Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus55821.11.20117
Kaupunginvaltuusto21628.11.20116

11728-2011 (041)

Ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi (Kj)

Tiivistelmä:

Kuntalain 65 §:n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi vuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Kaupunginhallitus käsitteli ehdotusta kaupungin vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi 24.10.2011 § 479, 31.10.2011 § 502 ja täydensi ehdotusta 7.11.2011 § 516.

Kh § 558

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell, talousjohtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola 18.11.2011:

 

Johdanto

 

Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi julkaistiin 20.10.2011. Kaupunginhallitus käsitteli kaupunginjohtajan talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotusta 24.10.2011 § 479. Kaupunginhallitus päätti esityksestä kaupunginvaltuustolle 31.10.2011 § 502 ja täydensi esitystä 7.11.2012 § 516.

 

Vuoden 2012 talousarvion laadintaprosessi poikkesi huomattavasti aikaisempien vuosien talousarvioiden laadinnasta. Valmisteluprosessia on kehitetty monella eri tapaa aikaisempiin vuosiin nähden. Kevään 2011 aikana järjestettiin virastojen ja laitosten ”kuulemiskierros” toiminnan kehittämistarpeista. Samalla virastoilta ja laitoksilta pyydettiin näkemystä siitä, miten kehittämistoimet vaikuttavat määrärahatarpeeseen ja henkilöstön määrän kehitykseen. Erityisesti hallintokuntia kehotettiin laatimaan tai tarkistamaan tätä varten omat toimintasuunnitelmansa.

 

Uuden talousarvion ja taloussuunnitelman valmisteluun vaikutti myös merkittävästi talouden ja toiminnan tietojärjestelmän uudistamisprojekti (Alfa). Talousarvion määrärahojen ja tuloarvioiden budjetoinnissa käytetiin ensimmäistä kertaa uuden tietojärjestelmän SAP-BPC –sovellusta. Talousarviorakenne muuttuu vuoden 2012 alusta alkaen, kun neljä aikaisemmin liikelaitoksena toiminutta yksikköä aloittaa kolmena uutena Turku-konserniin kuuluvana yhtiönä.

 

Kaupunginvaltuusto päätti 26.9.2011 § 177 hyväksyä Turun Kunnallistekniikkaliikelaitoksen ja Turun Viherliikelaitoksen yhtiöittämissuunnitelman ja perustaa sekä hyväksyä perustamisasiakirjat ja esitetyn linjauksen Turun Seudun Kuntatekniikka Oy:n perustamiseksi. Kaupunginvaltuusto päätti 14.11.2011 § 200 ja § 201 hyväksyä liitteenä olevat perustamisasiakirjat ja rahoituslinjaukset Turun Seudun Kiinteistöpalvelut Oy:n ja Turun Seudun rakennustekniikka Oy:n osalta. Talousarvioehdotus ei sisällä edellä esitettyjen uusien yhtiöiden osalta toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita eikä tunnuslukuja. Nämä tiedot valmistuvat näiden yhtiöiden osalta vasta myöhemmin yhtiömuotoisen toiminnan päästessä käyntiin. Yhtiöiden eläke- ja varhaiseläkemaksut jäävät kaupunginhallituksen toimielimen menoiksi. Tätä rasitetta vastaan yhtiöiltä edellytetään sopimusta, jolla yhtiöt korvaavat keskushallinnolle ko. menoerän. Järjestely on käytännön toteutukseltaan erilainen kuin yhtiöitä suunniteltaessa ennakoitiin.

 

Taloussuunnitelmakaudella muutettaneen muitakin liikelaitoksia yhtiöiksi. Nämä muutokset tulevat heijastumaan monella eri tapaa kaupungin tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaa. Näitä muutoksia ei vielä ole voitu sisällyttää yksityiskohtaisesti tuloslaskelmaan ja rahoituslaskelmaan taloussuunnitelmavuosille, koska asiat ovat monin kohdin vasta suunnitteluvaiheessa.

 

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Turun kaupungin väestö tulee kasvamaan lähivuosina hyvin maltillisesti. Ennusteen mukaan vuonna 2020 väestöä olisi 179 600 henkeä. Vähäinen väestön kasvu ei sinällään aiheuta kaupungin palvelutuotannolle erityisiä ongelmia. Sen sijaan palvelutuotannon suunnittelussa on otettava huomioon eri ikäryhmien sisällä tapahtuvat muutokset. Merkittävintä on yli 85-vuotiaiden vanhusten määrän nopea kasvu.

