Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2009-20123417.04.20135
Kaupunginhallitus21529.04.20131
Kaupunginvaltuusto9206.05.20133

12025-2012 (045)

Tarkastuslautakunnan raportti: Varhaiskasvatuksen arviointi

Tiivistelmä: -

Tlk2009- § 34

Revisiotoimisto 12.4.2013:

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2012 / 2013 työsuunnitelman yhtenä aiheena on ollut Turun kaupungin varhaiskasvatuksen arviointi.

 

Arvioinnin tavoitteena on ollut kartoittaa Turun kaupungin järjestämien varhaiskasvatuksen palveluiden nykytilaa ja nostaa esiin palveluiden kehittämiskohteita. Arviointi käsittelee varhaiskasvatuksen palveluiden järjestämistä, rakennetta ja palveluohjausta. Arvioinnissa tarkastellaan varhaiskasvatuksen toimintaa kokonaisuutena ja valtuuston asettamien tavoitteiden näkökulmasta.

 

Tarkastuslautakunta on revisiotoimiston avustuksella perehtynyt syksyn 2012 ja kevään 2013 aikana varhaiskasvatusta käsitteleviin kaupungin asiakirjoihin ja muihin keskeisiin materiaaleihin sekä haastatellut Turun kaupungin luottamushenkilöitä ja virkamiehiä. Näiden selvitysten ja haastattelujen pohjalta on laadittu raportti varhaiskasvatuksen arvioinnista. Raportti ei ole tarkastellun asian osalta lopputulos, vaan raportissa esitettyjen asioiden osalta vuoropuhelua tulee jatkaa myös raportoinnin jälkeen.

 

Oheismateriaali 1               Raporttiluonnos 11.4.2013: Varhaiskasvatuksen arviointi

EI JULKISUUTEEN, JulkL 6 §

(Jaetaan paperisena, erillisenä niteenä tarkastuslautakunnalle)

Raportti tulee julkiseksi, kun asia jota raportti koskee, on tarkastuslautakunnassa käsitelty loppuun ja pöytäkirja on tarkastettu.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä raportin.

Tarkastuslautakunta päättää lähettää raportin kaupunginvaltuustolle tiedoksi esittäen, että kaupunginvaltuusto lähettää raportin kaupunginhallitukselle ja kasvatus- ja opetuslautakunnalle tarvittavia toimenpiteitä varten.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösTarkastuslautakunnalle jaettiin kokouksessa pöydälle päivitetty raporttiluonnos 16.4.2013.

Oheismateriaali 2Raporttiluonnos 16.4.2013: Varhaiskasvatuksen arviointi

EI JULKISUUTEEN, JulkL 24 § 15)

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä raportin muutoksin.

Tarkastuslautakunta päätti lähettää raportin kaupunginvaltuustolle tiedoksi esittäen, että kaupunginvaltuusto lähettää raportin kaupunginhallitukselle ja kasvatus- ja opetuslautakunnalle tarvittavia toimenpiteitä varten.

Lisäksi tarkastuslautakunta päätti, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

Liite 1Hyväksytty raportti 17.4.2013: Latua Lapsille -Turun kaupungin varhaiskasvatuksen arviointi

 

Kh § 215

Oheismateriaali 1Hyväksytty raportti 17.4.2013: Turun kaupungin varhaiskasvatuksen arviointi

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan raportin ja lähettää raportin kaupunginhallitukselle ja kasvatus- ja opetuslautakunnalle tarvittavia toimenpiteitä varten.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.

Kv § 92

Oheismateriaali 1Hyväksytty raportti 17.4.2013: Turun kaupungin varhaiskasvatuksen arviointi

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan raportin ja lähettää raportin kaupunginhallitukselle ja kasvatus- ja opetuslautakunnalle tarvittavia toimenpiteitä varten.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian käsittely kokouksessa

Li Andersson Muukkosen kannattamana teki seuraavan ponsiehdotuksen:

Kaupunginvaltuusto haluaa erityisesti kiinnittää huomiota tarkastuslautakunnan varhaiskasvatuksen "Laatua lapsille"-arviointiraportissa esitettyihin tietoihin mitä tulee subjektiivisen päivähoito-oikeuden toteutumatta jäämiseen, palveluiden saatavuuden epätasa-arvoon eri kaupunginosissa, palvelutarpeen kasvuun sekä päivähoidon tilojen kuntoprosentista.

Kaupunginvaltuusto painottaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden toteutumisen tärkeyttä lakisääteisenä kunnallisena peruspalveluna ja esittää siksi pontenaan, että kaupunginhallitus sekä kasvatus- ja opetuslautakunta ryhtyy toimenpiteisiin erityisesti 4 kuukautta ylittävien jonojen purkamiseksi, palveluiden kattavuuden parantamiseksi erityisesti itäisellä palvelualueella sekä uudisrakennusten toteuttamiseksi vastauksena kasvavaan palvelutarpeeseen.

Valtuusto esittää huolensa raportissa ilmenneisiin eroihin päivähoidon kattavuusprosentin osalta. Alimmat kattavuusprosentit ovat pohjoisella ja itäisellä palvelualueella, ja itäisellä palvelualueella on muita alueita selkeästi pitempi 4 kuukautta ylittävä jono. Investointisuunnitelmasta käy ilmi että itäiselle alueelle ei ole vireillä yhtään uudishanketta, ja pohjoiselle palvelualueelle vain yksi. Erityistä huomiota on siksi kiinnitettävä itäisen palvelualueen varhaiskasvatuksen palveluiden saavutettavuuden parantamiseen sekä paikkamäärän lisäämiseen sillä alueella.

Ponsiehdotus päätettiin saattaa kaupunginhallituksen tietoon.

Yrttiaho Heikkilän kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan raportin ja lähettää raportin kaupunginhallitukselle ja kasvatus- ja opetuslautakunnalle tarvittavia toimenpiteitä varten. Kaupunginvaltuusto kiinnittää kaupunginhallituksen ja lautakunnan huomiota erityisesti siihen, että kuten tarkastuslautakunnan raportista (s.39) käy ilmi, varhaiskasvatuksen jono rikkoo lakia lasten päivähoidosta. Tilanne on jatkunut jo pitkään. Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus ja lautakunta ryhtyvät välittömästi toimenpiteisiin laittoman tilanteen korjaamiseksi.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät "jaa", jos "ei" voittaa Yrttiahon ehdotus on tullut hyväksytyksi.  Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä 58 valtuutettua kannatti kaupunginhallituksen ehdotusta ja 9 valtuutettua kannatti Yrttiahon tekemää ehdotusta, joten kaupunginhallituksen ehdotus tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Liite 1Äänestyslista

Tarkastuslautakunnan 2009-2012 puheenjohtaja Martti Wallasvaara esitteli asiaa kokouksessa.

Jakelu

mtpvKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKaupunginhallitus


Liitteet:

Kv § 92
Liite 1:Äänestyslista