Liite 1 § 184
Johtava kaupunginsihteeri Reino Tiainen 17.6.2009:
”Turun kaupunginvaltuusto päätti 10.3.2008 myöntää Turun Seudun Vesi Oy:n puolesta omavelkaisen takauksen yhtiön 150.000.000 euron määräisille lainoille päätöksessä tarkemmin määritellyillä ehdoilla. Risto Huhtanen valitti päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen vaatien päätöksen kumoamista sillä perusteella, että päätös olisi lainvastainen, puutteellisesti valmisteltu ja että kaupunki olisi päätöstä tehdessään ylittänyt toimivaltansa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen 13.11.2008 antamallaan päätöksellä.
Huhtanen valitti hallinto-oikeuden päätöksestä edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka on 15.6.2009 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen.”
Liite 2 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös
Kaupunginhallitus on päättänyt lähettää Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Kaupunginhallituksen ehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää merkitä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen.