Liite 1 § 205

 

Talousarviopäällikkö Heikki Silpola 20.10.2010:

 

Vuoden 2011 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit on ilmoitettava Verohallitukselle viimeistään marraskuun 17. päivänä 2010. Määräajan ja menettelytavan noudattaminen on erittäin tärkeää. Vuoden 2011 verokorttien laskenta-ajo käynnistyy marras-joulukuun 2010 vaihteessa. Jos kunta ei ole ilmoittanut tietoja määräajassa, käytetään vuoden 2011 ennakkoperinnässä vuoden 2010 veroprosenttia. Tällöin kunnan verotulot kertyvät vanhan veroprosentin mukaan koko vuoden 2011 ajan. Kaupunginvaltuuston viimeinen kokous ennen määräaikaa on maanantaina 15.11.2010.

 

Verotulot ovat kaupungin tärkein tulonlähde ja niillä arvioidaan ennusteen mukaan katettavan tämän vuoden palveluiden ja hallinnon nettomenoista 60,0 prosenttia. Verotuloista kunnallisvero on merkittävin ja ennusteen mukaan vuoden 2010 kertymäksi arvioidaan n. 500,0 milj. euroa ja osuus kokonaisveroista olisi 85,0 prosenttia. Yhteisöveroa kertyisi n. 50 milj. euroa ja osuus kokonaisveroista olisi 8,5 prosenttia. Kiinteistöveroa ennustetaan kertyvän n. 38 milj. euroa ja sen osuus kokonaisveroista olisi 6,5 prosenttia.

 

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa kaupungin vuoden 2011 veroperusteet esitetään pidettäväksi entisellään. Veroja kertynee ensi vuonna yhteensä 608,4 milj. euroa. Esityksen mukaan kaupungin tuloslaskelma olisi vuodelle 2011 tasapainossa päätyen 1,8 milj. euron ylijäämään. Seuraavassa taulukossa ennustetaan verotulot talousarvio- ja taloussuunnitteluvuosille. Verotulojen ennustamisessa käytetään pohjataulukkona Kuntaliitolta tilattua veroennustekehikkoa. Kunnallisveron kertymistä arvioitaessa on otettu huomioon työllisyystilanteen mahdollinen kehittyminen huonompaan suuntaan, toisaalta työllisyyteen voi vaikuttaa suotuisasti vuonna 2011 kulttuuripääkaupunki-hanke. Telakkateollisuuden hiljeneminen vaikuttaa monien alihankintayritysten yhteisöveron maksukykyyn. Tämä tulee näkymään suunnitelmavuosien yhteisöverokertymissä.

 

Vuodelle 2010 veroperusteita muutettiin, mm. kunnallisveroon tehtiin 0,75 prosentin korotus. Tämä on heijastunut vuoden 2010 kunnallisveron kasvuun. Vuodelle 2011 ei korotuksia ole suunnitteilla. Sen sijaan valtio on tekemässä verolainsäädäntöön muutosta, joka aiheuttaa kunnille verotulomenetyksiä. Verotulomenetykset tultaneen korvaamaan kunnille peruspalvelujen valtionosuutta korottamalla. Tämä korotus olisi alustavien laskelmien mukaan 24,23 euroa asukasta kohti. Verotuloennusteessa vuodelle 2011 kunnallisveron kasvuksi on arvioitu vain 1,6 prosentiksi työllisyystilanteen kehityksen ja verolainsäädännön muutosten johdosta. Yhteisöveron kuntaryhmän osuus vuonna 2011 on 31,99 % mutta vuodelle 2012 se alenee 21,99 %:iin. Tämä heijastuu yhteisöverotulon laskuna kunnissa.

 

Verotulot 2009 – 2014

 

Verotulot, milj. €

TP 2009

Enn. 2010

TAE 2011

TS 2012

TS 2013

TS 2014

Kunnallisvero

497,1

500,0

508,0

531,4

545,5

566,8

Yhteisövero

45,0

50,0

60,3

53,7

49,8

51,7

Kiinteistövero

32,4

38,0

40,1

41,1

42,1

43,1

Yht.

574,5

588,0

608,4

626,2

637,5

661,7

 

 

 

 

 

 

 

Muutos-%

2009

2010

2011

2012

2013

2014

Kunnallisvero

2,7

0,6

1,6

4,6

2,7

3,9

Yhteisövero

-23,7

11,1

20,5

-10,9

-7,1

3,8

Kiinteistövero

6,5

17,3

5,6

2,5

2,4

2,4

Yhteensä

0,2

2,4

3,5

2,9

1,8

3,8

 

Nykyisin käytössä olevat veroprosentit:

 

 

 

 

 

Turku

2010

Tuloveroprosentti

 

 

 

18,75

Kiinteistöveroprosentit:

 

Rajat 2010

 

 

Yleinen veroprosentti *)

 

0,60-1,35

 

1,00

Vakituinen asuinrakennus *)

 

0,32-0,75

 

0,32

Rakentamaton rakennuspaikka

 

1,00-3,00

 

3,00

Muu kuin vakituinen asuinrakennus

 

0,50-1,00

 

0,70

Yleishyödyllinen yhteisö

 

0,00-1,00

 

 

*) kiinteistöveron vaihteluvälin muuttaminen

 

Turun naapurikuntien ja suurimpien kaupunkien tällä hetkellä käytössä olevat kunnallisveroprosentit sekä alustava esitys vuodelle 2011, jos se on jo saatavissa:

 

                                          Kunnallisveroprosentit

Kunta                                2010

 

Kaarina                             18,50

Lieto                                  18,50

Naantali                             17,25

Raisio                                17,50

Helsinki                             17,50

Espoo                               17,75

Vantaa                               19,00

Tampere                           19,00

Oulu                                  19,00

Lahti                                  19,00

Kuopio                               19,50

Pori                                   18,75

Jyväskylä                          19,00

 

 

Turun kunnallisveron tuloveroprosentti 18,75 on hivenen korkeammalla kuin mitä naapurikuntien on mutta vertailussa muihin suuriin kaupunkeihin ollaan hyvinkin keskivaiheilla.

 

Edellä olevan perusteella tulisi vuodelle 2011 päättää

 

-tuloveroprosentiksi 18,75 %

-yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %

-vakituisen asuinrakennuksen veroprosentiksi 0,32 %

-muiden asuinrakennusten veroprosentiksi 0,70 %

-rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi 3,00 %.

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää määrätä Turun kaupungin vuoden 2011

- tuloveroprosentiksi 18,75 %,

-  yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %,

-  vakituisen asuinrakennuksen veroprosentiksi 0,32 %,

-  muiden asuinrakennusten veroprosentiksi 0,70 % ja

-  rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentiksi 3,00 %.