Liite 1 § 82

 

Tilaliikelaitos, Anne Antola 21.3.2011:

 

Tilaliikelaitos on yhteistyössä kasvatus- ja opetusviraston, kulttuuritoimen, sosiaali- ja terveystoimen sekä ruokapalvelukeskus Katerinkin kanssa valmistellut Yli-Maarian koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman. Alkuvaiheessa mukana olivat myös liikuntavirasto ja nuorisotoimi, mutta ko. hallintokunnat ilmoittivat hankesuunnittelun aikana, etteivät ne tarvitse omia tiloja kohteesta.

 

Hankesuunnitelmassa esitetään uutta koulua 1.-6 lk oppilaille (mitoitus 276 oppilasta) sekä päiväkotia 105 lapselle (5 ryhmää). Lisäksi rakennukseen on tarkoitus sijoittaa lähikirjasto ja kouluterveydenhoidon yhteyteen alueen lastenneuvolapalvelut.

 

Rakennuksessa on valmistuskeittiö. Valmistuskeittiö on hankesuunnitelmassa mitoitettu koulun ja päiväkodin tarpeita ajatellen. Mikäli kaupunginhallitus ja –valtuusto tekevät periaatepäätöksen keskuskeittiömallista ja siitä, että kyseisistä keittiöistä toinen sijoitettaisiin Yli-Maarian koulukiinteistön yhteyteen, tehdään keittiötä koskien oma hankesuunnitelma. Tällöin koulukeittiön neliöt lasketaan osaksi keskuskeittiön neliöitä. Koulukeittiön neliöt on joka tapauksessa haettavaa valtionavustusta varten esitettävä hankesuunnitelmassa erillisinä, samoin niiden hinta.

 

Hanke on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön 11.11.2010 hyväksymässä rahoitussuunnitelmassa valtionavustuskohteena vuonna 2012 alkavana hankkeena. Mikäli hankkeelle myönnetään valtionavustus, työt on käynnistettävä viimeistään vuonna 2013. Avustusanomuksen täydentäminen määräajassa edellyttää hankesuunnitelman hyväksyntää kaupunginvaltuustossa viimeistään toukokuun 2011 alussa. Valtionavustusta on anottu koulutiloille (sis. esiopetuksen) ja kirjastolle.

 

Uudisrakennuksen rakennuskustannukset 2/2011 kustannustasossa ovat tavoitehintalaskelman mukaan yhteensä 10 074 000 euroa (alv 0 %). Tammikuussa 2011 esitetty kustannusarvio 8 250 000 euroa (alv 0 %) on perustunut indeksiin 3/2008. Indeksiin 12/2010 korjattu hinta samalla tilaohjelmalla on 9 878 000 euroa (alv 0 %).

 

Hankkeen rahoitus tulee sisällyttää kaupungin talousarvioon ja taloussuunnitelmaan 2011-2014.

 

Valmistelussa mukana olleet hallintokunnat ovat käsitelleet hankesuunnitelman osaltaan. Lausunnot hankesuunnitelmasta on oheismateriaalina.

 

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta hyväksyy hankesuunnitelman vuokrakustannuksineen ja toteaa, että hankkeen toteuttaminen suunnitellussa aikataulussa 2013-2014 on Yli-Maarian alueen julkisten palvelujen kehittämisen kannalta tärkeää ja lisää osaltaan alueen vetovoimaa ja parantaa Turun pohjoisen alueen kokonaisvaltaisen kehittämisen edellytyksiä.

 

Kulttuurilautakunta hyväksyy hankesuunnitelman ja sitoutuu esitettyihin huoneistomenoihin. Samalla lautakunta päättää, että tilat valmistuessaan korvaavat nykyiset Maarian ja Moision kirjastot, joiden tiloista voidaan luopua.

 

Peruspalvelulautakunta hyväksyy samoin hankesuunnitelman osaltaan vuokramenoineen.

 

Turun Kiinteistöpalveluliikelaitoksen lausunnossa todetaan, että mikäli koulun yhteyteen rakennetaan em. keskuskeittiö, tarvittavat neliöt määräytyvät keskuskeittiötoiminnan mukaisesti.

 

Lausunnossa todetaan lisäksi, että mikäli keskuskeittiötä ei tehdä ja keittiön on hankesuunnitelman tekstin mukaisesti tarkoitus palvella myös lähialueen muita päiväkoteja ja kouluja tulisi keittiötä kasvattaa 95 m2:stä noin 150 m2 kokoiseksi. Tämä korottaisi hankkeen kustannuksia 224 000 euroa (alv 0 %). Keittiön lopullinen koko määräytyy lopullisesti siis keskuskeittiöpäätöksen mukaan.

 

Kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 6.4.2011:

 

Keskushallinnon tilakeskus ja talouden vastuualue puoltavat yhteisessä lausunnossaan hankesuunnitelman hyväksymistä. Lausunnossa todetaan lisäksi, että mikäli keskuskeittiö päätetään toteuttaa Yli-Maarian koulun ja päiväkodin yhteyteen, tulee keskuskeittiön hankesuunnitelma yhdistää Yli-Maarian koulun hankesuunnitelmaan ennen suunnitteluprosessin käynnistämistä.

 

Tilaliikelaitoksen johtokunta on 30.3.2011 päättänyt osaltaan hyväksyä Yli-Maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Johtokunta toteaa päätöksessään lisäksi, että keskuskeittiöratkaisun mahdollisesti aiheuttamista muutoksista ja lisäyksistä tiloihin ja kustannuksiin päätetään erikseen keskuskeittiötä koskevan päätöksen jälkeen.

 

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto 5.4.2011:

 

Kuten liitteenä 2 olevasta hankesuunnitelmasta ilmenee, kaupunginvaltuusto päätti 12.12.2005 § 269 Turun kouluverkon tarkistamisesta vuosina 2006-2010. Em. kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan opetuslautakunnan tulisi yhdessä kaupunginhallituksen kanssa laatia vuoden 2006 loppuun mennessä tarkempi selvitys Turun pohjoisen alueen kouluverkoston kehittämisestä. Laaditun selvityksen pohjalta kaupunginhallitus päätti 19.6.2006 § 459, että Yli-Maarian rakennetaan uusi koulu.

 

Uuden koulun ja päiväkodin rakentaminen Yli-Maariaan on varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan investointien kiireellisyysjärjestyksen kärjessä. Em. syystä ja jotta hankkeelle voitaisiin saada valtionavustusta, tulisi hankesuunnitelman hyväksymisen osalta päätöksenteossa edetä joutuisasti.

 

Esitän liitteenä 2 olevan hankesuunnitelman hyväksymistä.

 

Liite 2                                 Yli-Maarian koulun uudisrakentamisen hankesuunnitelma 9.2.2011

 

Oheismateriaali 1              Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta 16.2.2011 § 30

 

Oheismateriaali 2              Turun Kiinteistöpalveluliikelaitoksen johtokunta 17.3.2011 § 41

 

Oheismateriaali 3              Kulttuurilautakunta 16.3.2011 § 51

 

Oheismateriaali 4              Peruspalvelulautakunta 1.3.2011 § 67

 

Oheismateriaali 5              Tilakeskuksen ja talouden vastuualueen lausunto 18.3.2011

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä 2 olevan hankesuunnitelman.