Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 12 | 26.02.2020 | 4 |
10997-2019 (02 05 01)
Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2020, kategoria 2, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset
Tiivistelmä: -
Kultlk § 12
Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy:
Avustuksia ja apurahoja myönnettäessä noudatetaan kaupunginhallituksen 4.4.2016 § 143 hyväksymiä avustuksia koskevia yleisiä ohjeita sekä kulttuurilautakunnan 19.9.2018 § 88 hyväksymiä jakoperusteita.
Yhdistyksille ja työryhmille jaettavissa toiminta-avustuksissa päätavoitteena on tukea ammattilaisten työskentelyä. Avustukset on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille ja työryhmille, joiden taiteellista toimintaa ei tueta taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksista (kategoria 1). Valmistelun perusteena on kokemus ja tunnustus taiteellisesta työstä. Avustukset on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen, ei muihin kiinteisiin kuluihin, kuten vuokrakuluihin tai laitehankintoihin, julkaisutoimintaan tai tallenteisiin. Harkinnan perusteella avustusmääräraha jaetaan niille hakijoille, joiden toiminnan on arvioitu parhaiten vastaavan jakoperusteita sekä toteuttavan kategorian jakoperusteiden tarkoitusta.
Kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat vuodelle 2020 julistettiin haettaviksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2019 klo 00.01 ja päättyi 31.10.2019 klo 23.59. Määräaikaan mennessä kategoriaan 2 kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset hakemuksia saapui yhteensä 32 kpl ja niiden yhteissumma oli 330 381 euroa. Hakemukset jakautuvat seuraavasti:
Taiteenala | Hakemusten määrä |
Animaatiotaide | 2 |
Elokuva | 1 |
Kirjallisuus | 3 |
Kuvataide | 4 |
Mediataide | 1 |
Monitaide | 6 |
Näyttämötaide | 6 |
Sirkustaide | 1 |
Säveltaide | 7 |
Tanssitaide | 1 |
Yhteensä | 32 |
Liite 1Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2020, kategoria 2, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset
Oheismateriaali 1Yhteenveto kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustuksista
Suullinen esittely kuullaan kokouksessa. Hakemukset ovat kulttuurilautakunnan jäsenten nähtävillä Kulta2-tietokannassa.
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää, muut anomukset hyläten, myöntää kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2020 edellä esitetyn ja liitteen 1 mukaisesti.
Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
aoHakijat
tpvVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
tpvXXXXX
Liitteet:
Kultlk § 12
Liite 1:Kulttuurilautakunnan avustukset vuodelle 2020, kategoria 2, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen toiminta-avustukset