 

Talouden kehittyminen

 

Maailmantalouden nopein kasvuvaihe on ohitettu. Kesän aikana lisääntynyt epävarmuus on heikentänyt tulevaisuuden näkymiä niin kansainvälisessä taloudessa kuin kotimaassakin. Tänä vuonna Suomen talouden arvioidaan vielä kasvavan kohtuullisesti kotimaisen kysynnän tukemana. Ensi vuonna talouskasvu hidastuu tai pysähtyy kokonaan. Syynä kasvun hidastumiseen on toisaalta vientikysynnän heikkous ja toisaalta lisääntyneen epävarmuuden johdosta alentunut investointihalukkuus. Alhaisen taloudellisen aktiviteetin seurauksena työttömyyden lasku saattaa päättyä. Kuluttajahintojen nousu pysynee yli kolmessa prosentissa tänä ja ensi vuonna.

 

Talouden kasvu, välillisen verotuksen kiristäminen sekä elvytystoimenpiteiden päättyminen kohentavat julkisen talouden rahoitusasemaa tänä vuonna. Julkinen talous pysyy kuitenkin alijäämäisenä valtiontalouden suuren alijäämän vuoksi. Hallituksen päättämät sopeutustoimet kohentavat valtion rahoitusasemaa ensi vuonna. Valtion alijäämä pysyy kuitenkin yli 3 prosentissa suhteessa BKT:hen. Kuntien valtionosuuksiin kohdistuvat säästötoimenpiteet kiristävät kuntien taloutta. Koska valtion ja kuntien rahoitusasema pysyy alijäämäisenä, julkisyhteisöjen velkaantuminen jatkuu.

 

Kokonaistaloudelliset ennusteet ja oletukset vuosille 2010 - 2015

 

2010

2011

2012

2013

2014

2015

BKT, määrän muutos

3,6

3,5

1,8

2,3

2,0

1,6

BKT, hinnan muutos

0,4

2,7

2,7

1,9

2,2

2,2

BKTL, arvo, milj. euroa

183 390

193 300

201 620

210 050

218 380

226 240

Kuluttajahintaindeksi, muutos-%

1,2

3,5

3,3

2,1

2,0

2,0

Ansiotasoindeksi, muutos-%

2,6

2,6

3,2

3,4

3,7

3,7

Rakennuskustannusindeksi, muutos-%

1,1

3,7

3,3

3,1

3,0

3,0

Kotimarkkinoiden perushintaindeksi,
muutos-%

5,0

7,2

4,1

3,0

2,0

2,0

Työttömyysaste, %

8,4

7,9

7,6

7,4

7,0

6,9

Palkkasumma, muutos-%

2,2

5,0

3,8

4,0

3,8

3,6

 

 

Työllisyysnäkymät

 

Turun työttömyysaste oli vuoden 2011 syyskuussa 12,1 % (12,0 % syyskuussa 2010). Vuoden 2010 marraskuussa työttömyysaste putosi edellisvuoden arvon alle. Lasku on sittemmin jatkunut, mutta melko hitaasti. Turun työllisyysnäkymien odotetaan muuttuvan myöhemmin suunnittelukaudella hieman paremmiksi sillä telakkateollisuus on saanut uusia tilauksia ja ensi vuonna aloitetaan uuden risteilijäaluksen rakentaminen

 

Henkilöstö  

Henkilötyövuosina mitattu työvoiman käyttö oli vuonna 2010 koko henkilöstön osalta 12.824,1 henkilötyövuotta. Valtuustoryhmien välisen sopimuksen mukaan kaupungin teettämät henkilötyövuodet on saatava vähenemään tasapainotustoimenpiteiden ja muun tuottavuuden kasvun seurauksena sekä eläköitymisen kautta vähintään 200 henkilötyövuotta/vuosi. Vuonna 2012 henkilöstöä siirtyy perustettaviin uusiin yhtiöihin yhteensä noin 1150 vakinaista henkilöä.

 

Käyttötalous

 

Turun kaupunginhallitus hyväksyi 20.6.2011 § 317 hallintokunnille annettavat ohjeluvut vuoden 2012 talousarvio valmistelua varten. Hallintokuntien tuli antaa omat ehdotuksensa talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi syyskuun 16. päivään mennessä. Hallintokuntien esitykset käyttötalouden osalta olivat noin 9,9 milj. euroa yli ohjenettoluvun.

