Konsernihallinnon lakipalvelut, kaupunginjuristi Hans Vikdal ja Turun kaupunginmuseo, intendentti Sonja Hagelstam, 14.8.2025

Turun kaupungille esitetty pyyntö perusteluineen

Liedon seurakunta (jäljempänä Seurakunta) on esittänyt Turun kaupungin kulttuuri- ja nuorisolautakunnalle pyynnön, että Turun kaupungin taidemuseo ryhtyisi toimenpiteisiin neljän keskiaikaisen pyhimysveistoksen –​ Liedon Madonna (H4826),​ Pyhä Pietari (H4821),​ kärsivä Job (H12201)​ ja​ Pyhä Sebastian (H4817)​ – palauttamiseksi Seurakunnalle ja sijoittamiseksi Liedon kirkkoon.​

Seurakunta perustelee vaatimuksiaan muun muassa historiallisella ja sakraalisella alkuperällä. Seurakunnan mukaan veistokset ovat alun perin kuuluneet Liedon kirkkoon ja ovat sakraaliesineitä, joiden ensisijainen paikka on kirkossa. Liedon kirkkoa ja sen esineistöä voidaan Seurakunnan näkemyksen mukaan pitää kokonaistaideteoksena, josta pyynnön mukaiset veistokset on irrotettu. Seurakunta vetoaa myös kansalliseen ja kansainväliseen käytäntöön, joka koskee kulttuuriomaisuuden palauttamista alkuperäiseen yhteisöönsä. Seurakunnan mukaan Liedon kirkko täyttää museaaliset ja tutkimukselliset vaatimukset ja kirkko tarjoaa asianmukaiset säilytysolosuhteet veistoksille. Seurakunta vetoaa myös siihen, että Liedon kirkko on jo aiemmin esinelainojen yhteydessä hyväksytty museaalisesti sopivaksi sijoituspaikaksi.

Pyyntöä on erityisesti perusteltu vuoden 1869 kirkkolailla, joka on astunut voimaan vuoden 1870 alusta sekä vuoden 1883 muinaismuistoasetuksella. Seurakunta katsoo, että veistosten vuonna 1895 tapahtunut luovutus on ollut kyseenalainen ja kyseisenä aikana luovutuksen saajana toimineella taholla ei ole ollut kompetenssia hankkia esineitä pätevästi. Kompetenssin puute on Seurakunnan mukaan johtunut muinaisesineiden luovutukselle vaaditun tuomiokapitulin suostumuksen puutteesta ja täten omistusoikeus veistoksiin ei ole siirtynyt pätevästi.

Asiassa saatu selvitys

Liedon kirkosta hankitut keskiaikaiset puuveistokset kuuluvat Turun kaupungin vanhan taiteen kokoelman niin sanottuun ydinkokoelmaan. Ne ovat Turun kaupungin taidekokoelman vanhimpia esineitä. Vuonna 1895 silloisen Turun historiallisen museon kokoelmiin siirtyi 22 veistosta kansakoulunopettaja ja muinaismuistojen keräilijä Kustaa Adolf Petterssonin välityksellä. Museotoimikunnan pöytäkirjojen mukaan Petterssonille maksettiin 30 markkaa palkkiota esineiden hankinnasta. Useat seurakunnat luopuivat 1800-luvun loppupuolelta lähtien veistoksista, jotka eivät enää pitkään aikaan olleet toimineet osana uskonharjoittamista, ja arkistoaineistoista käy ilmi, että niitä on pidetty suorastaan tarpeettomina. Siirtyminen museoihin on siten ollut käännekohta veistosten arvostuksen ja niiden merkitysten esille nostamisen historiassa.

Vuoden 1895 myyntiprosessin laillisuudesta on sittemmin käyty keskustelua. Vuoden 1895 kirkonkokouksen pöytäkirjassa todetaan, että esineet luovutettiin Petterssonille sillä ehdolla, että asianomaiset viranomaiset antaisivat siihen luvan. Kirkkoherra Karl Oskar Mannström puolusti myyntiä Aura-lehdessä 27.5.1895 päivätyssä kirjoituksessaan toteamalla, että tuomiokapitulin lupa veistosten myynnille oli saatu. Kirkkoherra Mannström oli samaisena vuonna asetettu tuomiokapitulin toimesta puheenjohtajaksi papiston palkankorotusasiaa koskevaan työryhmään, joten hän nautti luottamusta virassaan. Kirkkoherra Mannströmin julkisella kirjoituksella voidaan siis katsoa olevan painoarvoa.

