Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallitus 298 06.06.2011 8
Kaupunginvaltuusto 140 13.06.2011 36

6793-2011 (059, 042)

Turun kaupungin osallistuminen Turun yliopiston ja Åbo Akademin varainkeruuseen vuonna 2011 (Kj)

Tiivistelmä:

Uuden yliopistolain myötä yliopistoista on tullut julkisoikeudellisia juridisia henkilöitä, jotka vastaavat itse rahoituksestaan. Tämä on samalla merkinnyt ulkopuolisen rahoituksen merkityksen lisääntymistä yliopistoille. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että Turun kaupunki osallistuu Turun yliopiston ja Åbo Akademin varainkeruukampanjaan 255.140,00 eurolla. Lahjoitussumma jaetaan yliopistojen kesken perusopiskelijoiden määrän mukaan.

Kh § 298

Yliopistojen varainkeruukampanja

Uutta yliopistolakia on sovellettu 1.1.2010 lähtien. Laki on tuonut tullessaan muutoksia yliopistojen juridiseen ja taloudelliseen asemaan. Yliopistoista on lakimuutoksen jälkeen tullut julkisoikeudellisia juridisia henkilöitä, jotka itse vastaavat itse maksuvalmiudestaan, rahoituksestaan ja varallisuutensa hallinnasta. Tämä on samalla tarkoittanut ulkopuolisen rahoituksen merkityksen lisääntymistä yliopistoille, vaikka valtio vastaa jatkossakin yliopiston

Varainhankintakampanjassa kerättyjen lahjoitusvarojen kautta Turun yliopisto ja Åbo Akademi pyrkivät toteuttamaan entistä parempaa ja kansainvälisempää koulutusta ja tutkimusta Turussa. Kerättävän ulkopuolisen rahoituksen avulla yliopistojen tavoitteena on päästä opetuksen ja tieteen tekemisen kansalliseen ja kansainväliseen kärkeen. Varainkeruulla saadut lahjoitukset toimivat sijoituksena Turun alueen hyvinvoinnin sekä seudun kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden kasvattamiseen.

Turun kaupunki turkulaisten yliopistojen taloudellisena yhteistyökumppanina

Turun kaupungin vuoden 2011 talousarviossa on varattuna korkeakouluyhteistyöhön 645 000 €. Selvityksen perusteella kaupungissa käytettiin vuonna 2009 tutkimus- ja kehittämistoimintaan runsaat 9 milj €.

Kaupungin innovaatio-, teknologia- ja tiedepolitiikan ja nanoelektroniikan viisivuotiset lahjoitusprofessuurit Turun yliopistolle ovat sopimuksen mukaisesti päättyneet 31.12.2010.  Kaupunki rahoittaa tällä hetkellä Turun kauppakorkeakoulun ICT-professuuria (nykyään Turku Science Park Oy:n budjetissa) sekä kulttuurisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen professuuria Turun yliopistossa.

Lisäksi kaupunki resursoi Turun kaupunkitutkimusohjelma 2009 - 2012 toteuttamisesta vastaavan Turun yliopiston tutkimusjohtajan. Turun kaupunkitutkimusohjelmassa kaupungin kehittämistä sparraavaa tutkimustoimintaa toteutetaan ja sen tulosten hyödyntämistä kehitetään tiiviissä yhteistyössä Turun yliopiston ja Åbo Akademin kanssa. Kaupunkitutkimusohjelmaa toteutetaan yhteisesti määriteltyinä tutkimus- ja kehittämishankkeina.

Turku-konserni on lisäksi osallistunut turkulaisten yliopistojen tukemiseen vuosina 2009 ja 2010 Turku Energian toimesta. Vuonna 2009 Turku Energia on lahjoittanut Turun yliopistolle 100.000 euroa, sekä vuonna 2010 Åbo Akademille 30.000 euroa.  

Turun kaupunki myötävaikuttaa Turun Ylioppilaskyläsäätiön toiminnan kautta Turun koulutuspolitiikkaan tarjoamalla joustavia tarpeeseen sopivia asumispalveluita, jotta ihmisten jatkuva koulutus, opiskelijoiden ja tutkijoiden kansainvälinen vuorovaikutus voivat toteutua. Samalla säätiö osaltaan tukee Turun kaupungin kehittämisstrategian toteuttamista osana kaupunkikonsernia.

Kaupunginvaltuusto päätti 14.2.2011 § 42, että Turun kaupunki vuokraa Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle korttelin 9 tontin n:o 22 Turun kaupungin 1. kaupunginosassa 325.000 euron vuosivuokralla 50 vuoden ajaksi. Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että Kiinteistöliikelaitoksen vuoden 2011 peruspääoman korvausta korotetaan 325.000 eurolla ja että vuokran määrä lahjoitetaan vuosittain Turun yliopistolle kaupunginhallituksen päättämin ehdoin siten, että kaupungin lahjoituksen on kohdistuttava tutkimuksen ja opetuksen hyväksi.