 

Kaupunginhallituksen talousarvioesityksessä käyttötalouden tulojen ja menojen erotus eli toimintakate on 950,6 milj. euroa. Kasvua vuoden 2011 muutettuun talousarvioon on 5,6 %. Toimintakatteen kasvu suunnitelmavuodelle 2013 on 2,5 %, vuodelle 2014 2,0 % ja vuodelle 2015 2,2 %. Vuosille 2013 – 2015 on hallintokunnille liikelaitoksia lukuun ottamatta merkitty pääosin 2 %:n kasvu nettomenoon.

 

Merkittävin menoerä toimintakatteen kasvua ajatellen on palkat ja palkkojen sivukulut. Talousarvion laatimisohjeissa ennakoitiin palkankorotuksiin tarvittavan 2,5 %. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt tekivät 13.10.2011 raamisopimuksen Suomen kilpailukyvyn ja työllisyyden turvaamiseksi. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt esittävät, että alakohtaiset työ- ja virkaehtosopimukset sovitaan pääsääntöisesti 25 kuukauden ajaksi siten, että ensimmäinen sopimuskorotus 13 kuukauden jakson osalta olisi 2,4 prosenttia, ja tätä seuraavan 12 kuukauden jakson sopimuskorotus on 1,9 prosenttia. Mikäli tämä raamisopimus toteutuu, sopimukseen sitoutuneiden alojen palkansaajille maksetaan lisäksi 150 euron kertaerä vuoden 2012 ensimmäisen palkanmaksun yhteydessä.

 

Verotulot ja valtionosuudet

 

Verotulot ovat kaupungin tärkein tulonlähde ja niillä arvioidaan ennusteen mukaan katettavan tämän vuoden palveluiden ja hallinnon nettomenoista noin 61 prosenttia. Verotuloista kunnallisvero on merkittävin ja viimeisimmän ennusteen mukaan vuoden 2011 kertymäksi arvioidaan n. 525,8 milj. euroa ja osuus kokonaisveroista olisi noin 82 prosenttia. Yhteisöveroa kertyisi n. 76,4 milj. euroa ja osuus kokonaisveroista olisi noin 12 prosenttia. Kiinteistöveroa ennustetaan kertyvän n. 41 milj. euroa ja sen osuus kokonaisveroista olisi noin 6 prosenttia.

 

Kaupunginhallituksen ehdotuksessa kaupungin veroperusteita ei vuonna 2012 muuteta. Verotuloarviot talousarviovuodelle ja suunnitelmakaudelle perustuvat kuntaliitolta saatuun kuntakohtaiseen ennustekehikkoon.

 

Verotulot, milj. €

TP 2010

Enn. 2011

TAE 2012

TS 2013

TS 2014

TS 2015

Kunnallisvero

516,8

525,8

532,8

547,7

564,7

575,4

Yhteisövero

53,7

76,4

71,4

71,0

63,2

64,4

Kiinteistövero

40,3

41,0

41,5

42,0

42,5

43,0

Yhteensä

610,9

643,2

645,8

660,7

670,4

682,9

 

 

 

 

 

 

 

Muutos-%

2010

2011

2012

2013

2014

2015

Kunnallisvero

4,0

1,7

1,3

2,8

3,1

1,9

Yhteisövero

19,5

42,2

-6,5

-0,6

-11,0

1,9

Kiinteistövero

24,3

1,8

1,2

1,2

1,2

1,2

Yhteensä

6,3

5,3

0,4

2,3

1,5

1,9

 

Kunnallisveron kertymistä arvioitaessa on otettu huomioon työllisyystilanteen kehittyminen hivenen parempaan suuntaan telakkateollisuuden piristymisen vuoksi. Telakkateollisuuden hiljeneminen vaikutti monien alihankintayritysten yhteisöveron maksukykyyn. Vuonna 2012 tullaan muuttamaan yhteisöveron jako-osuutta 5 prosenttiyksikköä kuntien kannalta huonompaan suuntaan. Lisäksi yhteisöverokantaan tehdään 1,5 prosenttiyksikön alennus 24,5 prosenttiin.

 

Verolainsäädäntöön tehdään monia muutoksia, jotka aiheuttavat kunnille verotulomenetyksiä. Verotulomenetykset ovat alustavan laskelman mukaan Turulle 9,1 milj. euroa. Nämä tultaneen korvaamaan kunnille peruspalvelujen valtionosuutta korottamalla. Verotuloennusteessa vuoden 2012 kunnallisveron kasvu on arvioitu vain 1,3 prosentiksi taloustilanteen ja verolainsäädännön muutosten johdosta.

