milj. euroa säästö toteutunee IT-palveluiden investointisäästönä. Pikaraitiotiensuunnitteluun varatusta rahasta kaupunginhallituksen toimielimen alla säästyy 0,4milj. euroa, koska se talousarviosta poiketen toteutuu Ympäristötoimessa.

 

Kaupunginhallituksen omarahoitusosuudet alittuvat ennusteessa 0,8 milj. euroa.

 

Hyvinvointitoimiala:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan toimintamenojen ennuste on 665,5 milj. euroa. Ylitys talousarvioon verrattuna tulisi olemaan 13,4 milj. euroa. Toimintatuottoja kertyy ennusteen mukaan 76,8 milj. euroa, joka alittaisi talousarvion 0,8 milj. eurolla. Nettomenojen ennuste on yhteensä 588,7 milj. euroa. Nettomenoja ennustetaan syntyvän 14,2 milj. euroa enemmän kuin talousarvioon on merkitty. Syyskuussa annetussa talousennusteessa nettomenojen ylitykseksi ennustettiin 18,6 milj. euroa.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 29.10.2013 § 230 käsitellyt hyvinvointitoimialan talousennusteen ja kaupunginhallituksen 16.9.2013 § 377 edellyttämän selvityksen ja päättänyt lähettää se kaupunginhallitukselle. Sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle tullaan tekemään lisämäärärahaesitys lokakuun tietojen perusteella tehtävän ennusteen jälkeen.

 

Hyvinvointitoimialan johtaja Riitta Liuksa:

 

Tammi-syyskuun ennusteen perusteella poikkeama menojen osalta on 13,4 milj. euroa ja tulojen vajaus on noin 0,8 milj. euroa eli nettona 14,2 milj. euroa. Suurin poikkeama on sosiaalityön tulosalueella lastensuojelun ostopalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdepalveluissa. Edelliseen ennusteeseen nähden lastensuojelun ostopalveluiden ennustetta on pienennetty, koska ostopalveluista aiheutuvia kuluja ei kohdennu kokovuotisesti siinä määrin kuin mitä aikaisemmin on arvioitu. Lisäksi tuloerien tehostettuun perintään panostetaan ja vaikutuksen arvioidaan olevan jopa 0,5 milj. euroa vuositasolla. Uusien huostaan otettujen lasten määrä 1-9/2013 on ollut yhteensä 50.

 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Turun maksuosuuden ja Turun oman talousarvion välillä on 5 milj. euron ero, edelliseen ennusteeseen nähden sairaanhoitopiirin maksuosuus on pienentynyt noin 1,4 milj. euroa.

 

Kuntoutumispalveluiden haasteena on työmarkkinatuen kuntaosuus (ennuste nyt 12,7 milj. euroa/v) ja heikko työllisyystilanne sekä vammaispalveluiden kustannusnousu (volyymikasvu ja korotukset).

 

Vanhustenhuollon tuloerä jää vajaaksi osittain budjetointivirheen ja osittain ostopalveluiden maksutulojen merkittävän laskun takia, mutta vaje on pienentynyt alkuvuodesta merkittävästi.

 

Säästötoimenpiteiden vaikutukset näkyvät vasta viiveellä (rakennemuutos) ja todentaminen on vaikeaa eivätkä ne poista ylitysuhkaa v. 2013.

 

Sivistystoimiala:

 

Sivistystoimialan nyt antama toimintamenojen ennuste on 304,0 milj. euroa. Toimintamenojen ylitys talousarvioon verrattuna nyt tehdyssä ennusteessa on 5,3 milj. euroa. Toimintatuottoja kertyy ennusteen mukaan 28,4 milj. euroa, joka ylittäisi talousarvion 2,3 milj. eurolla. Ensimmäisessä talousennusteessa nettomenojen ylitykseksi ennustettiin 6,1 milj. euroa ja toisessa talousennusteessa 4,0 milj. euroa. Nettomenojen ylitykseksi ennustetaan nyt 2,9 milj. euroa. Ylitysennuste on pienentynyt syyskuussa annetusta 1,1 milj. eurolla.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta on 9.10.2013 § 171 käsitellyt kaupunginhallituksen 16.9.2013 § 377 edellyttämän selvityksen kaupunginhallitukselle sivistystoimialan toimista talousarviossa pysymiseksi ja päättänyt lähettää sen kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan vastuualueella eli sivistystoimialalla toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet varsin hyvin. Yleissivistävän koulutuksen palveluverkossa on tapahtunut muutoksia 1.8.2013 lukien aiempien päätösten perusteella.

