Liite 1 § 95

 

Asemakaavatoimisto/Paula Keskikastari 12.3.2010:

 

Asemakaavatoimisto on laatinut 10.12.2009 päivätyn ja 12.3.2010 lausuntojen johdosta muutetun asemakaavanmuutosehdotuksen otsikossa mainitulle alueelle.

 

Nykytilanne ja aloite

 

Muutosalue on Turun ydinkeskustan keskustatoimintojen aluetta. Korttelissa on Pulssin lääkäriaseman lisäksi liike- ja asuinkerrostaloja sekä koulu. Voimassa olevassa asemakaavassa vuodelta 1973 suunnittelualue on osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi. Tontin rakennusoikeus on 4273 k-m².

 

Asemakaavanmuutos on pantu vireille kiinteistön omistajan, Kiinteistö Oy Yhdeksän aloitteesta. Anomuksen mukaan tontille haetaan 3200 m² lisärakentamisoikeutta lääkärikeskuksen tarpeisiin.

 

Kaavoituksen tavoitteet

 

Kaupunkiympäristön kehittämisessä tavoitteena on tiivistää ja eheyttää kaupunkirakennetta sekä vähentää liikenteen tarvetta ja energian kulutusta kuten valtuustoryhmien väliseen sopimukseen (valtuustokaudelle 2009 – 2012) on kirjattu. Lisäksi sopimuksessa todetaan, että hyvä elinympäristö turvataan asuin- ja elinympäristön monipuolisuudella sekä palvelujen saavutettavuudella.

 

Kaupunkikuvallisena tavoitteena on pitäytyä nykyisen rakennuskannan räystäslinjassa ja eheyttää Puutarhakadun katujulkisivua.

 

Asemakaavaehdotus

 

Kaavanmuutosalueen pinta-ala on 0,19 ha. Alue on kokonaisuudessaan liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta (K). Tontille rakennettu 4500 k-m² ja kaavamuutos mahdollistaa 3200 k-m² lisärakentamisen. Kokonaisrakennusoikeudeksi muodostuu siten 7700 kerrosalaneliömetriä ja tonttitehokkuudeksi 4,05.

 

Korttelin itäpuoli on toteutunut umpikortteliperiaatteella, jossa rakennukset reunustavat korttelia yhtenäisenä nauhana. Humalistonkadun varsi on sen sijaan rakennettu modernin irrallisena. Kaavanmuutoksen mukainen laajennus sitoo yhteen nämä erilaiset suunnitteluperiaatteet ja täydentää korttelin Puutarhakadun puoleista katufasadia siten, että lasinen julkisivu kuitenkin jättää näkyviin Humalistonkadun puoleisen rakennuksen alkuperäisen idean.

 

Katujulkisivun eheytymisen lisäksi täydennysrakentaminen parantaa ympäristön laatua suojaamalla korttelin sisäosaa vilkasliikenteisen Puutarhakadun melulta ja pölyltä. Haittapuolena on kuitenkin uudisrakentamisen varjostava vaikutus. Tätä haittaa on pyritty vähentämään määräämällä räystään ylin korkeusasema myös naapurin rajalla, jolloin iv-konehuone sijoittuu etäämmälle tontin rajasta eikä lisää varjostusta.

 

Kuuleminen

 

Kaavanmuutoksen vireilletulosta on tiedotettu v. 2009 kaavoituskatsauksessa sekä lähettämällä 8.5.2009 osallisille kirjeitse ilmoitus kaavanmuutoksen valmistelusta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) mielipidetiedustelulomakkeineen.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta esitettiin kaksi mielipidettä. Mielipiteisiin on vastattu kaavaselostuksessa.

 

10.12.2009 päivätty asemakaavaehdotus lähetettiin lausunnoille ja asetettiin julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi tammi-helmikuussa 2010. Ehdotuksesta jätettiin yksi muistutus.

 

Lausunnot

 

Kaavaehdotuksesta pyydettiin seuraavat lausunnot:

 

Turun Vesiliikelaitos ja Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos: Ei huomautettavaa asemakaavanmuutoksesta.

 

Turun museokeskus ja Lounais-Suomen ympäristökeskus eivät jättäneet lausuntoa.

 

Kiinteistöliikelaitos: Asemakaavanmuutos edellyttää maankäyttösopimusta.

 

Turku Energia Sähköverkot Oy: Asemakaavamääräyksiin (”Liike- ja toimistorakennusten korttelialue K”) tulee lisätä seuraavaa: ”Sähkölaitoksen hyväksymällä tavalla tulee sijoittaa sähkönjakelun muuntamo (5 m x 4 m) rakennuksen sisälle.”