 

Arvio Turun vuoden 2012 valtionosuuksista pohjautuu vuoden 2012 peruspalvelubudjettitarkasteluun sekä valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen. Vuosien 2013 - 2015 valtionosuusarviot perustuvat valtionvarainministeriön 5.10.2011 julkaisemiin valtiontalouden tarkistettuihin kehyksiin vuosille 2012-2015.

 

 

 

TP 2010

Enn. 2011

TAE 2012

TS 2013

TS 2014

TS 2015

Valtionosuudet, milj. €

313,0

323,3

335,5

342,5

349,0

356,7

Kasvu-%

6,8

3,3

3,8

2,1

1,9

2,2

 

Vuoden 2012 valtionosuuksien on talousarvioesityksessä arvioitu nousevan 3,8 % vuoden 2011 tasosta. Kokonaismääräksi tulee noin 335,5 milj. euroa. Valtionosuuden kuntakohtainen määrä ei ole vielä tässä vaiheessa lopullinen, sillä tarvittavaan laskenta-aineistoon tulee vielä myöhemmin monia tarkennuksia erityisesti opetusministeriön hallinnonalaan liittyen. Valtionosuuksien kasvun takana ovat verotulojen kompensaatiot ja yksikköhintojen indeksi korotukset sekä kustannustenjaon tarkistus. Tulevina vuosina ei ole odotettavissa kovin merkittäviä valtionosuuksien kasvuja.

                                          

                                          Investoinnit

 

Keväällä ei annettu investointien osalta yksityiskohtaisia ohjelukuja, mutta kaupunginhallitus linjasi, että kaupungintasolla tulee saavuttaa 20 milj. euron alenema tehtyihin esityksiin nähden. Syksyllä hallintokunnat esittivät investointeja yhteensä 141 milj. euroa bruttomenona. Annetut esitykset ylittivät huomattavasti aikaisempien vuosien investointitason. Kaupunginhallituksen esityksessä investointeja on jouduttu tarkistamaan talouden tasapainottamiseksi ja velanoton lisääntymisen hillitsemiseksi. Investointeja on kaupunginhallituksen esityksessä bruttomenona 122,7 milj. euroa ja nettomenona 100,8 milj. euroa.

Talouden tasapainon saavuttaminen

 

Hallintokuntien talousarvioesitysten jälkeen koottiin tuloslaskelma ja rahoituslaskelma, johon oli huomioitu viimeisimmät verotuloennusteet ja lisäksi kaupunginhallituksen omaan toimielimeen kohdistuvat määrärahat. Tämän koonnin mukaan tuloslaskelma oli 18,6 milj. euroa alijäämäinen. Kaupungin nettolainanottoon kohdistui yli 90 milj. euron lisäpaine.

 

Palvelutuotannon ylläpitämiseksi nykyisessä laajuudessaan tulee talousohjelman toteuttamisen lisäksi löytää keinoja kaupungin tulorahoituksen lisäämiseksi ja tuloslaskelman alijäämän kattamiseksi. Tämä tarkoittaa lyhyellä aikavälillä maksujen korottamista, omaisuuden myyntiä ja henkilöstö- ja muihin menoihin kohdistuvia säästötoimenpiteitä. Nykyinen palvelutaso on voitu ylläpitää viime vuosina, koska talouskasvu on mahdollistanut verotulojen kasvun ja myös valtionosuuksia on voitu korottaa. Tällä hetkellä näyttää siltä että tilanne on kääntymässä ratkaisevasti huonompaan suuntaan. Verotulojen kasvu on heikkenemässä, eikä valtionosuuksissa ole näköpiirissä entisen laista kasvua.

 

Henkilöstö- ja muihin menoihin kohdistuvat säästöt (mm. vuosittainen lomauttaminen) eivät periaatetasolla ole kestävä ratkaisu alijäämäisen talouden ongelmien ratkaisuun. Vuosien 2013 - 2015 talouden tasapainottamiskeinona näitäkin toimenpiteitä saatetaan joutua käyttämään, mikäli taloustilanne käy erityisen vaikeaksi. Talkoovapaan pitämistä ja niiden myöntämistä suositaan mahdollisuuksien mukaan ja eläköityminen tulee käyttää mahdollisuutena henkilöstömenojen vähentämiseen läpi koko kaupungin organisaation.