 

Ammatillisen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kysyntä on kasvanut, joka näkyy siinä, että taloudelliset tavoitteet eivät ole täysin toteutumassa. Talousarvion tulot ja menot ovat ylittymässä. Tämä näkyy siinä, että netto ylittyy noin 2,9 miljoonaa euroa.

 

Konsernin kannalta osa ylityksestä kompensoituu valtionosuuksien kasvuna, koska ammatillisen koulutuksen valtionosuusjärjestelmä on suoritusperusteinen. Lautakunta ja toimialajohtaja ovat 14.8., 11.9. ja 9.10.2013 korostaneet, että tulosalueiden tulee kaikin tavoin noudattaa kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvion jakoa tulosalueille eikä talousarvion ylittäminen ole hyväksyttävää. Mikäli tiukka taloudenpito edellyttää strategisten tai operatiivisten sopimusten muuttamista, tulee asia saattaa viipymättä lautakunnan käsittelyyn.

 

Vapaa-aikatoimiala:

 

Kulttuurilautakunnan toimintatuotot ylittyvät ennusteen mukaan 0,9 milj. euroa ja toimintakulut 0,8 milj. euroa. Nettomenot alittuvat 0,2 milj. eurolla. Nettositovia yksikköjä ovat Kaupunginorkesteri ja konserttitalo sekä Kaupunginteatteri ja Museopalvelut. Nettositovista yksiköistä kaupunginorkesteri ja konserttitalo sekä museokeskus ennustavat saavuttavansa talousarviotavoitteensa. Museokeskuksen nettomenoennuste on budjetin mukainen. Kaupunginorkesteri ja konserttitalo nettomenot jäävät ennusteen mukaan 0,2 milj. euroa budjetoitua pienemmiksi. Kaupunginteatterin talousennusteen mukaan nettomenot ylittyvät vajaat 0,08 milj. euroa.

 

Liikuntalautakunnan toimintatuotot alittuvat 0,241 milj. euroa ja toimintamenot alittuvat 0,291 milj. euroa. Nettomenot toteutuvat lähes budjetoidusti.

 

Nuorisolautakunnan toimintamenot ja toimintatulot ylittyvät kummatkin 0,1 milj. euroa. Nettomenot toteutuvat budjetin mukaisesti.

 

Vapaa-aikatoimialan johtajan varahenkilö Annina Lehtiö-Vainio:

 

Vapaa-aikatoimialan lautakuntien toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat suunnitelmien mukaisesti. Toimintaympäristössä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia talousarvion laadinnan jälkeen. Toimialan toimintakate on talousarvioon nähden 227 000 euroa parempi.

 

Tulojen ennustetaan ylittyvän 835 000 eurolla. Ylitys koostuu pääosin ulkopuolisten myöntämistä avustuksista ja arkeologisista kaivauksista. Teatterin talousennuste on nyt miinusmerkkinen (n. 75.000 euroa), mutta talousarvion mukainen tulos on mahdollista vielä saavuttaa, kunhan myynti pysyy budjetoituna ja näytösten peruuntumisia ei enää tule.

Työvoiman käytön ylittyminen tavoiteluvusta johtuu pääosin kaupunginteatterin musikaaleihin palkatusta keikkaluontoisesta henkilökunnasta. Teatterin vakituisen henkilökunnan määrä ei ole lisääntynyt. Merkittävää alenemaa on tapahtunut museon työvoiman käytössä ja pientä laskua on myös nuorison ja kirjaston palvelualueilla.

 

Käyntikerrat ovat kasvaneet vuoteen 2012 verrattuna orkesterissa, kirjastoissa, museoissa, leirialueilla ja maauimaloissa.

 

Kiinteistötoimiala:

 

Kiinteistötoimialalla toimivan sitovat tulostavoitteet (liikeylijäämä + poistot sekä korvaus peruspääomasta) toteutuvat ennusteen mukaan 2,5 milj. euroa budjetoitua paremmin.

 

Kiinteistöliikelaitoksen investoinnit tulevat ennusteen mukaan olemaan 78,6 milj. euroa. Kolmannen ennusteen mukaan investoinnit jäävät 0,7 milj. euroa alle suunnitellun investointitason.