Lainsäädännöllisesti veistosten myyntiä sääntelivät vuoden 1869 kirkkolaki ja vuoden 1883 muinaismuistoasetus, jotka edellyttivät tuomiokapitulin lupaa muinaisesineiden luovuttamiseen. Vaikka käytännöt olivat 1800-luvun lopulla vielä vakiintumattomia, Liedon kirkon tapauksen voidaan katsoa osoittavan, että seurakunnat olivat tietoisia lupamenettelyn tarpeellisuudesta ja pyrkivät toimimaan sen mukaisesti.

Myöhemmässä vaiheessa, vuonna 1897, kirkonkokouksessa päätettiin jälleen myydä esineitä Petterssonin kautta Turun kaupungin historialliselle museolle, ja tästä myynnistä löytyy kattavat asiakirjat tuomiokapitulin arkistosta. Tämä viittaa siihen, että Liedon kirkko oli mukauttanut myyntiprosessejaan muinaistieteellisen toimikunnan vuonna 1896 tuomiokapituleille lähettämän kiertokirjeen mukaisesti ja toteutti tarkemmalla pieteetillä säädettyjä menettelytapoja vuoden 1897 myynnin yhteydessä.

Historiallinen ja sakraalinen alkuperä

Pyhimysveistokset ovat historiallisesti olennainen osa kristillistä kuvataidetta ja hartaudenharjoitusta. Niiden historiallinen kehitys alkoi varhaiskristillisellä ajalla, jolloin marttyyrien ja pyhien muistoa alettiin kunnioittaa visuaalisin keinoin. Sakraalisti pyhimysveistokset toimivat esikuvina ja rukouksen kohteina. Ne esittävät usein pyhimyksiä attribuuttien kanssa, ja veistokset eivät ole palvonnan kohteita sinänsä, vaan ne ohjaavat katsojan ajatukset pyhyyteen pyhimysten kautta. Ne ovat ennen kaikkea tärkeitä katolisessa perinteessä, joissa pyhimysten esirukouksella uskotaan olevan hengellistä vaikutusta.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan vuonna 1527 aloittaman reformaation jälkeen katolinen kirkko alkoi menettää valta-asemaansa Suomessa, joka siirtyi vähitellen luterilaisuuteen. Tultaessa 1600-luvulle katolinen kirkko oli menettänyt virallisen asemansa. Tätä ennen kuitenkin Ruotsin herttuan Juhana III:n kanssa avioitunut Katariina Jagellonica toi saapuessaan Turun linnaan mukanaan katolisen hovinsa, johon kuului myös​ katolinen kappeli, jossa harjoitettiin katolista hartauselämää. Katariinan hovi toimi osittain luostarin kaltaisena: siellä pidettiin messuja, rukoiltiin ja ylläpidettiin katolista kulttuuria. Katariina toi mukanaan myös​ katolisia esineitä ja taidetta, jotka vaikuttivat linnan sisustukseen ja hengelliseen ilmapiiriin. Voidaan siis sanoa, että Turun linnalla on tosiasiallisesti sakraaliesineisiin erittäin läheinen yhteys.

Asiaan sovellettava lainsäädäntö

Asiaan soveltuvana lainsäädäntönä voidaan todeta toimivan vuoden 1869 kirkkolaki sekä vuoden 1883 muinaismuistoasetus. Kuitenkin kysymyksessä on ennen kaikkea varallisuusoikeuden alaan kuuluva toimi ja viitekehyksenä toimii täten varallisuusoikeudelliset periaatteet kuten omistusoikeuden suoja, sopimusvapaus, hyvän tavan ja lain vastaisuuden kielto sekä vilpittömän mielen- sekä luottamuksensuoja. Kyseinen viitekehys lakimuutoksista huolimatta on ollut vuoden 1734 oikeudellisen kodifikaation jälkeen Suomen oikeusjärjestyksessä pitkälti saman suuntainen.

