Liite 1 § 31

 

Keskushallinto / talouden vastuualue / talousjohtaja Ari Mäkinen ja rahoituspäällikkö Kari Pentti 26.1.2010:

 

Kuntalain mukaan kunnan ja kuntayhtymän taloutta koskevien säännösten osalta valtuuston tehtäviin (13 §) kuuluu sijoitustoiminnan perusteita päättäminen. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tämän kuntalain mukaiset sijoitustoiminnan periaatteet vuonna 2002. Lisäksi valtuustotasolla on hyväksytty muutamia muita rahoitukseen liittyviä periaatteita.

 

Valtuuston tulee päättää sijoitustoiminnan perusteista (13.2 § 3k). Kunta voi kuntalain 2 §:ssä säädetyn yleistä toimialaa koskevan säännöksen nojalla tietyin rajoituksin harjoittaa sijoitustoimintaa. Lain perustelujen mukaan sijoitustoiminta jakaantuu kunnan toimialaan liittyvään sijoittamiseen ja kassavarojen sijoittamiseen. Lisäksi voi olla omia ja lahjoitusrahastoja.

 

Kaupungin rahoitustoiminnan periaatteista on aiemmin päätetty mm. kaupunginhallituksen hyväksymässä rahatoimen strategiassa. Lisäksi on muutamia kaupunginvaltuuston päätöksiä keskitetyn rahoitustoiminnan ja riskienhallinnan rajoista. Nyt nämä rahoitus- ja sijoitustoiminnan on koottu yksiin periaatteisiin, joka huomioi myös konserniulottuvuutta. Tarkoituksena on, että kaupunginhallitus hyväksyy tarkempia suunnitelmia vähintään kerran vuodessa talousarvion täytäntöönpanon yhteydessä tai erikseen muussa yhteydessä.

 

Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet vahvistavat uuden johtosäännön mukaista säännöstöä samalla ne ovat astetta tiukempia nykyiseen säännöstöön verrattuna. Kaupunginvaltuusto hyväksyy edelleen kaupunginhallituksen johtosäännössä keskushallinnon toimivallan. Periaatteita on käyty läpi myös kaupungin lakimiehen kanssa..

 

Samassa yhteydessä on tarkoituksenmukaista hyväksyä vahinkorahastolle uudet säännöt, joissa on tarkistettu mm. keskushallinnon organisaatiossa tapahtuneet muutokset sekä tärkeimpänä asiana otettu kantaa rahaston enimmäismäärään, joka olisi tällä hetkellä enintään 50 milj. euroa tarkistettuna vuosittain inflaatiokorotuksella. Rahaston tuottotavoite määriteltäisiin nykyisen käytännön mukaan vuosittain talousarviossa ja mahdollisesti tarkempi allokaatio kaupunginhallituksen hyväksymässä lainannosto ja sijoitussuunnitelmassa.

 

Edellä olevaan viitaten esitämme,

-että kaupunginvaltuusto hyväksyy oheisena liitteenä olevat rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet,

-että periaatteet astuvat voimaan siten, että periaatteita sovelletaan koskemaan uusia tehtäviä sijoituksia 1.6.2010 alkaen ja kokonaisallokaatioita 1.1.2011 alkaen,

-että hyväksytään liitteenä olevat uudet vahinkorahaston säännöt

-ja että samalla kumotaan seuraavat kaupunginvaltuuston tekemät aiemmat päätökset:

-Keskitetyn talous- ja rahoitushallinnon periaatteet kaupungin määräysvallassa olevissa yhteisöissä (Kv 10.4.1995 § 102)

-Rahoitus- ja sijoitusriskien hallintaan liittyvät toimivaltuudet (Kv 19.4.1993 § 179)

-Sijoitustoiminnan periaatteet (Kv 9.12.2002 § 296)

 

Liite 2                                 Rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet

 

Liite 3                                 Vahinkorahaston säännöt

 

Kaupunginhallitus esittää, että rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet sekä vahinkorahaston säännöt hyväksytään liitteiden mukaisina ja että samalla kumotaan talouden vastuualueen esityksessä mainitut kolme kaupunginvaltuuston aikaisemmin tekemää rahoitus- ja sijoitustoimintaa koskevaa päätöstä.

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että liitteenä 2 olevat rahoitus- ja sijoitustoiminnan periaatteet hyväksytään,

että periaatteet astuvat voimaan siten, että periaatteita sovelletaan koskemaan uusia tehtäviä sijoituksia 1.6.2010 alkaen ja kokonaisallokaatioita 1.1.2011 alkaen,

että liitteenä 3 olevat uudet vahinkorahaston säännöt hyväksytään ja

että samalla kumotaan seuraavat kaupunginvaltuuston tekemät aiemmat päätökset:

- Keskitetyn talous- ja rahoitushallinnon periaatteet kaupungin määräysvallassa olevissa yhteisöissä (Kv 10.4.1995 § 102)

- Rahoitus- ja sijoitusriskien hallintaan liittyvät toimivaltuudet (Kv 19.4.1993 § 179)

- Sijoitustoiminnan periaatteet (Kv 9.12.2002 § 296).