JOUKKOLIIKENNETOIMEN JOHTOSÄÄNTÖMUUTOKSET

 

NYKYINEN JOHTOSÄÄNTÖ

 

 

MUUTTUNEET PYKÄLÄT

1 § Toimiala

 

Turun kaupungin joukkoliikennetoimesta huolehtii joukkoliikennelautakunta. Joukkoliikennetoimen valmistelu- ja täytäntöönpanoyksikkönä toimii ympäristö- ja kaavoitusviraston joukkoliikennetoimisto.

 

Lautakunnan tehtävänä on vastata joukkoliikenteen kehittämisestä Turun kaupungin alueella sillä tavoin, että joukkoliikenteen hoito on koko kaupungin kannalta katsottuna taloudellista ja tehokasta.

 

 

1 § Toimiala

 

Turun kaupungin sisäisestä joukkoliikennetoimesta huolehtii joukkoliikennelautakunta. Joukkoliikennetoimen valmistelu- ja täytäntöönpanoyksikkönä toimii ympäristö- ja kaavoitusviraston joukkoliikennetoimisto.

 

Lautakunnan tehtävänä on vastata 31.12.2012 saakka joukkoliikenteen järjestämisestä Turun kaupungin alueella sillä tavoin, että joukkoliikenteen hoito on koko kaupungin kannalta katsottuna taloudellista ja tehokasta.

 

 

2 § Kokoonpano

 

Lautakunnassa on kolmetoista (13) kaupunginvaltuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä.

 

Lautakunta nimeää itselleen sihteerin, mikäli sihteerin tehtävistä ei ole muuta määrätty.

 

 

3 § Esittely

 

Asiat esittelee joukkoliikennejohtaja. Ympäristö- ja kaavoitusviraston päällikkönä toimiva kaavoitustoimenjohtaja voi ottaa esiteltäväkseen yksittäisen asian ilmoittamalla siitä esittelijälle.

 

3 § Esittely

 

Asiat esittelee joukkoliikennejohtaja tai hänen sijaisensa.

4 § Läsnäolo- ja puheoikeus

 

Kokouksiin osallistuu myös ympäristö- ja kaavoitusviraston suunnittelutoimiston suunnittelupäällikkö tai hänen sijaisensa.

 

 

5 § Päätösvalta

 

Lautakunta päättää toimialallaan muiden sen päätettäväksi määrättyjen asioiden lisäksi:

 

1. luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetussa laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä mainituista kunnan päätettävistä asioista mukaan lukien henkilöliikennetaksa, josta päätettäessä on noudatettava kaupunginvaltuuston hyväksymää nettotavoitetta,

 

2. pysäkkikatoksista ja muista joukkoliikenteen palvelutoimintaan tarvittavista vastaavista tiloista ja rakenteista ja

 

3. liikennepalvelujen ostamisesta ottaen huomioon asianmukaisten ja riittävien joukkoliikennepalvelujen jatkuva turvaaminen tarkoituksenmukaisella kalustolla,

5 § Päätösvalta

 

 

 

 

1. Turun sisäisen liikenteen järjestämisestä kuten reiteistä, aikatauluista sekä taksoista, joista päätettäessä on noudatettava kaupunginvaltuuston hyväksymää nettotavoitetta

 

 

 

 

6 § Asiakirjojen allekirjoittaminen

 

Lautakunnan päätöksen perusteella tehtävät sopimukset, sitoumukset ja muut asiakirjat allekirjoittaa joukkoliikennejohtaja

 

 

7 § Joukkoliikennetoimisto

 

Lautakunnan toimialalla toimii ympäristö- ja kaavoitusviraston joukkoliikennetoimisto, joka on joukkoliikennelautakunnan apuna sille kuuluvien tehtävien hoitamisessa sekä huolehtii lautakunnan toimialaan kuuluvien asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta.

 

Joukkoliikennetoimistoa johtaa ja valvoo ympäristö- ja kaavoituslautakunnan alainen joukkoliikennejohtaja.

 

7 § Joukkoliikennetoimisto

 

 

 

 

 

 

 

 

Joukkoliikennetoimistoa johtaa ja valvoo joukkoliikennejohtaja.

 

8 § Taloushallinnon tehtävien hoito

 

Joukkoliikennelautakunnan taloushallinnon palvelukeskuksena on teknisten palvelujen talous- ja hallintokeskus.

 

8 § Taloushallinnon tehtävien hoito

 

Joukkoliikennelautakunnan taloushallinnon palvelukeskuksena on Turun kaupungin talouspalvelukeskus.

 

9 § Voimaantulo

 

Tämä johtosääntö tulee voimaan, kun se on hyväksytty.

 

 

 

 

Tällä johtosäännöllä kumotaan kaupunginvaltuuston 18.12.2000 hyväksymä joukkoliikennetoimen johtosääntö.

 

9 § Voimassaolomääräykset

 

 

 

 

Lautakunnan ja sen jäsenten toimikausi päättyy 31.12.2012.

 

Tällä johtosäännöllä kumotaan kaupunginvaltuuston 23.5.2005 hyväksymä joukkoliikennetoimen johtosääntö.

 

Kaupunginhallitus hyväksyy lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen.