Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallitus 306 06.06.2011 4
Kaupunginvaltuusto 144 13.06.2011 40

2999-2010 (122)

Palkkio- ja matkustussäännön muuttaminen (Kj)

Tiivistelmä: -

Kh § 306

Va. johtava kaupunginsihteeri Tuomas Heikkinen 6.6.2011:

Valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa on sovittu, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja huolehtii, että kaupunginhallituksella ja sopimusryhmien puheenjohtajilla on mahdollisuus tutustua merkittäviin päätettäväksi tuotaviin asioihin niiden valmisteluvaiheessa, jotta päätöksenteko on johdonmukaista ja ennustettavaa. Sopimuksen mukaan hallinnolta edellytetään työskentelyä turhan byrokratian karsimiseksi, hallinnon keventämiseksi ja valmistelun tehostamiseksi.

Kaupungin virkajohto ja luottamushenkilöjohto ovat neuvotelleet kaupunginhallituksen ja sen jaostojen työskentelyaikatauluista syksyllä 2011. Neuvotteluissa on päädytty järjestelyyn, jossa kaupunginhallituksen jaostojen kokoukset keskitetään maanantaipäiville. Tällöin sekä virkajohdon että luottamusjohdon on mahdollista tehostaa ajankäyttöä sekä yhdistää tarvittavat neuvottelut maanantaipäiville. Keskittämisellä parannetaan hallinnon tehokkuutta ja johdon ajankäyttöä. Lisäksi luottamushenkilöiden on mahdollista keskittää ansionmenetyksiin oikeuttavat poissaolot työpaikalta entistä paremmin.    

Voimassa olevan palkkiosäännön 5 §:n mukaan samana päivänä pidettyjen saman toimielimien tai sen jaostojen kokousten osalta kokouspalkkiota ei makseta, mikäli kokousten välillä ei ole kulunut vähintään kahta tuntia. Säännös ei ole tarkoituksenmukainen. Kokouspalkkion ei voida katsoa sisältävän vain itse kokouksessa läsnäoloa vaan myös esityslistoihin perehtymiseen kuluvan ajan. Palkkiosäännön 5 §:n nykyinen sanamuoto ei mahdollista edellä kuvattua hallinnon tehostamista kaupunginhallituksen ja sen jaostojen työskentelyn osalta.  Esitän, että palkkio ja matkustussääntöä muutetaan siten, että 5 §:ään lisätään 4. momentti, joka kuuluu seuraavasti:

Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta kaupunginhallitukseen ja sen jaostojen kokouksiin.

Muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia nykytilanteeseen nähden.

Tällöin palkkio- ja matkustussäännön 5 kuuluu seuraavasti:

5 § Samana päivänä pidetyt kokoukset

Mikäli sama toimielin joko kokonaisuudessaan tai osastona taikka jaostona kokoontuu yhtenä päivänä useammin kuin kerran, maksetaan kokouksista ainoastaan yksi palkkio, ellei edellisen kokouksen päättymisestä ole kulunut vähintään kahta tuntia ennen seuraavan kokouksen alkamista.

Milloin uuden kokouksen alkaessa edellisen kokouksen päättymisestä ei ole kulunut vähintään kahta tuntia, mutta kokoukset yhteensä kestävät yli kolme tuntia, katsotaan kokoukset kokouspalkkion määrää laskettaessa yhdeksi kokoukseksi ja kokouspalkkiota korotetaan 4 §:ssä mainituin tavoin.

Mikäli toimielimen ja sen jaoston kokous kestää yhteensä yli kolme tuntia, korotetaan palkkiota 4 §:stä ilmenevän säännön mukaisesti. Kokousten kestoa laskettaessa ei oteta huomioon kokousten välissä mahdollisesti olevaa aikaa, jolloin kumpaakaan kokousta ei pidetä. Sellaisen puheenjohtajan osalta, joka ei ole toiminut puheenjohtajana kummassakin elimessä tai ellei puheenjohtajuus jommassakummassa toimielimessä ole kestänyt yksinään korotukseen oikeuttavaa aikaa, lasketaan korotus jäsenen korottamattomasta palkkiosta.

Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta kaupunginhallitukseen ja sen jaostojen kokouksiin.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että palkkio- ja matkustussäännön 5 § muutetaan kuulumaan seuraavasti:

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että muutos tulee voimaan 1.8.2011.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kv § 144

Kaupunginvaltuuston

päätösKaupunginvaltuusto päätti, että palkkio- ja matkustussäännön § 5 kumotaan ja että muutos tulee voimaan 1.8.2011.

Asian käsittely kokouksessa:

Valt. Jarmo Rosenlöf valt. Maija Perhon kannattamana ehdotti, että

"Kumotaan palkkio- ja matkustussäännön § 5".

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Jakelu

tiedAmmattikorkeakoulun hallitus
tiedJoukkoliikennelautakunta
tiedKeskushallinto
tiedKeskushallinto, sisäinen tarkastus
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus
tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tiedKiinteistöpalveluliikelaitoksen johtokunta
tiedKulttuuriasiainkeskus
tiedKulttuurilautakunta
tiedKunnallistekniikkaliikelaitoksen johtokunta
tiedLiikuntalautakunta
tiedLukio- ja ammattiopetuslautakunta
tiedNuorisolautakunta
tiedPeruspalvelulautakunta
tiedRakennuslautakunta
tiedRevisiotoimisto
tiedRuokapalvelukeskus Katerinki
tiedRuotsinkielinen työväenopisto
tiedSatamaliikelaitoksen johtokunta
tiedSosiaali- ja terveystoimi, työterveyshuollon palvelut
tiedTalotoimiliikelaitoksen johtokunta
tiedTarkastuslautakunta 2009-2012
tiedTilaliikelaitoksen johtokunta
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus
tiedTurun suomenkielinen työväenopisto
tiedVarhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta
tiedVesiliikelaitoksen johtokunta
tiedViherliikelaitoksen johtokunta
tiedYmpäristö- ja kaavoituslautakunta
tiedYmpäristönsuojelutoimisto
tpvPursiainen Sari