 

Kaupunginhallituksen talousarvioehdotuksessa vuoden 2012 toimintakatteeksi muodostuu 950,6 milj. euroa. Kasvua vuoden 2011 talousarvioon nähden tulee noin 5,6 % (kasvu ei ole vertailukelpoinen, koska vuoden 2012 luvuista puuttuvat yhtiöitettävät liikelaitokset). Palveluiden ja hallinnon nettomenojen kasvu on 3,4 % ja liikelaitosten nettotulon lasku -13,5 %. Tilikauden ylijäämä on 1,0 milj. euroa vuosikatteen ollessa 46,9 milj. euroa positiivinen. Vuosikate vastaa 78,4 % poistoista ja 46,6 % vuoden 2012 nettoinvestoinneista. Suunnitelmavuosien osalta tulos on alijäämäinen. Tuloslaskelman tilannetta tulee muuttamaan sataman ja vesilaitoksen yhtiöittäminen selkeästi parempaan suuntaan, mutta samalla rahoituslaskelman antolainat tulevat lisääntymään eikä yhtiöittämisellä ole merkittävää vaikutusta rahoitusaseman kehittymiseen.

 

Vuoden 2012 talousarviossa on investointimäärärahoja 122,7 milj. euroa ja investointituloja 22 milj. euroa. Investointituloja kertyy erityisesti kiinteistöliikelaitosten pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustuloista. Vuosina 2013 - 2015 investointien nettomeno on noin 110 - 100 milj. euroa vuodessa.

 

Kaupungin korollisen velan arvioidaan olevan vuoden 2012 alussa n. 401,5 milj. euroa, joista pitkäaikaisia lainoja n. 331 milj. euroa, henkilöstökassatalletuksia n. 50 milj. euroa ja yhtiöiden talletuksia n. 20 milj. euroa. Nettovelka, kun otetaan huomioon antolainat ja kassan tilanne vuoden 2012 alussa on 76 milj. Vuoden 2012 aikana nettovelka kasvaa 121 milj. euroon.

 

Lainakannan muutokset ovat vuonna 2012 60 milj. euroa, vuonna 2013 60 milj. euroa, vuonna 2014 60 milj. euroa ja vuonna 2015 75 milj. euroa. Näin ollen pitkäaikainen velka tulee kasvamaan merkittävästi seuraavan neljän vuoden aikana. Koko taloussuunnitelmakaudella vuosien 2012 - 2015 aikana kaupungin rahoitusaseman odotetaan heikkenevän voimakkaasti.

 

Yhteenvetona on todettava, että vuoden 2012 talousarvion valmistelu tapahtuu aikana, jolloin talouden näkymät ovat hyvin epävarmat ja talouden kasvun oletetaan olevan joka tapauksessa melko hidasta. Kaupunginjohtajan talousarviota rakennettaessa on kuitenkin pyritty siihen, että lyhytaikaisella säästämisellä ei viedä pohjaa pitkän aikavälin rakennemuutoksilta, tuottavuuden kasvulta ja kaupungin elinvoimaisuudelta.

 

Liite 1                                 Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi (jaettu valtuutetuille 17.11.2011)

 

Oheismateriaali 1              Kaupunginhallituksen talousarvioehdotuksen perusteluosa (jaettu valtuutetuille 17.11.2011)

 

Materiaali on luettavissa linkistä www.turku.fi/Talousarvio

 

Kaupunginhallituksen ehdotus                

 

Kaupunginvaltuusto päättää, että liitteenä oleva ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi hyväksytään.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 216

Liite 1Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi (jaettu valtuutetuille 17.11.2011)

Oheismateriaali 1Kaupunginhallituksen talousarvioehdotuksen perusteluosa (jaettu valtuutetuille 17.11.2011)

Materiaali on luettavissa linkistä www.turku.fi/Talousarvio

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että liitteenä oleva ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi hyväksytään.

Kaupunginvaltuuston päätös

Kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012-2015 taloussuunnitelmaksi hyväksytään ottaen huomioon hyväksytyt muutosehdotukset nrot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9.

Liite 2Äänestyslistat

Asian käsittely kokouksessa

Ryhdyttäessä käsittelemään asiaa puheenjohtaja Lehtinen ilmoitti, että ensin suoritetaan yleiskeskustelu, jonka aloittaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja, minkä jälkeen pidetään ryhmäpuheenvuorot ryhmien mukaisessa suuruusjärjestyksessä ja sen jälkeen muut puheenvuorot. Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 18 §:n nojalla puheenjohtaja ilmoitti rajoittavansa tässä asiassa pidettävien ryhmäpuheenvuorojen pituuden enintään 10 minuuttiin ja muiden puheenvuorojen pituuden enintään 5 minuuttiin. Repliikkipuheenvuorojen pituus rajoitetaan enintään 1 minuuttiin. Yleiskeskustelun jälkeen käsitellään talousarvioehdotukseen ja taloussuunnitelmaehdotukseen esitettävät muutokset.