 

Asemakaavatoimisto lisää ko. määräyksen kaavaehdotukseen.

 

Rakennusvalvontatoimisto: Kaavamääräystä ”Korttelialueelle saa rakentaa kaksi maanalaista kerrosta ja rakennusoikeudesta saa käyttää ylimmässä kellarikerroksessa liike- ja työtiloiksi enintään 50 % kellarikerroksen kokonaiskerrosalasta” tulee muuttaa seuraavasti:

 

”Korttelialueelle saa rakentaa kaksi kellarikerrosta. Ylempään kellarikerrokseen saa sijoittaa liike- ja työtiloja enintään 50 % kellarikerroksen kokonaisalasta”.

 

Asemakaavatoimisto muuttaa määräystä esitetyllä tavalla.

 

Ympäristönsuojelutoimisto: Eräs Rauhankadun asukas valitti ympäristönsuojelutoimistoon kesällä 2006 Pulssin lääkäritalon tai parkkihallin ilmastoinnin aiheuttamasta häiritsevästä hurinasta, joka kantautui asuntojen sisäpihan puoleisiin huoneisiin. Tarkemmassa selvittelyssä tuli ilmi, että suurin melu aiheutui piha-alueella sijaitsevasta Turku Energian muuntamon puhaltimesta, joka suodattimen tukkeutumisen takia kävi koko ajan. Samassa yhteydessä kuitenkin ilmeni, että parkkihallin katolla vuorokaudet ympäriinsä käyvä ilmastointilaite oli myös äänekäs.

 

Asemakaavaselostuksessa mainitaan, että Pulssi on liittynyt noin vuosi sitten kaukokylmään ja hurisevat ilmastointilaitteet poistuvat vähitellen laitteistoja uusittaessa. Laajennuksen yhteydessä tulisi huolehtia siitä, että ilmastointilaitteiden aiheuttama meluhaitta ei ainakaan lisäänny, vaan poistuu vähitellen kokonaan.

 

Muilta osin toimistolla ei ole huomautettavaa.

 

Asemakaavatoimisto:

 

Kuten lausunnossakin todetaan, Pulssi on liittynyt kaukokylmään ja hurisevat ilmastointilaitteet poistuvat vähitellen laitteistoja uusittaessa.

Asemakaavatoimisto katsoo, etteivät annetut lausunnot anna aihetta ehdotuksen enempään muuttamiseen.

 

Muistutus

 

Asunto Oy Puutarhakatu 9a:n hallituksen puheenjohtaja:

 

”Laajennusehdotus on valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteiden vastainen. Ehdotettu muutos ei luo edellytyksiä hyvälle taajamakuvalle.

 

Muutoksen selostusasiakirjasta ilmenee, siihen piirretyn kuvan perusteella, että ehdotettu muutos aiheuttaisi varsin massiivisen rakennuskokonaisuuden Puutarhakadun ja Humalistonkadun kulmaan, jota millään ei voisi kutsua hyväksi taajamakuvaksi.

 

Kuten muutosehdotuksessa todetaan, niin suunnitellusta laajennuksesta aiheutuisi merkittävää haittaa naapuritontin, eli Puutarhakatu 9a:n kiinteistön paloturvallisuudelle. Nykyisinkin tilanne on se, että tulipalon sattuessa asunnosta, josta on ikkunat ainoastaan pihan puolelle, on mahdollista ainoastaan autotallin yli ulottuvan tikasauton avulla naapuritontin puolelta.

 

Selostuksessa on lisäksi todettu, että muutoksella on pyrkimys nopeaan prosessiin. Tältä osin on otettava huomioon, että suunnitellulla muutoksella on vuosikymmenien ajan vaikutus alueen kaupunkikuvaan. Tällä perustella olisi pohdittava koko korttelin 22 asemakaavan muutosta, jossa Pulssin laajennus olisi yksi osa.

 

Pulssin laajennuksen osalta olisi myös selvitettävä voitaisiinko laajennus ulottaa tarkoituksenmukaisella tavalla naapuritontin 9a:n piha-alueelle. Tällöin voitaisiin hyödyntää se maapohja, jolla nyt on naapuritontin purkukuntoiset piharakennukset. Kyseisten piharakennusten osalta tulee taloyhtiön pohdittavaksi jo lähitulevaisuudessa piharakennusten purkaminen. Niiden ylläpito tulee niiden huonon kunnon ja taloudellisen käyttömahdollisuuden puuttumisen vuoksi kohtuuttoman kalliiksi.