 

Kiinteistötoimiala on laatinut kaupunginhallituksen 16.9.2013 § 176 edellyttämän selvityksen loppuvuoden aikana toteutettavista myynneistä. Selvityksen mukaan vuoden 2013 aikana todennäköisesti toteutuvien myyntien ennuste on yhteensä 13,8 milj. euroa. Lisäksi on tehty päätöksiä omaisuuden luovutuksista noin 2,0 milj. euron arvosta. Näiden luovutusten toteutumiseen vuoden 2013 aikana liittyy kiinteistötoimialan antaman selvityksen mukaan epävarmuutta.

 

Myyntituloennuste on 1,1 milj. euroa syyskuussa annettua ennustetta pienempi. Luovutustulot jäävät 5,8 milj. euroa alle talousarviotavoitteen ennusteen toteutuessa.

 

Liikelaitosjohtaja Jouko Turto:

 

Kiinteistötoimialan toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Investointimenot toteutuvat kokonaisuutena alle talousarvion. Maankäyttösopimustuloja saadaan talousarviota enemmän. Taloudellisten tavoitteiden osalta kiinteistöjen myyntien toteutuma jää budjetoitua pienemmäksi.

 

Tonttikauppoja toteutuu vähän, koska uudistuotannon aloituksia ei juurikaan ole näköpiirissä. Taloustilanteen epävarmuudesta, asiakkaiden varovaisuudesta ja rahoituslaitosten tiukentuneesta lainanannosta johtuen asuntokauppa on hiljentynyt merkittävästi.

 

Suikkilantien parantaminen -hanke valmistuu tarkentuneen aikataulun perusteella vuonna 2014 (urakkasopimuksessa valmistumisajankohta syksy 2013). Tämä aiheuttaa poikkeaman rahoituslaskelmassa verrattuna talousarvioon.

 

Ympäristötoimiala:

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan nettomenot toteutuvat ennusteen mukaan 7,6 milj. euron suuruisena ja poikkeamia talousarvioon ei ole tiedossa. Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan nettomenoennuste on 17,4 milj. euroa ja nettomenojen alitukseksi ennustetaan 0,2 milj. euroa. Liikennöintimenoista arvioidaan säästyvän 0,5 milj. euroa. Lipputulot alittunevat 0,3 milj. euroa. Rakennuslautakunnan nettomenot toteutuvat budjetin mukaisesti 0,1 milj. euron suuruisena. Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnan toimintatuotot ja – kulut toteutuvat ennusteen mukaan 0,15 milj. euron suuruisena ja nettomenona kaupungille ei synny.

 

Ympäristötoimialan toimialajohtaja Markku Toivonen:

 

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan käyttötalous toteutuu talousarvion puitteissa. Poikkeamia ei ole tiedossa. Ruissalon Tammenterhon investointiin varattua 100.000 euron määrärahaa ei käytetä vuonna 2013, koska puutarhayhteistyö Turun yliopiston ja Suomen yliopistokiinteistöjen kanssa on viivästynyt. Kaavoitusohjelmassa esitetyt tuotannolliset tavoitteet toteutuvat pääosin. Osin valmistuu asemakaavoja ohjelmoinnin ulkopuolelta, kuten valitusten jälkeen kumoutuneet Kauppatorin ja Torinkulman asemakaavat. Skanssin asemakaavoitus on hidastunut erillisselvitysten johdosta esimerkiksi ennakoitua huonomman maaperän johdosta. Useimmissa kaavoissa joudutaan laatimaan lisäselvityksiä. Natura – selvityksiä ja vaikutusten arviointeja laaditaan Lentokentän ympäristössä ja Hirvensalossa, turvallisuusselvityksiä Ratapihan ympäristössä. Linnakaupungin asemakaavojen valmistelu odottaa laajaa Hule -vesiselvitystä, jonka tarkoitus valmistua vuoden loppuun konsulttityönä. Yleiskaava 2035 tavoitteet käsiteltiin kaupunginhallituksessa vasta nyt syksyllä 2013, vaikka raportti valmistui jo vuoden 2012 lopulla.

 

Tämänhetkisten tietojen perusteella joukkoliikennelautakunnan liikennöintimenoista tulee säästymään arviolta 500.000 euroa johtuen mm. siitä, että linja-autoliikenteen kokonaiskustannusindeksi on noussut odotettua maltillisemmin. Lipputulojen arvioidaan alittuvan 300.000 euroa.

