Valitusosoitus

 

Kaupunginvaltuuston päätökseen, mikäli se ei ole luonteeltaan yksinomaan valmistelua, täytäntöönpanoa tai virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista, saa muutosta hakea se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuuteen päätös välittömästi vaikuttaa (asian-osainen) sekä kunnan jäsen. Valtuuston kunnallisen kansanäänestyksen järjestämistä koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.

 

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

 

Valitusviranomainen

 

Muutosta päätöksiin haetaan Turun hallinto-oikeudelta,

osoite Sairashuoneenkatu 2-4, PL 32, 20101 Turku,

vaihde 010 36 42400, kirjaamo 010 36 42410, faksi 010 36 42414.

 

Valitusaika

 

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Tiedoksisaanti

 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai saantitodistuksen osoit-tamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

 

Kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katso-taan tulleen asianosaisten tietoon silloin, kun päätös on kuntalain 63 §:n mukaisesti asetettu yleisesti nähtäville.

 

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona työt virastoissa on keskeytettävä, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valituskirja

 

Valituskirjassa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

 

·valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite

·päätös, johon haetaan muutosta

·miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaadi-taan tehtäväksi

·muutosvaatimuksen perusteet.

 

Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekir-joitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

 

Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä selvitys siitä päivästä, josta valitusaika alkaa.

 

Omalla vastuulla valituskirjan voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille vali-tusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

 

Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittä-vistä maksuista annetun lain (701/93) 3 §:n nojalla muutoksenhakijalta peri-tään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 89 euroa.