 

Tällä ratkaisulla päästäisiin huomattavaksi avoimempaan taajamakuvaan, jossa muun ohessa kaavamuutoksen edellyttämät autopaikat voitaisiin rakentaa itse kiinteistölle.”

 

Asemakaavatoimisto:

 

Muistutuksen mukaan kaavaehdotus ei luo edellytyksiä hyvälle taajamakuvalle (= kaupunkikuvalle) ja on siten valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden vastainen. Muistutuksen viimeisestä kappaleesta käy ilmi muistuttajan näkemys siitä, että hyvä kaupunkikuva on yhtä kuin avoin kaupunkikuva. Julkisen kaupunkitilan kannalta uudisrakennuksen sijoittuminen kadunvarteen parantaa nykyistä tilannetta tiivistämällä katutilan rajausta. Toinen asia on, että Puutarhakatu 9a:n asuinkerrostalon kannalta uudisrakennus varjostaa pihaa ja rajoittaa jossakin määrin näkymiä.

 

Uudisrakennuksen sijainnista naapureilla on hyvin erilaiset näkemykset. Kaavan vireilletulovaiheessa taloyhtiö As Oy Rauhanlinna Bostads Ab (os. Rauhankatu 2) esitti mielipiteen: ”mikäli hankkeen massoitus noudattaa esitystä ja hanke pysyy omalla tontillaan, niin As Oy Rauhanlinnalla ei ole siitä moitittavaa”.

 

Puutarhakatu 9a:n paloturvallisuus ei heikkene koska Pulssin tontin ajoväylä ei nytkään toimi naapuritalon pelastustienä. Pulssin tontin ajoväylä on liian ahdas pelastusajoneuvoille eivätkä piharakenteet kestä nostoauton painoa. Pelastamista helpottavat toimenpiteet on yksinkertaisimmin toteutettavissa Puutarhakatu 9a:n omassa taloyhtiössä esim. kiinnittämällä pihanpuolen julkisivuun kiinteät poistumistikkaat.

 

Muistutuksessa halutaan laajempaa kaavaa, jossa uudisrakennus olisi ulotettu Pulssin tontilta naapurin puolelle ja samalla mahdollistettu Puutarhakatu 9a:n piharakennusten purkaminen sekä laajempi autopaikoitus korttelin sisällä. Toinen naapuri kannattaa nimenomaan kaavaehdotuksen mukaista ratkaisua. Koko korttelin asemakaavan muuttamista ei nähty aiheelliseksi tämän kaavan yhteydessä.”

 

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on 13.4.2010 esittänyt, että 10.12.2009 päivätty ja 12.3.2010 lausuntojen perusteella muutettu VII kaupunginosan 22 korttelin tontille 2002 laadittu asemakaavanmuutosehdotus hyväksytään.

 

Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan päätös on tehty yksimielisesti sen jälkeen kun äänin 11-2 oli hylätty asiaa koskeva palautusehdotus. Palautusehdotusta perusteltiin tarpeella perusteellisemmin selvittää kaavan liikenteellisiä vaikutuksia.

 

Kuten edellä olevasta esittelytekstistä ilmenee, kaavaehdotus on ollut nähtävillä samanaikaisesti kun siitä on pyydetty lausunnot. Nähtävilläoloaikana jätettiin yksi muistutus. Muistutus ja asemakaavatoimiston vastine muistutukseen ilmenee edellä olevasta esittelytekstistä.

 

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on 3.3.2010 hyväksynyt asemakaavanmuutoksen edellyttämän maankäyttösopimuksen. Kiinteistöliikelaitoksen ilmoituksen mukaan maankäyttösopimus on allekirjoitettu 3.5.2010.

 

Liite 2                                 Selostus

Liite 3                                 Kartta

Liite 4                                 Tilastolomake

 

Kaupunginhallitus ilmoittaa puoltavansa asemakaavanmuutosehdotuksen hyväksymistä ympäristö- ja kaavoituslautakunnan esittämässä jäljempänä olevassa kaupunginhallituksen ehdotuksessa tarkemmin yksilöidyssä muodossa.

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä asemakaavatoimiston laatiman 10.12.2009 päivätyn ja 12.3.2010 lausuntojen perusteella muutetun VII kaupunginosan korttelin 22 tontin 2002 asemakaavanmuutosehdotuksen.