Yleiskeskustelun jälkeen siirryttiin käsittelemään kaupunginhallituksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotukseen esitettäviä muutoksia. Puheenjohtaja Lehtinen totesi asian käsittelystä seuraavaa:

Käsittelyn pohjana on kaupunginhallituksen ehdotus (sininen kirja liite 1) perusteluosineen. Valtuustoryhmien etukäteen ilmoitetuista muutosehdotuksista on koottu yhteenvetoluettelo, joka on jaettu kokouksessa. Mikäli yhteenvetoluetteloon sisältyvien muutosehdotusten lisäksi tehdään muita muutosehdotuksia, ne tulee tehdä kirjallisina.

Muutosehdotusten tultua käsitellyiksi katsotaan kaupunginvaltuuston hyväksyneen koko talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2012 - 2015. Ne kohdat, joihin ei ole tehty muutosehdotuksia, katsotaan hyväksytyiksi kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyy talousarvion rakenteen hallintokuntien määrärahojen ja tuloerien jaottelujen pohjaksi.

Tehtyjen muutosehdotusten käsittelyjärjestys

Puheenjohtaja Lehtinen esitti, että tehdyt muutosehdotukset käsitellään yksitellen siten, että kukin muutosehdotus asetetaan kaupunginhallituksen ehdotusta vastaan. Kakskerran koulun ja Pansion koulun osata on tehty useampia muutosesityksiä, joten niiden osalta käsittelyjärjestys on seuraava: Kakskerran koulun osalta äänestetään ensin vastakkain Yrittiahon ja Laivorannan esitykset ja sen jälkeen äänestetään voittanut esitys vastaan Perhon esitys, sen jälkeen voittanut vastaan kaupunginhallituksen esitys.

Pansion koulun osalta äänestetään Laivorannan esitys vastaan Perhon esitys ja sen jälkeen voittanut vastaan kaupunginhallituksen esitys.

Käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

Muutosehdotus 1

Valtuutettu Maija Perho teki valtuutettu Jarmo Rosenlöfin kannattamana valtuustoryhmien neuvottelutuloksen perusteella tekstimuutokset vuodelle 2012 seuraavasti kaupunginhallituksen, peruspalvelulautakunnan, tilaliikelaitoksen johtokunnan ja kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan toimielimiin:

Kaupunginhallitus :

Laaditaan suunnitelma kuraattori- ja psykologipalveluiden (sote, opetus) järjestämistavasta ja kokoamisesta yhden hallinnon alle, jotta turvataan tarkoituksenmukaiset kuraattori- ja mielenterveyspalvelut koululaisille ja opiskelijoille

Tuodaan päivähoidon järjestämissuunnitelma päätettäväksi helmikuun 2012 loppuun mennessä. Samassa yhteydessä palvelusetelijärjestelmää arvioidaan ja kehitetään vastaamaan kysynnän muutoksiin ja palvelutuotannon pitkäjänteiseen kehittämiseen ja arvioidaan resurssitilanne vallitseva taloudellinen tilanne huomioiden koko kaupungin näkökulma

Arvioidaan uudelleen sopimusohjaukseen sisältyvät kehittämistoimenpiteet koko opetustoimen osalta.

Soten:n yhdistämisprosessin arvioinnin pohjalta tarvittavat toimenpiteet tuodaan päätettäväksi osana toimintamallin uudistamista

Toteutetaan Kakskerran koulu. Ajoitus ratkaistaan vuoden 2013 budjetin teon yhteydessä kuitenkin siten, että sitä aikaistetaan suunnitellusta.

Laaditaan Pansion koulun hankesuunnitelma. Hankesuunnitelman käynnistämisen yhteydessä ratkaistaan alueen koulujärjestelyt osana kouluverkkokokonaisuutta

Selvitetään avustusten kokonaisuus ja päätöksentekotasot

Selvitetään investointituen laajentaminen myös muiden palveluntuottajien osalta kuin päivähoidon.

