Liite 1 § 216

 

Talouden vastuualue 31.8.2009:

 

Kaupunginvaltuuston on 15.9.2008 §:t 192-200 päättänyt, että kuntalain 10a luvun mukaisiksi kunnallisiksi liikelaitoksiksi perustetaan 1.1.2009 lukien Tilaliikelaitos, Kiinteistöliikelaitos, Kunnallistekniikkaliikelaitos, Viherliikelaitos, Talotoimiliikelaitos, Kiinteistöpalveluliikelaitos, Jätteenpolttoliikelaitos, Vesiliikelaitos ja Satamaliikelaitos. Kaupunginvaltuusto on lisäksi päättänyt, että perustettujen liikelaitosten osalta tulee vuoden 2009 aikana määrittää taseet uudelleen ja tehdä mahdolliset tasesiirrot, joiden vaikutukset huomioidaan vuoden 2010 talousarvion laadinnassa.

 

Talouden vastuualue on yhteistyössä liikelaitosten johdon kanssa tehnyt esitykset liikelaitosten aloittaviksi taseiksi 1.1.2009 (liitteenä ehdotukset liikelaitosten aloittaviksi taseiksi). Kunkin liikelaitosjohtokunnan tulee tehdä esitykset 1.1.2009 aloittavista taseista 16.9.2009 mennessä kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäviksi.

 

Liikelaitosten perustaminen 1.1.2009 olisi mahdollistanut varojen ja velkojen sekä oman pääoman järjestelemisen kokonaan uudestaan katkaisemalla tasejatkuvuus. Kuitenkin ennen Kuntalain 10a luvun säännösten voimaan tuloa Turun kaupungissa on ollut liikelaitoksia. Tästä syystä on ollut perusteita ottaa liikelaitosten aloittavien taseiden lähtökohdaksi 31.12.2008 päättävä tase ja taseeseen sisältyvät varat ja velat sekä oma pääoma (tasejatkuvuus).

 

Edellä mainitun lähtökohdan lisäksi aloittavien taseiden määrittämisessä on huomioitu eräitä tase-erien välisiä siirtoja, jotka tukevat liikelaitosten liiketoimintaa. Siirrot koskevat pysyvien vastaavien hyödykkeiden (maa- ja vesialueet, rakennukset, kiinteät rakenteet ja laitteet) ja sijoituksiin kuuluvien osakkeiden hallinnan siirtoja liikelaitosten välillä tai liikelaitosten ja peruskaupungin välillä. Lisäksi esitetään järjestelyjä omaan pääomaan kuuluvien omien rahastojen ja kertyneiden ylijäämien kohdalla. Aloittavien tase-erien järjestelyissä on otettu huomioon taseita säätelevä kirjanpitolainsäädäntö ja Kuntalain 10a luvun asettamat vaatimukset.

 

Liikelaitosmallin omistajaohjaus painottuu käytännössä valtuuston mahdollisuuteen asettaa tuottovaatimus sijoitetulle peruspääomalle. Lisäksi valtuusto voi asettaa talousarviossa investointikaton sekä päättää lainan korkotasosta ja hinnoitteluperiaatteista. Kohtuullisena tuottovaatimuksen pidetään esim. keskimääräistä lainan korkotasoa.

 

Jotta peruspääomat ovat omistajan tuottovaatimustasoon nähden riittävät, tulee valtuuston samassa yhteydessä, kun se nyt päättää aloittavista taseista, päättää pääomasijoituksen ottamisesta 2010 talousarvioon. Jätteenpolttoliikelaitoksen, Kiinteistöpalveluliikelaitoksen, Kunnallistekniikkaliikelaitoksen, Talotoimiliikelaitoksen ja Viherliikelaitoksen peruspääomia on esitetty korotettavaksi kertyneiden ylijäämien siirron verran (valtuuston päättämä pääomasijoitus).

 

Kiinteistöliikelaitoksen ja Tilaliikelaitoksen kertyneitä ylijäämiä esitetään siirrettäväksi peruskaupungin taseeseen maksuvalmius huomioon ottaen. Peruskaupungin taseesta esitetään siirrettäväksi Tilaliikelaitoksen investointeihin kohdistettu investointivaraus. Vesiliikelaitoksen ja Satamaliikelaitoksen osalta kertyneiden ylijäämien siirtoja ei esitetä tässä vaiheessa tehtäväksi. Vesiliikelaitoksen ja Satamaliikelaitoksen osalta asiaa tarkastellaan uudelleen yhtiöittämisselvitysten yhteydessä.

