Liite 1 § 44

 

Va. johtava kaupunginsihteeri Tuomas Heikkinen 2.2.2011:

 

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 5 §:n 3 momentin mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Käsiteltäessä valtuustossa 3 momentissa tarkoitettua luetteloa katsotaan ne aloitteet, joiden tekemisestä on luettelon käsittelyä edeltävän vuoden loppuun mennessä kulunut neljä vuotta, rauenneiksi ellei valtuusto jonkin aloitteen osalta toisin päätä.

 

Liite 2                                 Valtuutettujen tekemät aloitteet, joita ei vuoden 2010 loppuun mennessä ole lopullisesti käsitelty

 

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedokseen ilmoituksen 31.12.2010 käsittelemättä olleista aloitteista ja toteaa, että aloite nro 1 ei raukea, vaikka aloitteen tekemisestä vuoden 2010 loppuun mennessä on kulunut neljä vuotta. Vastaus aloitteeseen tulee valmistella aloitteiden käsittelyä koskevien ohjeiden mukaisesti.

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

merkitä tiedokseen ilmoituksen 31.12.2010 käsittelemättä olleista aloitteista ja

todeta, että aloite nro 1 ei raukea, vaan vastaus aloitteeseen tulee valmistella aloitteiden käsittelyä koskevien ohjeiden mukaisesti.