Yliopistoyhteistyön pitkät perinteet

Yliopistojen ja muun yhteiskunnan suhteet ovat viime vuosina lähentyneet. Alueiden ja suurten kasvukeskusten menestymiseen vaikuttavat entistä voimakkaammin tutkimuksen ja koulutuksen alueellinen ja paikallinen tarjonta sekä paikallinen aloitteellisuus. Osaamisen, luovuuden ja innovaatioiden edistäminen edellyttää hyvää ja tiivistä yhteistyötä kaupungin ja paikallisten yliopistojen välillä.

Yliopistot ovat avautuneet yhteiskunnan suuntaan muun muassa yliopistojen kolmannen tehtävän kautta, joka korostaa yliopistojen aluekehitysvastuuta. Alueen menestyksekkään toiminnan kannalta keskeisessä vuorovaikutuksessa ovat niin sanotun Triple helixin (kolmoiskierteen) osapuolet: yliopistot, elinkeinoelämä ja kaupungin hallinto. Jotta osaaminen ja luovuus saadaan hyödynnettyä kaikkien eduksi, tulee näiden toimijoiden yhteistyötä tiivistää edelleen. Turun kaupunki ja turkulaiset yliopistot − Turun yliopisto ja Åbo Akademi – ovatkin lähteneet vahvasti edistämään kaupunkitutkimuksellista yhteistyötään.

Viime vuosikymmenen loppupuolella Turun kaupungin ja turkulaisten yliopistojen koordinoidun yhteistyön prosessissa kartoitettiin erityisesti kaupungin näkökulmasta osapuolten näkemyksiä tarpeellisista tutkimusaiheista ja yliopistoissa tehtävän kaupunkitutkimuksen laajuutta ja luonnetta. Yhteisen pohdinnan tuloksena valmistui vuonna 2009 Turun kaupunkitutkimusohjelma tuleville vuosille. Kaupunkitutkimuksen alaan katsotaan kuuluvaksi aiheet, joissa kaupunki, kaupunkilaiset tai kaupungissa tapahtuvat ilmiöt ovat olennaisena osana.

Tutkimusohjelman tavoitteena on kehittää Turkua osaavana ja menestyvänä kaupunkina (elinkeinopoliittiset teemat), ihmisläheisenä kaupunkina (hyvinvointiteemat), kestävän kehityksen kaupunkina sekä hyvän hallinnon ja hallinnan kaupunkina.

Turun kaupungin ja Turun yliopistojen välillä vallitsee strateginen kumppanuus. Keskinäinen yhteistyö on vakiintunutta ja monialaista ja laajenee jatkuvasti. Tämä on erittäin tärkeää tulevaisuuden näkökulmasta, jossa tiedolla ja osaamisella on entistä keskeisempi merkitys Turun ja kaupunkiseudun menestykselle. Lähtökohtana on turvata kaupungin relevantin tiedon hankinta päätöksenteon tueksi ja vuorovaikutus yliopistojen kanssa ja samalla tieteen vapauden kunnioittaminen.

Osallistuminen varainkeruukampanjaan

Turun kaupunki osallistuu Turun yliopiston ja Åbo Akademin varainkeruukampanjaan 255.140,00 eurolla. Lahjoitussumma jaetaan yliopistojen kesken perusopiskelijoiden määrän mukaan.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että Turun kaupunki osallistuu Turun yliopiston ja Åbo Akademin varainkeruukampanjaan yhteensä 255.140,00 eurolla vuonna 2011,

että Turun kaupunki osoittaa Turun yliopiston varainkeruukampanjaan 180.000,00 euroa sekä Åbo Akademin varainkeruukampanjaan 75.140,00 euroa ja

että lahjoitussumma 255.140,00 euroa maksetaan tililtä Rakennemuutos ja suhdannevaraus.

PäätösKaupunginhallitus päätti,

että Turun kaupunki osallistuu Turun yliopiston ja Åbo Akademin varainkeruukampanjaan yhteensä 255.140,00 eurolla vuonna 2011 ja

että Turun kaupunki osoittaa Turun yliopiston varainkeruukampanjaan 180.000,00 euroa sekä Åbo Akademin varainkeruukampanjaan 75.140,00 euroa.

Päätös tehtiin esittelijän muutetusta päätösehdotuksesta yksimielisesti.

Kv § 140

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että Turun kaupunki osallistuu Turun yliopiston ja Åbo Akademin varainkeruukampanjaan yhteensä 255.140,00 eurolla vuonna 2011 ja

että Turun kaupunki osoittaa Turun yliopiston varainkeruukampanjaan 180.000,00 euroa sekä Åbo Akademin varainkeruukampanjaan 75.140,00 euroa.

Kaupunginvaltuuston

päätösKaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTurun yliopisto
tiedÅbo Akademi
tpvKeskushallinto, hallinto
tiedKeskushallinto, talousasiat
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus