Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginvaltuusto 70 19.04.2010 4

4152-2010 (663, 232)

Myllysillan jatkotoimenpiteistä päättäminen (Yj)

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus on 12.4.2010 päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle, että vaurioitunut silta puretaan sekä suunnitellaan ja rakennetaan uusi silta ja että Myllysillan vaurioitumisesta ja korvaavan sillan rakentamisesta aiheutuneet ja aiheutuvat kulut katetaan kaupungin vahinkorahastosta. Kaupunginhallitus on 12.4.2010 päättänyt, että kiinteistöliikelaitoksen johtokunta oikeutetaan suorittamaan kaupunginvaltuuston päätöksen perusteella tarvittavat hankinnat ja muut jatkotoimenpiteet siten, että uuden sillan suunnitelmaluonnokset tulee saattaa kaupunginhallituksen käsiteltäväksi rakennussuunnittelijan hyväksymistä varten. Lisäksi kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on 7.4.2010 päättänyt, että vaurioitunut Myllysilta tuetaan väliaikaisesti välittömästi.

Kv § 70

Liite 1                                 Asian esittely ja päätösehdotus

 

Valt. Olavi Mäenpää valt. Pasi Heikkilän kannattamana teki seuraavan ponsiehdotuksen:

 

”Kaupunginvaltuuston tehdessä päätöksen asiassa allekirjoittanut kaupunginvaltuutettu esittää kaupunginhallitukselle toivomuspontena, että tilattaessa vaurioituneen sillan purku sekä uuden sillan suunnittelu ja rakentaminen otetaan huomioon Turun Pernon telakan (STX-Europe) osaaminen”.

 

Päätös         Kaupunginvaltuusto päätti,

että vaurioitunut silta puretaan sekä suunnitellaan ja rakennetaan uusi silta ja


että Myllysillan vaurioitumisesta ja korvaavan sillan rakentamisesta aiheutuneet ja aiheutuvat kulut katetaan kaupungin vahinkorahastosta.

 

                     Valt. Olavi Mäenpään ponsiehdotus päätettiin saattaa kaupunginhallituksen tietoon.

Jakelu

ilmKeskushallinto, talousasiat
ilmKeskushallinto, talouspalvelukeskus
tpvKiinteistöliikelaitoksen johtokunta


Liitteet:

Kv § 70
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus