Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta1217.02.20214

1887-2021 (02 05 01)

Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2021, kategoria 2, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää vuoden 2021 kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksista.

Kultlk § 12

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy:

Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen Kh 4.4.2016 § 143 hyväksymiä avustuksia koskevia yleisiä ohjeita, joiden päivityksen kaupunginhallitus hyväksyi 14.9.2020 § 382 sekä kulttuurilautakunnan 16.9.2015 § 123 hyväksymiä jakoperusteita.

Yhdistyksille ja työryhmille jaettavissa toiminta-avustuksissa päätavoitteena on tukea ammattilaisten työskentelyä. Avustukset on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille ja työryhmille, joiden taiteellista toimintaa ei tueta taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksista (kategoria 1). Valmistelun perusteena on kokemus ja tunnustus taiteellisesta työstä. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin, julkaisutoimintaan tai tallenteisiin. Harkinnan perusteella avustusmääräraha jaetaan niille hakijoille, joiden toiminnan on arvioitu parhaiten vastaavan jakoperusteita sekä toteuttavan kategorian jakoperusteiden tarkoitusta.

Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2021 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2020 klo 00.01 ja 2.11.2020 klo 23.59. Määräaikaan mennessä kategoriaan 2 kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset hakemuksia saapui yhteensä 27 kpl ja niiden yhteissumma oli 300 876,35 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:

 Taiteenala Hakemusten määrä
 Animaatiotaide 1
 Elokuva 1
 Kirjallisuus 4
 Kuvataide 2
 Mediataide 1
 Monitaide 5
 Näyttämötaide 4
 Sirkustaide 1
 Säveltaide 6
 Tanssitaide 1 
 Yhteensä 33

Liite 1Kategoria 2 - Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset 2021

Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten nähtävillä Kulta2 -tietokannassa.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää muut anomukset hyläten myöntää kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2021 edellä esitetyn liitteen 1 mukaisesti.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Välimäki ilmoitti olevansa esteellinen kategorian 2 kohdalla ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

aoHakijat
tpvVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
tpvXXXXX


Liitteet:

Kultlk § 12
Liite 1:Kategoria 2 - Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset 2021