Liite 1 § 5

 

Johtava kaupunginsihteeri Reino Tiainen:

 

”Vaalilain 13 § mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.”

 

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää valita kunnan keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 2009 – 2012 puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä vähintään viisi sijaantulojärjestykseen asetettavaa varajäsentä.