 

Johtokuntien tulee valmistella tarvittavilta osin oheisiin aloittaviin taseisiin sisällytetyistä omaisuussiirroista kohteittain luettelot, joista ilmenevät kohteen tarkemmat tiedot kirjanpitoarvoineen. Luettelot tulee sisällyttää liikelaitosten aloittavien taseiden liitetiedoksi.

 

Talouden vastuualue esittää,

 

·että johtokunnat valmistelevat aloittaviin taseisiin sisällytetyistä omaisuussiirroista kohteittain luettelot, joista ilmenevät kohteen tarkemmat tiedot kirjanpitoarvoineen

 

·että liikelaitosten johtokunnat tekevät liitteen mukaiset esitykset 1.1.2009 aloittavista taseista kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle esitettäviksi 16.9.2009 mennessä,

 

·että tuottajaliikelaitosten johtokunnat esittävät kaupunginvaltuustolle johtamansa liikelaitoksen peruspääomien korottamista vuoden 2010 talousarviossa seuraavasti:

 

Jätteenpolttoliikelaitos 2.218.216 euroa

Kiinteistöpalveluliikelaitos 573.345 euroa

Kunnallistekniikkaliikelaitos 230.612 euroa

Talotoimiliikelaitos 677.966 euroa

Viherliikelaitos 392.221 euroa ja

 

·että Turun satamaliikelaitoksen johtokunta päättää sataman investointirahaston muuttamisesta investointivaraukseksi.”

 

Turun Satamaliikelaitoksen johtokunta 15.9.2009:

 

”Toimitusjohtaja Christian Ramberg 8.9.2009 JK/RT/ep:

 

Turun kaupungin talousjohtaja Ari Mäkinen on kirjeessään liikelaitosten johtokunnille esittänyt kaupunginvaltuuston 15.9.2008 §:t 192-200 tekemien päätösten mukaisesti, että perustettujen liikelaitosten osalta tulee vuoden 2009 aikana määrittää taseet uudelleen ja tehdä mahdolliset tasesiirrot, joiden vaikutukset huomioidaan vuoden 2010 talousarvion laadinnassa.

Muutoksista on keskusteltu liikelaitosten edustajien kanssa ja niiden tuloksena on talousasiainkeskuksessa tehty esitykset liikelaitoskohtaisiksi aloittaviksi taseiksi vuodelle 2009. Liikelaitosjohtokuntien tulisi tehdä esitykset ehdotuksen mukaisista 1.1.2009 aloittavista taseista 16.9.2009 mennessä.

 

Sataman osalta aloittava tase vuodelle 2009 muuttuu siten, että kaupunginvaltuuston 22.8.1994 § 196 perustama Sataman investointirahasto lakkautetaan ja sen arvo sataman taseen vastattavaa -puolen kohdassa oma pääoma siirretään kohtaan investointivaraukset.

 

Koska rahaston voi lakkauttaa vain kaupunginvaltuusto, niin voidakseen hyväksyä edellä esitetyn muutoksen Sataman vuoden 2009 aloittavaan taseeseen, on johtokunnan samalla esitettävä kaupunginvaltuustolle Sataman investointirahaston lakkauttamista.

 

Liite 1                                 Talousjohtaja Ari Mäkisen kirje liikelaitosten johtokunnille 31.8.2009

Liite 2                                 Ehdotus Satamaliikelaitoksen aloittavaksi taseeksi 2009

 

Ehdotus       

 

Johtokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle Sataman investointirahaston lakkauttamista sekä, edellyttäen, että Kv hyväksyy esityksen, päättää hyväksyä rahaston kirjanpitoarvon siirtämisen Sataman taseessa kohdasta Investointirahasto kohtaan Investointivaraukset sekä esittää näin muutettua tasetta Satamaliikelaitoksen aloittavaksi taseeksi vuodelle 2009.

 

Päätös         

 

Ehdotus hyväksyttiin.”

 

Liite 2                                 Ehdotus Turun Satamaliikelaitoksen aloittavaksi taseeksi 1.1.2009

 

Kaupunginhallitus puoltaa Turun Satamaliikelaitoksen johtokunnan esitystä Sataman investointirahaston lakkauttamisesta ja Turun Satamaliikelaitoksen aloittavan taseen 1.1.2009 vahvistamisesta.

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

että Sataman investointirahasto lakkautetaan ja

että Turun Satamaliikelaitokselle vahvistetaan uusi aloittava tase 1.1.2009 liitteen 2 mukaisesti.