Asian museaalinen, historiallinen, sakraalinen ja oikeudellinen arviointi

Esineellisen kulttuuriperinnön säilyttämiselle parhaat olosuhteet ovat ammatillisesti hoidetuissa museoissa. Turun Pyhimysveistokset ovat esillä Turun linnassa, joka on yksi Turun kaupunginmuseon museoista. Kaupunginmuseo on yksi Suomen suurimmista museoista, jolla on poikkeuksellisen hyvät resurssit esineellisen kulttuuriperinnön säilyttämiselle ja esittämiselle. Turun linnan tilojen olosuhteita seurataan ja valvotaan säännöllisesti. Lisäksi yleisölle avoinna olevia tiloja, joissa pyhimysveistokset ovat, valvotaan useilla eri tavoilla. Edellä mainitut seikat puoltavat sitä, että pyhimysveistokset ovat jatkossakin esillä Turun linnassa.

Pyhimysveistosten sakraalinen alkuperä on katolisessa perinteessä, joka ajoittuu Suomessa aikaan ennen 1600-lukua. Täten voidaan sanoa, että reformaation aloittamisen jälkeisenä aikana Turun linnan toimittua paikkana, jossa on sijainnut katolinen kappeli, Turun linna toimisi pyhimysveistosten osuvimpana sijoituspaikkana siihen todellisuuteen, jota pyhimysveistokset esittävät.

​​Asiassa saadun selvityksen perusteella riidatonta on, että Kustaa Adolf Pettersson on ostanut pyhimysveistokset. Riidatonta on myös, että vuoden 1869 kirkkolaki tai vuoden 1883 muinaismuistoasetus eivät ole toimineet esteinä pyhimysveistosten myynnille. Mitä tulee Seurakunnan pyynnössään esille nostamaan kompetenssiin, voidaan todeta, että luotettavat aikalaiskertomukset osoittavat myynnille olleen tarvittavat luvat. Seurakunnan vedotessa oikeustoimen pätemättömyyteen, tulisi Seurakunnan näyttää toteen pätemättömyys. Kompetenssilla tahdottaneen viitata oikeustoimikelpoisuuden puuttumiseen. Edellä mainitusti aikalaiskertomukset osoittavat toista ja tämän lisäksi myöhemmät kaupat osoittavat, että myynti ei ole ollut yksittäinen tapahtuma vaan kyseessä on ollut useampi saman sisältöinen oikeustoimi.

Seurakunnan vedotessa niin sanottuun saantosuojaan, voidaan todeta saantosuojan koskevan nimenomaan​ luovutuksensaajaa​ eli henkilöä, joka saa omaisuuden esimerkiksi kaupalla, vaihdolla tai lahjalla. Luovutuksen ja hallinnan siirtymisen ollessa riidattomia sekä ottaen huomioon, ettei asiassa esitetyn näytön perusteella ole syytä epäillä tapahtuneen vilppiä, oikeustoimi on tullut pätevästi tehdyksi ja täten molempia osapuolia sitovaksi.

Toimivalta

Turun kaupungin hallintosäännön (Kv 9.6.2025 § 80) 47 §:n 15 kohdan mukaan palvelujohtajan toimivaltaan kuuluu päättää irtaimen omaisuuden luovuttamisesta ja käyttöomaisuuden siirroista. Kulttuurin​ palvelukokonaisuutta johtaa oman ja ulkoisen tuotannon osalta kansliapäällikön hallinnollisena alaisena toimiva kulttuurijohtaja.

​​​Johtopäätös

Edellä esitetyin perustein Turun kaupunki päättänee hylätä kokonaisuudessaan kysymyksessä olevan Liedon seurakunnan pyynnön pyhimysveistosten palauttamisesta Liedon kirkkoon. ​​​

Päätös​Päätin, että Turun kaupunki edellä esitetyssä asiassa hylkää Liedon seurakunnan esittämän pyynnön.

​

​Anu Laitila

kulttuurijohtaja

​Oikaisuvaatimusohjeet liitteenä