 

Rakennuslautakunnan ja Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnan toiminta ja talous toteutuvat talousarvion mukaan.

 

Ammattikorkeakoulun hallitus:

 

Turun Ammattikorkeakoulun nettomenojen oletetaan alittuvan varovaisesti arvioituna vähintään 1,5 milj. euroa. Vuoden 2013 nettomenoiksi ennustetaan 61,3 milj. euroa.

 

Rehtori Juha Kettunen:

 

Turun ammattikorkeakoulun talous on vahvempi kuin koskaan aiemmin. Talouden seurantaraportti 1.1. - 30.9.2013 osoittaa, että nettomenojen /toimintakatteen toteutumisprosentti on 71,1 %, joka on pienempi kuin ajan kulumista vastaava prosentti 75 %. Tämä tarkoittaa noin 2.4 miljoonan euron nettosäästöä, jonka arvioidaan nousevan edelleen jatkuvien säästöponnisteluiden vuoksi noin 3 miljoonaan euroon vuoden loppuun mennessä. Mikäli ammattikorkeakoulun vuoden 2013 aikana saavuttama nettosäästö huomioidaan Turun ammattikorkeakoulu Oy:n pääomittamisessa vuodesta 2014 alkaen kaupunginjohtajan 9.4.2013 tekemässä päätöksessä ja ammattikorkeakoulun hallituksen 11.9.2013 tekemässä esityksessä mainitulla tavalla, Turun ammattikorkeakoulu on vakavarainen ottaen lisäksi huomioon aiempien vuosien valtion rahoituksesta kertynyt 15 miljoonan euron investointirahasto. Opetus- ja kulttuuriministeriö edellyttää maksuvalmiuden ohella vakavaraisuutta toimiluvan saamiseksi vuodesta 2014 alkaen.

 

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta

 

Aluepelastuslautakunnan taloudelliset tavoitteet toteutuvat lähes budjetoidusti. Nettotulot ovat 1,6 milj. euroa ja sillä rahoitetaan vuoden 2013 nettoinvestoinnit.

 

Pelastusjohtaja Jari Sainio:

 

Toiminta toteutuu palvelutasopäätöksen mukaisesti ja talous toteutunee suunnitellusti. Talousarvioon budjetoidut investointihankintavarojen allokointi toimintakatteen puitteissa (1,6 M€) näyttäisi myös toteutuvan suunnitellusti.

 

Vesiliikelaitos:

 

Vesiliikelaitoksen sitovat tulostavoitteet (liikeylijäämä + poistot sekä korvaus peruspääomasta) saavutetaan ennusteen mukaan. Investointibudjetin ennustetaan alittuvan 1,3 milj. euroa uudisinvestointien jäädessä budjetoitua alhaisemmaksi.

 

Liikelaitosjohtaja Irina Nordman:

 

Netto-ohjeluku toteutunee talousarvion mukaisesti. Menot ovat kohdentuneet hieman talousarviosta poiketen. Palvelujen ostoissa saavutetaan säästöjä, mutta aineissa ja tarvikkeissa menot ovat talousarviota suuremmat Halisten vesilaitoksen aktiivihiilten vaihdon vuoksi. Tulot toteutunevat hieman talousarviota parempana. Investointiohjelma ei toteudu uudisrakentamisen osalta (Kiton kilpailuttamat hankkeet).

 

Liite 1   Osavuosikatsaus 3/2013

 

Talouden ja rahoituksen vastuualue lähettää vuoden 2013 kolmannen osavuosikatsauksen kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 7.11.2013:

Tilikauden kolmas talousennuste näyttää, että käyttötalouden ylitysennusteet ovat pienentymässä hyvinvointitoimialan ja sivistystoimialan erilaisin toimenpitein. Käyttötalouden nettomenoennuste on supistunut noin 6,4 milj. eurolla syyskuussa annettuun ennusteeseen verrattuna. Myönteistä kehityksestä huolimatta talouden tasapainottamisessa on edelleen tehtävää. Kaupungin käyttömenot kasvavat ennusteen mukaan 4 prosenttia ja nettomenot 5 prosenttia. Hyvinvointitoimialan nettomenojen kasvu on 6,8 prosenttia. Menojen kasvu kokonaisuutena ylittää sekä valtakunnallisen että kaupungin itsensä asettaman tasapainotavoitteen mukaisen kasvun. Jatkossa on kiinnitettävä huomiota toimintakatteeseen vaikuttaviin eriin ja toimenpiteisiin.