Henkilöstökassan toimintaa jatketaan

Henkilötyövuositarkastelun ja henkilöstösuunnittelun saattaminen RVS:n tavoitteiden mukaiseksi

Keskikaupungin kehittämiseen liittyvät ratkaisut (pyörätiet, parkkijärjestelyt) pyritään toteuttamaan aikataulussa ja yritysvaikutukset huomioiden

Selvitetään mahdollisuudet asumiskustannusten alentamiseen

Tehostetaan kehitysvammaisten henkilöiden asumisohjelman toteutusta

Pyritään saamaan aiesopimus pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi valtion kanssa

Annetaan TVT:n selvitettäväksi kohtuuhintaisten uusien vuokra-asuntojen rakentaminen hyödyntäen korkotukea ja käynnistämisavustusta

Peruspalvelulautakunta

Vanhustenhuollon palvelusetelit tuodaan päätettäväksi

Kotihoidon palveluita edistetään erilaisia vaihtoehtoisia palveluratkaisuja kehittäen

Peruspalvelulautakunnalle lautakuntakäsittelyn yhteydessä osoitettu lisäraha tulee käyttää lastensuojeluun, tehostetun palveluasumisen lisäämiseen, hammashuollon oman tuotannon lisäämiseen sekä mielenterveyspalveluihin .

Oman toiminnan kustannusrakenteen muodostumisen perusteet selvitetään

Tilaliikelaitos:

Pansion koulun akuutit korjaustarpeet selvitetään ja korjataan

Kiinteistöliikelaitos:

Vanhan Suurtorin esteettömän kulkusuunnitelman tuominen päätettäväksi

Urheilupuiston maisemasuunnitelman toteuttamisen aikatauluttaminen

Valtuustoryhmien neuvottelutulos budjettimuutoksista 2012 hyväksyttiin yksimielisesti muutoin paitsi ne kohdat, joista on tehty erikseen muu muutosehdotus. Nämä päätettiin käsitellä jäljempänä.

Muutosehdotus 2

Kaupunginhallitus sivu 26

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Toteutetaan Kakskerran koulu. Ajoitus ratkaistaan vuoden 2013 budjetinteon yhteydessä kuitenkin siten, että sitä aikaistetaan suunnitellusta.

Valt. Laivoranta valt. Hihnalan kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti Tilaliikelaitos/ investointiohjelma Opetustoimi: Toteutetaan Kakskerran koulukiinteistön rakentaminen 2012-2014. Määrärahaa lisää 200.000 euroa vuodelle 2012, 3.000.000 euroa vuodelle 2013 ja 2.100.000 euroa vuodelle 2014.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat valt. Perhon ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Laivorannan tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai Perhon ehdotus 64 ääntä ja Laivorannan muutosehdotus 3, minkä johdosta puheenjohtaja totesi Perhon ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi, että Perhon ehdotus hyväksytään kaupunginvaltuuston päätökseksi yksimielisesti.

Muutosehdotus 3

I äänestys.

Valt. Yrittiaho valt. Heikkilän kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

Pansion yläkoulun uudisrakennus ja alakoulun peruskorjaus toteutetaan taloussuunnittelukaudella varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan esityksen (30.3.2011 § 57) mukaisesti. Hankesuunnitelma valmistellaan ja tuodaan päätettäväksi alkuvuodesta 2012.

Valt. Laivoranta valt. Hihnalan kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Tilaliikelaitos/ investointiohjelma Opetustoimi: Toteutetaan Pansion koulun hankesuunnitelma ja alakoulun rakentaminen (tai peruskorjaus) 2012-2014. Määrärahaa lisää 200.000 euroa vuodelle 2012, 3.000.000 euroa vuodelle 2013 ja 5.900.000 euroa vuodelle 2014.

Valt. Perho valt. Rosenlöfin kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Laaditaan Pansion koulun hankesuunnitelma. Hankesuunnitelman käynnistämisen yhteydessä ratkaistaan alueen koulujärjestelyt osana kouluverkkosuunnitelmaa.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat valt. Laivorannan ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Yrittiahon tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai valt. Laivorannan ehdotus 4 ääntä ja valt. Yrittiahon ehdotus 25 ääntä, tyhjää äänesti 38, minkä johdosta puheenjohtaja totesi valt. Yrittiahon ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön tässä vaiheessa.

II äänestys.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat valt. Perhon ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Yrittiahon tekemän ehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai Perhon ehdotus 61 ääntä ja Yrittiahon ehdotus 6, minkä johdosta puheenjohtaja totesi Perhon ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi, että Perhon ehdotus hyväksytään kaupunginvaltuuston päätökseksi yksimielisesti.

Muutosehdotus 4

Kaupunginhallitus s. 26:

Valt. Mäenpää valt. Rostedtin kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

Seuraava tekstilisäys: Turun kaupungilta kuluu vuosittain yli 38 milj. euroa pakolaisten, turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien kotouttamis- ja muihin kuluihin. On ryhdyttävä viipymättä sellaisiin toimenpiteisiin, joilla tuota kaupungin taloutta suhteettomasti kuormittavaa vuotuista kulua saataisiin tuntuvasti leikattua.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Mäenpään tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 64 ääntä ja muutosehdotus 3 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Muutosehdotus 5

Kaupunginhallitus s. 26.