Käyttötalouden nettomenot ylittyvät edelleen 8,5 milj. euroa. Hyvinvointitoimialan nettomenojen ylitysennuste on 14,2 milj. euroa. Sivistystoimialan nettomenojen ylitysennuste on 2,9 milj. euroa. Verotulojen ennustettu ylitys ei kata hyvinvointitoimialan ja sivistystoimialan ylityksiä. Vuosikate on toisen talousennusteen mukaan 21,4 milj. euroa positiivinen, mikä 2,6 milj. euroa budjetoitua parempi Vuosikate kattaa poistoista kuitenkin vain vajaat 38 prosenttia. Tilikauden tulos rakentuu satunnaisten ja kertaluonteisten tuottojen varaan. Alijäämäksi ilman satunnaisia ja kertaluonteisia tuottoja on muodostumassa 41,5 milj. euroa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 29.10.2013 § käsitellyt hyvinvointitoimialan talousennusteen ja kaupunginhallituksen 16.9.2013 § 377 edellyttämän selvityksen. Lautakunnan päätöksen mukaan kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle tullaan tekemään lisämäärärahaesitys lokakuun tietojen perusteella tehtävän ennusteen jälkeen. Hyvinvointitoimialan tulee jatkaa uudistusprosesseja, joilla resursseja voidaan uudelleen kohdentaa yli tulosaluerajojen ja joilla koko toimialan tuottavuutta nostetaan. Sairaanhoitopiirin menojen ennakoidaan kasvavan enemmän kuin kaupungille esitetty keskimääräinen kasvutavoite on. Kaupungin ja sairaanhoitopiirin yhteisten palveluketjujen toimivuutta tulee edelleen parantaa. Edelleen sairaanhoitopiirin tulee tehostaa toimintojaan Turun ja muiden kuntien maksuosuuden kasvun hillitsemiseksi. Kuntien laskutusta voidaan laskea, jos muutosmahdollisuuksiin tartutaan yhteishankkeina että sairaanhoitopiirin toimesta. Turun kaupungin ja sairaanhoitopiirin johto käyvät säännöllistä vuoropuhelua tuottavuutta edistävien toimenpiteiden tunnistamiseksi ja toteuttamiseksi.

Sivistystoimialan ennusteeseen sisältyy vielä 2,9 milj. euron nettoylitys. Kasvatus- ja opetuslautakunta on edellyttänyt kaupunginhallitukselle antamassaan selvityksessä, että lautakunnan päätöksiä talousarviossa pysymiseksi tulee noudattaa.

Kiinteistötoimiala ei pysty antamansa selvityksen mukaan saavuttamaan omaisuuden myyntitulotavoitetta. Ennusteen mukaan luovutustulot jäävät 5,8 milj. euroa alle tavoitteen. Alitus voi vielä kasvaa, jos osa ennusteeseen sisältyvistä myyntipäätöksistä toteutuu vasta vuoden 2014 puolelle.

Oheismateriaali 1Kasvatus- ja opetuslautakunta 9.10.2013 § 171

Oheismateriaali 2Sosiaali- ja terveyslautakunta on 29.10.2013 § 230

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä osavuosikatsauksen 3/2013 tiedokseen.

Kaupunginhallitus päättää lisäksi merkitä tiedokseen kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen 9.10.2013 § 171 (Selvitys kaupunginhallitukselle sivistystoimialan toimista talousarviossa pysymiseksi) sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 29.10.2013 § 230 (Sosiaali- ja terveyslautakunnan kesäkuussa 2013 tekemien tehostamis- ja säästötoimenpiteiden vaikutukset ja kustannussäästöjä tuottavat toimenpiteet loppuvuonna 2013).

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että osavuosikatsaus 3/2013 merkitään tiedoksi

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä johtaja Jukka Laiho.

Kv § 206

Liite 1Osavuosikatsaus 3/2013

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä osavuosikatsauksen 3/2013 tiedoksi.

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus


Liitteet:

Kh § 457
Liite 1:Osavuosikatsaus 3/2013

Kv § 206
Liite 1:Osavuosikatsaus 3/2013