Valt. Laivoranta valt. Hihnalan kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Kaupunginvaltuuston päätökseen talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi lisätään: Valtuusto edellyttää kaupunginhallituksen ryhtyvän heti talouden tasapainoon saattamiseksi tarvittavien toimintasuunnitelmien tekemiseen ja niiden tuomiseen valtuuston käsittelyyn kevään 2012 aikana.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Laivorannan tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 64 ääntä ja muutosehdotus 3 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Muutosehdotus 6

Kaupunginhallitus s. 27

Valt. Mäenpää valt. Rostedtin kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Eviva – hanke määrärahaa vähennetään vuodelta 2012 500.000 euroa.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Mäenpään tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 65 ääntä ja muutosehdotus 2 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Muutosehdotus 7

Kiinteistöliikelaitos s. 136

Valt. Laivoranta valt. Hihnalan kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Vähennetään keskustan kehittämisestä/ 100117/ kauppatori/ investointikuluja vuodelta 2012 400.000 euroa, vuodelta 2013 4.000.000 euroa ja vuodelta 2014 7.000.000 euroa.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Laivorannan tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 64 ääntä ja muutosehdotus 3 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Muutosehdotus 8

Kiinteistöliikelaitos s. 136

Valt. Laivoranta valt. Hihnalan kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Kiinteistöliikelaitos/ investointiohjelma/ pääliikenneväylät.

Lisätään lause: Sisältää kaupungin rahoitusosuuden Säkyläntien kevyen liikenteen väylän suunnittelukustannuksiin.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Laivorannan tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 64 ääntä ja muutosehdotus 3 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Muutosehdotus 9

Kiinteistöliikelaitos s. 137

Valt. Laivoranta valt. Hihnalan kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti: Kiinteistöliikelaitos: Vähennetään keskustan kehittämisestä/ 100155/ Aurajoen rantal. väli Nunnankatu- Auransi/ investointikulut vuodelta 2013 2.000.000 euroa ja vuodelta 2014 1.000.000 euroa.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Laivorannan tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 64 ääntä ja muutosehdotus 3 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Muutosehdotus 10

Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta s. 91

Valt. Yrittiaho valt. Heikkilän kannattamana tekemä muutosehdotus kuului seuraavasti:

Esitys 1. (s. 91)

Määrärahat ja tuloerät

Nykyinen palvelutaso säilytetään:

-       toimintatuotot 19 653 974

-       toimintakulut 218 298 274

-       toimintakate 198 644 300

Lisätään toimintakuluihin 5 096 250 euroa, josta 1,3 miljoonaa perusopetukseen mm. ryhmäkokojen pienentämiseen. Kasvatetaan tuloarviota 1 miljoonalla (valtion tuki ryhmäkokoihin). Nettovaikutus 4 096 250 euroa.

Katetaan korottamalla verotuloennustetta. kunnallisvero +2,1 miljoonaa euroa, yhteisövero + 1,1 miljoonaa euroa. Tilikausi on 0,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Muutetaan KV:n sitoviksi vahvistettavat tavoitteet ja mittarit (sivu 87) kohta 3 kuulumaan: ”Perusopetuspalveluissa tuntikehys mahdollistaa riittävän pienet ryhmäkoot. Mittari: Luokkakoko 1-6 vuosiluokille. Tavoitearvo 2012 - 2015. 19”

Esitys 2. (s. 87):

KV:n sitoviksi vahvistamat tavoitteet ja mittarit: Poistetaan kohta 1. Perustelu: Yksityisen päivähoidon osuutta ei tule kasvattaa.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne valtuutetut, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta äänestävät "jaa" ja ne valtuutetut, jotka eivät sitä hyväksy ja ovat siis valt. Yrittiahon tekemän muutosehdotuksen kannalla äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttiin.

Suoritetussa koneäänestyksessä sai kaupunginhallituksen ehdotus 64 ääntä ja muutosehdotus 3 ääntä, minkä johdosta puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen saaneen tarvittavan ääntenenemmistön ja tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.


Liitteet:

Kh § 558
Liite 1:Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi (jaettu valtuutetuille 17.11.2011), arkistoidaan erikseen

Kv § 216
Liite 1:Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelmaksi (jaettu valtuutetuille 17.11.2011), arkistoidaan erikseen
Liite 2:Äänestyslistat